Toinen mahdollisuus

Pohdintaa elävästä elämästä, raitistuneen alkoholistin silmin katseltuna.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on haave.

Sananen elämisen haasteista.

Jokaisessa päivässä on pieni palanen unelmaa.
Jokaisessa päivässä on pieni palanen unelmaa.

Nykyaikana puhutaan paljon siitä, kuinka tiukille ihmistä ajetaan tässä tuottavuuteen tähtäävässä maailmassa. Maailmassa, jossa ihmisarvoa mitataan sillä, kuinka tuottava ja aikaansaava ihminen on.

Ajattelin kirjoittaa yhden esimerkin siitä, mitä huonoa tässä mallissa on.

Kuten moni joka kirjoituksiani on lukenut tietää, minulla on takana varsin vaihderikas elämä. Nykyhetken elämä on monessa kohden huomattavan paljon parempaa, kuin mitä joskus on ollut. Silti se ei poista sitä tosiasiaa, että huomaan hetkittäin pysähtyväni lukemaan lehtijuttuja, joissa epätoivoiset ihmiset ajautuvat tekemään mitä epätoivoisimpia asioita, kun elämä pyörii totaalisen uupumuksen, talousongelmien ja edellisiä seuraavien parisuhdeongelmien ympärillä. Uskokaa pois kun sanon ymmärtäväni heitä. Niin radikaaleja kuin joissain tapauksissa heidän epätoivoiset ratkaisunsa ovatkaan. Ihminen kun ei lopulta jaksa määräänsä enempää ja kun tietty raja ylitetään, astutaan alueelle, jossa järjellä ei ole mitään tekemistä tekojen taustalla. Suurin vaikutin on vain raastava tuska ja epätoivoinen pyrkimys päästä siitä eroon.

Itse olen siinä kiitollisessa asemassa että minulla on elämässä ihmisiä, joiden kanssa puhumalla jakaa asioita. Läheskään kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole. Eli ymmärrän myös omaan kokemukseeni peilaten sen, jos ihminen ei pääse jakamaan pahaaoloaan kenenkään kanssa, se lopulta kasvaa sietämättömäksi.

Omassa elämässäni kaikki peruspalaset on tähän hetkeen kunnossa. Oikeastaan ainoa, mutta sitäkin suurempi haasteeni on talousongelmat. Kiitos 3v sitten tulleen sukelluksen yritystoiminnassa, olen nyt jo kohta 2,5v yrittänyt paikata tilannetta, tehden työtä niin paljon kuin ihmisellä nyt käytännön tasolla on mahdollista itse uupumatta kyetä tekemään. Haaste tässä kaikessa on lähinnä se, kun tietyt yritystoiminnan velat pamahti ulosottoon, pamahti samalla luottotietoni ja vaikka minulla tähän hetkeen on tuottava yritystoiminta taustalla, tuo luottotietojen puuttuminen pitää huolen siitä, ettei kovinkaan nopeaa korjausta asiassa ole mahdollista toteuttaa. Kun ei vaan mistään rahalaitoksesta saa lainaa, jos jossain kohden näytät hoitaneesi talousasiasi huonosti. Riippumatta siitä, vaikutitko itse siihen eli et.

Olen nyt siis kiltisti hoitanut velkojani kuukausittain ulosottoon jo parin vuoden ajan. Ongelma tässä tulee siinä, kun nuo velat kasvavat korkoa sitä vauhtia että laskiessani maksuaikataulua, vaikuttaa siltä että saan maksaa noita vuosikymmenen jotta kaikki korot ja kulut mukaanlukien tulee lopulta hoidetuksi. Eikä siinä, kyllähän minä maksan. Välillä vain kaikki tämän hetken elämääni liittyvät koukerot mukaanlukien tuo yksittäinen taakka heijastuu läpi koko elämäni siinä volyymissä, etten yhtään ihmettele jos joku toinen päätyy epätoivoiseen ratkaisuun samankaltaisessa epätoivossaan. Minulle kuitenkin elämä on jo monessa kolhussa opettanut sen, ettei pakeneminen ole lopulta ratkaisu. Ei vaikka hetkittäin tuntuisi kuinka tuskaiselta.

Tuskaista tästä kaikesta tekee ehkä eniten se, että nykyinen työni sisältää joka viikko n. 1500km työajoa. Samalla merkiten sen että olen viikosta riippuen 5-9 päivää poissa lasteni elämästä. Eikä siinä, lapsethan sopeutuu. Lähinnä itseäni syö sisältä se, kun tuntuu ettei tuo poissaoleminen hyödytä tilannettani juurikaan. Velat kun tuntuvat lyhentyvän siinämäärin hitaasti, kiitos korkojen, että hetkittäin mietin onko tämä kaiken sen arvoista.

Itse aikoinaan päihdehelvetissä päädyin epätoivoisiin ratkaisuihin loputtoman monet kerrat. Siitä johtuen tiedostan tänään sen etten enää moisiin ratkaisuihin päädy. Joskus sitä vaan illalla ristii kätensä toivoen, että se oppi minkä elämä kohdalleni tässä kaikessa on varannut, tulisi jo menneen perille siinä, ettei enää tätä tarvitsisi kovin pitkään kipuilla. Mutta samalla ymmärtäen myös sen tosiasian, että meitä talousongelmien alla eläviä ihmisiä on maassamme kokolailla paljon. Enkä minä ole yhtään ketään toistaan kummempi. Uskon ainoastaan saaneeni elämässäni sellaista kallisarvoista oppia noiden päihdevuosieni aikana, että tiedostan tänään sen, milloin on aika puhaltaa peli poikki, välttääkseen totaalinen loppuunpalaminen ja sitä seuraavat epätoivoiset ratkaisut. Uskokaa pois kun käsi sydämellä lopuksi totean vielä sen, että ennemmin minä puhallan pelin kokonaan poikki hyvissäajoin, kohdaten pystypäin sitä seuraavan häpeän, kuin se että menisin tietyn rajan yli, jossa häpeä olisi kokolailla pieni tunne kaiken muun kauhun keskellä.

"Enempää ei anneta, kuin mitä ihminen jaksaa kantaa." Ilmeisen voimakas minä kapeine hartioineni lopulta olen.


Yrittämisestä, onnistumiseen.

Aamuista pohdintaani Twitterlandiassa.
Aamuista pohdintaani Twitterlandiassa.

Jos ylläolevasta kuvasta ei vielä voinut päätellä, niin selvennettäköön sen verran, että kaikki tästä seuraavasta kirjoituksestani kumpuava muutos ajattelussani sai alkunsa siitä että aamupäivän lueskelin sellaisten herrojen tekstejä yrittäjyydestä kuin Jari Sarasvuo, Arman Alizad sekä Ilkka O. Lavas. Varsinkin Ilkan kyseinen postaus sai minut havahtumaan siihen, kuinka itse olen suurimpana esteenä omalle menestymiselleni niin yrittäjyydessä kuin elämässä yleensä.

Tuota ylläolevaa tekstiä ei ole tarkoitettu miksikään perseennuolennaksi kyseisiä herroja kohtaan, vaan kirjoitin tuon pelkästään siitä syystä että olen aikaisemmin vertaillut itseäni erilaisiin ihmisiin, pääsääntöisesti jo valmiiksi asettuen tavalla tahi toisella heidän alapuolelleen. Nyt oikeastaan ensikertaa mietin itseäni ja tulin siihen toteamukseen, että käytännössä minulla on aivan samanlaiset mahdollisuudet rakentaa elämästäni ihan mitä tahansa, kuin mitä näilläkin herroilla on ollut. Eikä minun enää kannata vertailla itseäni muihin, vaan alkaa keskittymään siihen, kuinka tuon oman tavoitteeni parhaiten tulen saavuttamaan.

Olen täällä moneen otteeseen kirjoittanut omasta yrittäjyydestäni, lähinnä sen haasteellisuudesta sekä siitä kuinka vaikeata minun on tässä hommassa onnistua. Nyt olen pohdiskellut tätä asiaa hieman erilaisesta näkökulmasta. Haasteen sijasta mahdollisuutena toteuttaa itseään.

Huomasin herääväni taas kerran tuttuakin tutumpaa ajatukseen, nimittäin epäonnistumiseen asioissa. Huomasin miettiväni tätä yrittäjyyttäni aivan liian negatiivisessa sävyssä. Eihän kukaan yrittäjä koskaan tule onnistumaan, ryhtyipä hän mihin tahansa, jos valmiiksi jos ei nyt ihan tietoisella tasolla, mutta alitajuisesti ainakin, tuomitsee itsensä jo valmiiksi epäonnistumaan.

