Brändin luomisesta.

  • Kimmo Rasila
Tunnettavuutta voidaan luoda tai sitten se voi syntyä kuin itsestään.
Tunnettavuutta voidaan luoda tai sitten se voi syntyä kuin itsestään.

Tämä vapaapäivä alkoi varsin yrittäjälle tyypilliseen tapaan, pohtimalla yrittäjyyttä ja sen merkityksiä.

Jokainen meistä varmasti tietää suuret brändit kuten Adidas, Apple, Mc Donld's Nike jne. Mutta kuinka moni meistä tietää, ilman googlettamatta kuka nämä kyseiset brändit on luonut, saati kuka tämä ihminen kussakin tapauksessa todella oli. En minä ainakaan.

Oikeastaan tästä sai alkunsa tämän aamuinen pohdintani ja tätä pohdintaa veti hieman syvällisemmäksi Ville Tolvasen oheinen blogipostaus. Kannattaa muuten lukea oikeasti ajatuksen kanssa.

Minä olen elämässäni ollut pelle. Pelle joka on kätkenyt äärettömän määrän surua suhteellisen hymyilevien kasvojen alle. Vasta ihan viimeaikoina tuo suru on saanut luvan nousta pintaan. Tästä johtuen olen ollut varsin vakavana viimeajat. Asia jota en edes itse ensin ymmärtänyt. Ihmettelin vain sitä kun usea ihminen ihmetteli vakavuuttani. Tuo suru nousee sisältäni tunteena jota en ole oikein osannut aikaisemmin kohdata, mutta joka tässä hetkessä on vihdoin saanut luvan astua esiin.

Olen surullinen siitä kuinka monenlaisten roolien alle minun onkaan pitänyt itseni piilottaa. Toisaalta olen surullinen siitä kuinka vähän aitoutta tässä hetkessä yhteiskunnassamme on tilaa tulla esiin. On oltava vahva. Pärjäävä. Tehokas. Tuottava. Nopea jne. jne. jne.

Surullista. Sillä äärettömän moni äärimmäisen hieno ihminen uupuu näiden vaatimusten ristitulessa. Kun ei vain yksinkertaisesti jaksa olla kokoajan parempi, tehokkaampi, tuottavampi, kone joka suoltaa jatkuvasti parempia lopputuloksia. Ei meitä tätä varten ole tänne luotu.

Tästä päästään pohdintani ytimeen. Brändiin. Mietin nimittäin eilen töistä kotiin ajellessani sitä etten suurin surminkaan halua tähän itse itselleen vauhtia antavaan oravanpyörään. Miksi? Siksi koska tunnen itseäni sen, että uupuisin hyvin pian.

Tuon oravanpyörän sijasta olen alkanut tietoisesti rakentaa elämästäni sellaista kokonaisuutta, jossa on aikaa pitää huolta itsestään. Teen töitä vain senverran että minulla tuota työtä tehdessäni on aikaa ja voimavaroja työni tärkeimpään, eli ihmisten kohtaamiseen. Ei silti, joissain kohtaa tuo on myös minulla haasteellista, mutta tätä kirjoittaessani kuitenkin tiedän että se suunta mihin pyrin, on juuri se mihin minun tulee tässä hetkessä pyrkiä. Minun työni tarkoitus ei ole tuottaa minulle suuria taloudellisia voittoja. Vain senverran toimeentuloa, että saan rehellisesti ensikertaa elämässäni todeta elättäväni itseni sekä perheeni. Todellinen tarkoitus työlläni on siinä, että noiden kohtaamisten kautta tuon omalta osaltani toivoa ihmisten toivottomuuteen. Kulunut vuosi on osoittanut sen että tuo kaikki tapahtuu kyllä, ilman että sen eteen edes pakonomaisesti ponnistelen.

Mutta siis tuo tunnettavuus. Minulla ei ole enää mitään entisenkaltaista suuruudenhullua kuvitelmaa siitä että minusta, saati yrityksestäni tuli mitään maailmanlaajuista brändiä, mutta sen tiedän kokemuksesta jo nyt, että alueella jossa työskentelen, minut ja työni tuntee huomattavan paljon suurempi joukko kuin mitä itse tuolla alueella ihmisiä tunnen. Tästä päästään siihen että huomaan ilman sen kummempaa panostusta, saati uhrauksia saaneeni työlleni tunnettavuutta pelkästään keskittymällä olennaiseen, eli ihmisten kohtaamiseen.

Mitä Ville tuossa postauksessaankin mainitsi, elämässä on hyvä ottaa tiettyjä riskejä olla erilainen kuin muut. Tässä kohden koen vahvasti sitä omassa työssäni olleeni. Toisaalta myös siinä että avoimesti puhun ja kirjoitan asioista joista pääsääntöisesti vaietaan häpeästä.

Tähän liittyen voin sanoakin kohdanneeni kuluneella viikolla omaa häpeän tunnettani. Kuvasin nimittäin itsestäni muutaman videon, jossa kerron avoimesti ajatuksistani. Tuosta sinällään voimaannuttavasta kokemuksesta sain alkunsa se, että päätin aloittaa säännöllisen ajatusteni sekä pohdintojeni jakamisen Youtubessa. Sikäli kunhan saan tekniikan toimimaan yhteistyössä. Voin nimittäin häpeäkseni todeta jo ladanneeni ensimmäisen videon tunne palveluun, mutta koska se syystä tahi toisesta loppui kesken, onnistuin poistamaan sen tuolta palvelimelta siten ettei minulla ole sitä enää julkaistavana. Mutta koska tänään luotan vahvasti elämään siinä että asiat jotka tapahtuu, on tarkoitettu tapahtuvaksi, niin tämä merkitsee vain sitä ettei tuota kyseistä videota ollut syystä tahi toisesta tarkoitus julkaistakaan.

No periksiantamaton kun asioissa joihin uskon, olen, niin tässä lähipäivinä YouTubesta löytyy kanava nimeltä Toinen mahdollisuus, johon alan säännöllisesti ladata näitä jo vuosia kirjoittamalla julkaisemani pohdintoja.

Brändi tästä syntyy, jos on syntyäkseen. Ponnistelematta.

Rauhallista pyhäinpäivää kaikille. Kiitos kun olette.

2 kommenttia

Franny_Berry

31.10.2015 12:01

Kiitos taas Kimmo! Tuo suru asioiden tilasta on hyvin tuttu tunne...jotenkin paljon laajempi ja musertavampi kuin "normaali suru". Labyrintti, epätoivo, riitämättömyys ja kaikkea... Mutta kuten Sinäkin jo huomaat, sen jälkeen alkaa Aito Ilo! ;)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kimmo Rasila

31.10.2015 19:25

Ilman surun kokemista eilisestä, tuskin olisin oppinut iloitsemaan tästä päivästä.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus