Toinen mahdollisuus

Pohdintaa elävästä elämästä, raitistuneen alkoholistin silmin katseltuna.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on ihme.

Asiat järjestyvät, yksi kerrallaan.

Välttämättä olosuhteet elämässä eivät vaikuta olevan parhaat mahdolliset, mutta silti ne ovat juuri niin kuin niiden tuleekin olla.
Välttämättä olosuhteet elämässä eivät vaikuta olevan parhaat mahdolliset, mutta silti ne ovat juuri niin kuin niiden tuleekin olla.

Lähdin ajelemaan eilen illalle työpäivän päätteeksi kotiin. Matkaa edessä oli rapia 300km ja kuten ylläoleva kuva kertoo, ajokeli ei ollut paras mahdollinen. Helppoa, haastavasta kelistä huolimatta matkastani teki se että vaikka koinkin lähtötilanteessa jonkinasteista väsymystä, niin mielessäni kuvitellessani hetken kun ajan auton parkkiin kotipihaani avaten ulko-oven kuullen lasteni iloisen kiljunnan "Isiii! Isi tuli!" sain kummasti voimia ajella tasaisen rauhassa, haasteellisista olosuhteista huolimatta.

Ei aikaakaan kun sää lopulta selkiintyi. Matkanteon käydessä heti huomattavasti helpommaksi. Tuossa ajellessani, taas kerran totuttuun tyyliini kuunnellen hiljaisuutta ja pohtien elämää, mieleeni näistä olosuhteista nousi sellainen ajatus, että taas jälleen kerran, tuo hyvin vähäpätöinen asia kuin säätila toi mieleeni oman vaiherikkaan elämäni kaikkine kommelluksineen. Jos jossain niin omassa elämässäni juuri olosuhteet ovat vaihdelleet äärilaidasta toiseen, mutta silti, nyt miettien, aina olleet juuri ne otollisinmat omaa ihmisenä kasvun matkaani miettien.

Kun jossain kohtaa elämä tarjoili vastatuulta. Yhdistettynä parhaimpiin pyörremyrskyihin, jotka tuhosivat edellään kaiken, oli se vain nyt miettien elämän tapa kertoa minulle että tyyli jolla elämääni elin ja tapa jolla sitä rakensin ei ollut ollenkaan sellainen, minkä elämä kohdalleni oli suunnitellut.

Kun lopulta päädyin tilaan, jossa kaikki oli mennyt, suostuin ensikertaa miettimään asioita siten että minulla saattaisi olla jotakin tekemistä tämän asiantilan kanssa. Aikaisemmin kun aina ja kaikessa olin epäröimättä hetkeäkään, löytänyt syyn jostain toisesta.

Kun sitten lopulta suostuin pohtimaan omaa osuutta kokonaisuudessa, ymmärtäen samalla sen että voisin tuossa osuudessani jotakin tehdä toisin, alkoi elämä kuin ihmeen kautta tulla yli puolitiehen vastaan.

Tänään saan elää päivän kerrallaan siinä levollisessa luottamuksessa, että olivatpa olosuhteet hetkittäin millaiset tahansa, ovat ne juuri prikulleen sellaiset kuin niiden tuossa hetkessä tuleekin olla.

Voisin kirjailla tähän senkin seitsemän miljoonaa erilaista esimerkkiä elämästäni siitä, kuinka haasteellisimmistakin olosuhteista on ajanmyötä muovautunut minulle juuri ne otollisimmat, mutta tyydyn mainitsemaan niistä muutamia.

Perhesuhteet. Ihmissuhteet. Terveys. Työ. Talous ja itseensä sekä elämään suhtautuminen. Näissä ja lähestulkoon kaikessa muussakin asioissa olen kerta toisensa jälkeen saanut kovien kipujen kautta konkreettisesti kokea sen että läheskään aina se mitä itse asioissa haluan, ei ole lähelläkään sitä mikä itselleni parhaaksi lopulta on. Mistä sitten tässä hetkessä tämän tiedän. Siitä että poikkeuksetta kaikki asiat ovat menneet lähestulkoon paradoksaalisesti toisinpäin, kuin mitä alunperin asioissa ajattelin.

Lopuksi totean onnellisena taas kerran käyneen toteen lauseen: "Tavoitelkaa ensin Taivasten valtakuntaa, niin kaikki tämä teille annetaan." Nimittäin joskus viitisen vuotta sitten elin tilanteessa jossa pelkäsin mitä erilaisimpia asioita. Yhtenä lukemattoman monista matkustamista. Tiettyjen kipujeni kohtaamisten kautta, voin tähän hetkeen kirjailla onnellisena varanneeni itselle ja vaimolleni helmikuun alkuun ensimmäisen etelänmatkan. Meistä kumpikaan kun vielä tähän hetkeen ei ole Haaparantaa pidemmällä käynyt. Voitte vain kuvitella miltä kaikki tämä minusta tuntuu, kun tuolloin helmikuussa tulee täyteen vuosi yhtäjaksoista työntekoa. Kymmenen vuotta yhtäjaksoista raittiutta ja kaiken kruununa minulla tuota kaikkea on rinnallani jakamassa ihminen jota ilman en tätä kaikkea olisi koskaan kyennyt saavuttamaan. Sen vuoksi ja juuri siksikin totean tähän lopuksi: Tulkoon tuulta tai tuiskua, elämä on kaikesta huolimatta ihanata!


Usko ihmeisiin.  6

Luonto on täynnä ihmeellisiä asioita.
Luonto on täynnä ihmeellisiä asioita.

Epätoivoisessa taistelussani pääsin unohtamaan sen todellisuuden, että jo pelkästään se että ylipäänsä olen hengissä on ihme. Lisäksi raitistumisen myötä elämässäni on tapahtunut lukuisia asioita, joita nyt miettien en todellakaan ole omaa erinomaisuuttani aikaansaanut.

Silti ihmiselle joka lähes koko elämänsä on pelännyt luottaa mihinkään, ihmeisiin uskominen on ensisijaisesti merkinnyt lapsellista haihattelua tai muuta taikauskoista hömppää.

Todellisuus on toinen. En minä esimerkiksi päättänyt enää siitä jäänkö henkiin, kun kännipäissään päätin rymäyttää autoni täydellä vauhdilla moottoritien kaistojen väliseen pylvääseen. Joku muu päätti, ettei aikani ollut vielä tuolloin lähteä, vaikka epätoivoissani sitä kuinka tuossa hetkessä toivoinkin.

Olen aikaisemminkin jo kertonut siitä, että tänäänkin aamulla katsoessani 6-vuotiasta pientä raittiuden ihmettäni, hänen innokkaana valmistautuessa edessä olevaan eskaripäivään, ei minun tarvitse miettiä miksi tuolloin syvimmästä pimeydessäni en itsetuhoisissa aikeissani onnistunut.

Toisaalta perheeni yhdessäolo, puhumattakaan siitä että rinnallani on elämän myrskyissä tarponut sama ihminen jo liki 13 vuotta, on sen suuruusluokan ihme että tiedostan etten tuotakaan asiaa ole elämääni käsikirjoittanut. Onneksi en. Olisin kuitenkin onnistunut vain sotkemaan roolitukset, puvustukset, lavastuksen jne.

Mutta vakavasti puhuen, heräsin tänään ihmettelemään yhtä ihmettä taas kerran.

Kuten todettua taistelin itseni totaaliseen uupumukseen kuluneen vajaan parin vuoden periodilla, yrittäen itse ohjata elämääni. Lopputulos liki katastrofaalinen.

No tuo ihme tai itseasiassa useampi sellainen tapahtui kun otin vastuun epäonnistumisestani. Nostaen kädet ylös luovutuksen merkiksi. Halusin tienata elantoni ihmisten rinnallakulkijana. Joku muu vain tähän hetkeen oli erimieltä. Nimittäin kun luovuin yrittämisestä, melkein samana päivänä minua pyydettiin mukaan pariin ohjelmistoprojektiin, minkä myötä minulla on tiedossa nyt töitä pidemmäksi aikaa.

Parasta kaikessa se, että tuon luovuttamiseni myötä ehdin jo haudata muutaman ison unelmani tähän hetkeen, mutta taas joku toinen päätti toisin.

Kuten olen jossain kohtaa kertonut, olen lähes pari vuotta opiskellut Tommy Hellstenin Ihminen tavattavissa-koulutusohjelmassa ja ehdin jo luopua haaveestani saattaa tuo koulutus tähän hetkeen loppuun, koska se tietäisi vielä kahden vuoden opiskelua ja sen myötä lisää taloudellisia velvoitteita.

Nyt kuitenkin voin käsi sydämellä todeta luottavani intuitiooni siinä, että pyrin jatkamaan tuota koulutusta vielä tuon kaksi vuotta, luottaen siihen että asiat järjestyvät juuri siten kuin ne tässä hetkessä kohdalleni parhaaksi on järjestyäkseen.

Elämä on ihmeellistä. Ainoa mitä minun tulee tehdä on luopua asettamasta vaatimuksia sille ja keskittyä nauttimaan matkasta.

Herra, kädelläsi
asua mä saan,
turvallisin käsi päällä maan.
Siellä kaikki saavat
uuden sydämen,
rauhan annat haavat sitoen.