Tämä päätelmäni lähti siitä tosiseikasta, että jo toistamiseen toimiessani yrittäjänä, olen onnistunut tekemään ratkaisuja, joiden johdosta oma yrittäjyyteni on taas kerran osoittanut liiallisen haasteellisuutensa. Mutta silti sisimmässäni haluan tehdä juuri tätä työtä mitä teen ja se yhdistettynä yltiöpäiseen periksiantamattomuuteen, luulisi olevan yhdistelmä jonka turvin yrittämisestä voisi seurata onnistuminen. Ainoa ongelma tässä yhtälössä olen vain mina itse. Minä ja minun suhtautuiseni omaan tekemiseen. Käyn jatkuvaa sisäistä vääntöä siitä kuinka toisaalta haluan pärjätä elämässä ja toisaalta kuin automaattisesti ohjautuen tekemään asioita jotka auttamatta varmistavat epäonnistumiseni.

Kuten aikaisemmin jo kirjoituksissani olen moneen kertaan todennut, kaikki hyvä muutos saa alkunsa asioiden aidosta tiedostamisesta. Niin tässäkin. Nyt kun tiedostan problematiikan jonka johdosta olen ajautunut ongelmiin yrittäjyydessäni, ei mikään estä minua alkamasta ohjautua toisesta suunnasta. Suunnasta josta käsin operoidessani teen valintoja jotka tuhoutumisen sijasta rakentavat yrittäjyyteeni vahvaakin vahvemman perustan.

Haluan onnistua! siitä yrittämiseni ei enää ole kiinni. Näin ei ole ollut vielä kovinkaan kauaa. Miettiessäni aikaa taaksepäin noin puolisen vuotta, kaikki valintani sekä tekemiseni yrittäjyyteni saralla ovat olleet enemmän tai vähemmän epätoivoisia. Eikä siis ihme että elän ja hengitän totaalista kaaosta. Onneksi tässä hetkessä voin käsi sydämellä todeta tiedostavani itsessäni sen, että halutessani alkaa jotakin positiivista muutosta elämässäni tekemään, keskittäen kaiken energiani tuhoutumisen sijasta rakentamiseen, ihan kaikki on mahdollista. Onhan minulla jo tästä melkoisen vahva näyttö, mitä tulee oman elämäni uudelleenrakentamiseen. Kun tuossa työssä koin totaalisen romahduksen -06, alkane keskittää kaiken energiani itseni tuhoamisen sijasta elämäni uudelleenrakentamiseen, on ihmeitä alkanut tapahtua. Eipä silti, en mina tätä sillä tässä kirjoittele että odottaisin kaiken kääntyvän päälaelleen hetkessä, mutta jo se että ylipäänsä tämän tähän kirjoitan, merkitsee itselleni sitä että alan olla eräänlaisessa tienhaarassa oman elämäni kanssa taas kerran. Nyt panoksena elämän sijasta on oma ja perheeni talous.

Uskon vahvasti myös siihen, että luopuessani vääränlaisesta ylpeydestä, ollen valmis pyytämään apua urakkaani, tuota apua kyllä annetaan ja mitä ihmeellisimmiltä tahoilta. Aikaisemmin vain avunpyytäminen on itselläni keskittynyt epätoivoiseen haaveeseen siitä että joku ihminen tai taho tulisi kuin taikaiskusta ja korjaisi kaikki asiani kerta huitaisulla. Nyt sen sijaan koen omaavani sekä kärsivällisyyttä, että pitkäjänteisyyttä sen että kun tama nykyinen tilanteeni on ottanut aikansa muodostuakseen, niin sekin ottaa aikansa kun näitä asioita alkaa korjata. Pääasia kuitenkin kaikessa se, että enää en odota jonkun tai jonkin tulevan pelastamaan minut haaksirikolta, vaan sen sijaan ymmärrän itse löytäneeni myrskyn keskeltä kajastavan majakanvalon, jota seuratessani minun ei tarvitse enää surra turhia, vaan voin luottavaisin mielin purjehtia kohti kotisatamaa. Jos tuossa purjehtiessani joku toinen seilori ohjaa oma paattinsa rinnalleni, on se vain merkki siitä etten ole tällä myrskyävällä merellä yksin.