Elämää suurempia tunteita

  • Kimmo Rasila
Sisäinen rauha. Tila jonka saavuttamiseen riittää että luovutan luottaen elämään.
Sisäinen rauha. Tila jonka saavuttamiseen riittää että luovutan luottaen elämään.

Aivan aluksi on todettava se, että kuten tuolla jossain aiemmassa postauksessani totesin, pyrin kirjoittamaan kirjani käsikirjoituksen valmiiksi tämän kuun loppuun, sikäli kun elämä ei tarjoile mitään isompia mullistuksia. No, nyt voin hyvillä mielin todeta ensikertaa löytäneeni armollisuutta suhteessa itseeni, mitä tulee näihin suht kohtuuttomiin vaatimuksiin joita säännöllisesti itselleni lataan.
Näinhän se elämä tarjoili taas tunnepuolelle sellaiset myllerrykset vähäksi aikaa, ettei kirjan kirjoittaminen ollut se ensimmäinen aamulla mieleeni noussut asia. Mutta ei se mitään. Aikaa on.

Silti tässä hetkessä luottavaisena mietin sitä, kuinka vahvasti uskon sen toteutumiseen silti aivan lähiaikoina, alkaahan siitä jo kohta 1/3 olla valmiina.

Sitten muihin asioihin. Nimittäin tähän minun poloiseen tunne-elämääni. Se kun on ollut ja on yhä aspekti, joka aiheuttaa minulle välillä varsin kohtuuttomia vastuksia elämässä. Toisaalta, toisessa äärilaidassaan ollessaan, saa minut tekemään ja toteuttamaan mitä ihmeellisempiä asioita.

On ollut toisaalta jännä huomata itsessään se, että taas viimeaikaisten tapahtumien valossa tarkasteltuna, hyväksyminen suhteessa itseensä ja omaan rikkinäisyyteensä on ollut nousemassa. Johtunee pitkälti tapahtumista ja asioista, joille en yksinkertaisesti ole voinut mitään. Tästä seurauksena se, että henkisen tuskan kasvaessa sietämättömiin mittoihin, luovuttamisen kautta tapahtuva hyväksyminen tulee kuin itsestään.

Jotenkin olen nyt hieman hellittämässä jatkuvasta prosessoinnista, tai toisaalta siitä alkaa tulla jo niin elämäntapaa, ettei siinä enää kuluta ääretöntä määrää energiaa turhaan. Huomasin nimittäin sen, että taas vaihteeksi olen saanut kokea loistavia oivalluksia suhteessa itseeni ja ympärillä oleviin ihmisiin nähden. Jotenkin surullista on tajuta se, että vaikka monta vuotta olen rakennellut itseäni eheämmäksi, silti toisten ihmisten hyväksyntä on yhä edelleen kiinni siitä, kuinka hyvin ja hyväksytysti käyttäydyn. Toisaalta tämähän on varsin normaalia yleensä, mutta toisaalta peilaten sitä matkaa jonka olen suhteessa itseeni kulkenut, joissain kohtaa herää ajatus siitä, että ehkä minä en sittenkään ole ainut ihminen joka itselleni kohtuuttomia vaatimuksia asetan. Jos nimittäin tekemäni virhe elämässä romuttaa yhtäkkiä jonkun mielestä kerralla vuosien työni, niin ehkä vika ei olekaan pelkästään minussa. Ehkä tuon toisen ihmisen myös tulisi tarkastella omia motiveejaan asioissa. No se on taas asia joka on hänen vastuullaan, ei minun. Minä pidän huolen omasta tontistani, naapuri pitäköön omastaan. :)

Olen tässä hetkessä viettämässä viimeistä vapaata, ennen töiden alkua. Odotan töitä innolla, mutta toisaalta olen jotenkin konkreettisesti saanut kokea sen, että kun minulla ei ole ylimääräisiä rasitteita harteillani, kykenen yhä enemmän olemaan läsnä tärkeimmilleni, eli perheelle. Olenkin pohtinut suhdettani heihin ja itseasiassa tälle aamua, istuskellessani aamuauringon noustessa pihakiikussamme, aloin miettiä sitä, kuinka voisin enemmän huomioida noita minulle niin rakkaita ihmisiä. Pienempien lasten kanssa tämä on helppoa, he kun ovat kokoajan minussa kiinni ja teemme suhteellisen paljon yhdessä. Vanhin pojistani sen sijaan alkaa olla jo siinä iässä, että jo kohta yhteinen mopoprojekti voisi olla seuraava yhdistävä harrastus. No josko siihen joku vuosi vielä menee, mutta kuitenkin. Vanhimpiaseni kun on luoteeltaan kuten minä, viihtyen paljon omissa oloissaan. Mutta kun löytyy asia joka häntä kiinnostaa, hän samantien on silmät kiiltävinä kertoilemassa kaikkea asiaan liittyvää tietouttaan. No tähän liittyen, ajattelinkin aloittaa meille kahdelle oman harrastuksen. Poikani on nimittäin hulluna kaikkeen autoviihteeseen ja vaikka ikää ei vielä olekaan kuin 10v niin tietomäärä kyseisessä asiassa on aivan käsittämättömän huikea. Siinä siis isä-poika-suhteelle varsin sopiva yhteinen ajanviettokeino. Kahden isomman kohdalla tämä yhteinen tekeminen tai sen kohde on vielä mietinnässä, joskin heidän kohdallaan koen meillä jo olevan tässä hetkessä sellainen suhde, etten koe erityistä tarvetta vartavasten miettiä yhteistä tekemistä, koska sen mitä he kotona pyörivät, meillä kyllä mielestäni varsin toimiva, molemminpuolista luottamusta huokuva suhde on jo olemassa. Vanhimmaisen pojan kanssa ajattelin talvella värkkäillä moottoripyörän kimpussa autotallissa, joten siinä varmasti riittää yhteistä tekemistä kokolailla.
Vaimoani miettiessäni koen, että meidän suhde syvenee vain entisestään, mitä pidemmälle yhteinen matkamme jatkuu. Tässä hetkessä ehkä kaipaisin sellaista kahdenkeskistä tekemistä ja olenkin miettinyt sitä, että alkaisimme joka ilta käydä yhdessä kävelyllä, siinä kun saa kummasti jutelluksi päivän tapahtumia ja samalla tuuletettua omaa pääköppaansa.

Kaikkineen minulla on tässä hetkessä äärettömän hyvä olla. Luotan elämään ja siihen, että vaikka vielä hetkittäin harhaudunkin väärille urille, niin kauan kun en konkreettisesti palaa entiseen itseni pakenemiseen, elämä kyllä pitää minusta huolta.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus