Kiitollisuus on voimavara, joka auttaa jaksamaan

  • Kimmo Rasila
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa."
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa."

Olen taas siinä onnellisessa asemassa että kaikenlainen kiire on hetkeksi tauonnut ja olen pysähtynyt itseni äärelle, pohtimaan elämääni. Vaikka elämä tässä hetkessä vaikuttaisi kuinka monimutkaiselta tai jopa vaikealta, niin hetken mietinnän ja pohdinnan alta löytyy tuttu ja turvallinen, eteenpäin vievä voima, kiitollisuus.

En minä yksinkertaisesti nykyhetkessä osaa elämääni siinämäärin sotkea, vaikka mestari siinä olenkin hetkittäin, etteikö pieni peilaaminen menneisyyden kauhuihin, palauttaisi minut todellisuuteen siinä, että tässä hetkessä minulla on kaikki hyvin.

Ihmisen mieli on varsin vekkuli kapistus. Ainakin mitä minun mieleeni tulee. Olipa elämäni millä tolalla tahansa, aina löytyy joitain asioita jotka voisivat olla tavalla tahi toisella toisin. Tuosta yleisimmin saa alkunsa ajattelu, jonka tuloksena olen oman pääni sisällä siinä ajatuksessa, kuin minulta puuttuisi jotakin, vaikka kuten todettua, minulta ei puutu tässä hetkessä yhtikäs mitään. Siis ainakaan mitään sellaista, mitä ilman en tässä hetkessä voisi olla ja hengitellä.

No sitten varsinaiseen asiaani, nimittäin kiitollisuuteen. Olen elänyt elämääni niin pitkään erilaisten pelkojen ja ahdistusten alla, että jo pelkästään noista vapautumisen myötä olen jokaisesta hetkestä jonka vapaana saan elää ja hengittää, äärettömän kiitollinen. Kun elämä alkaa pyöriä yhä vain kiihtyvässä tahdissa esimerkiksi erilaisten pelkojen alla, tulee elämästä ennenpitkää kokolailla sulkeutunutta. Tuo sulkeutuneisuus ruokkii taas epäluuloisuutta ja sitä kautta jokainen ihminen joka elämääsi edes hetkellisesti poikkeaa, on pääsi sisällä ajatuksissasi jonkin ihmeellisen salaliittoteorian mukaan jotenkin uhka. No jokainen varmasti ymmärtää sen, että ennenpitkää tuosta seuraa totaalinen erakoituminen, yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen. Yksinäisyys. Olen tuon konkreettisesti joutunut kokemaan. Se ei ole kivaa.

Vaikka minulla on tässä hetkessä etäisyyttä ajallisesti jo vuosia tuohon tilaan, niin silti jatkuvasti, kuljeskellessani ajatuksissani tuossa totaalisessa yksinäisyydessä, sieltä yhä nousee ääretöntä tuskaa. Positiivista tuossa on se, että havahtuessani ajatuksistani takaisin todellisuuteen, minut valtaa sanoinkuvaamaton kiitollisuuden tunne. Olen elossa. Olen yhteiskunnassa. En ole enää yksin. Minulla on kaikki mitä tässä hetkessä tarvitsen. Enemmänkin.

Tästä kaikesta minulle on muodostunut sellainen tapa, että aamulla herätessäni, olipa ensimmäinen olo, ajatus tahi tunne mikä tahansa, pyrin tietoisesti miettimään jotakin sellaista asiaa, josta minulle tulee kiitollinen olo ja tällä tavoin saan aloittaa jokaisen päivän uskoen siitä
tulevan loppuelämäni paras.

Esimerkkinä mainittakoon tämä aamu. Olen työ- ja opiskelureissussa koko viikon Etelä-Suomessa. Herätessäni aamulla hotellilla, minulla oli aivan järkyttävä päänsärky. Juuri sellainen jysäri, kuin olisi pari viikkoa tauotta tintannut kirjasta viinaa. Asia sinällään josta allekirjoittaneella on liiaksikin kokemusta. Mutta asiaan. Ajattelin tietysti ensimmäisenä, kiroten, ettei perskules olisi voinut paremmin sattua tämä jysäri, nyt kun pitkin päivää pitää olla siellä ja täällä tekemässä sitä ja tätä. No seuraavaksi käytin totuttelemaa tapaani, ajatellen tietoisesti jotakin positiivista asiaa. Tässä tapauksessa rakasta puolisoani. Tullessani tästä kiitolliseksi, seuraava teksi kuvannee sen hetkistä ajatusmaailmaani, siis sitä, jonka tuo kiitollisuus esille nosti:

Heräsin armottomaan päänsärkyyn, silti sisällä ääretön rauha siitä tietoisuudesta että edessä, armosta, yhden päivän matka aikaa tehdä hyvää.

Tämä kuvannee lähinnä sitä prosessia, joka minussa tapahtuu kun tietoisesti pyrin löytämään kiitollisuuden elämässäni. Löytäessäni kiitollisuuden, löydän nöyryyden tarkastella elämääni oikeassa mittasuhteessa ja sen myötä myös negatiivinen ajatustapa muuttuu positiiviseksi.

Lopuksi totean vielä sen, että yritän todella kovasti hyväksyä sen, ettei asiat aina tapahdu sillä aikataululla kuin minä niiden toivoisin tapahtuvan ja että ne silti järjestyvät aina juuri parhaassa aikataulussa. Olen nimittäin yhä sen ongelman edessä, etten vieläkään ole onnistunut luomaan itselleni tästä yritystoiminnasta varsinaista toimeentuloa, siis sellaista jolla voisi todeta elättävänsä perheensä. Jotenkin välillä ihmettelen sitä, että mikä tämän kaiken tarkoitus on, sillä en todellakaan mielestäni tavoittele kuuta taivaalta, jos nöyrästi pyydän, että saisin tehdä töitä edes sen verran, että tienaisin kuukaudessa enemmän kuin mitä suurimmaksi osaksi elämässäni olen kuukaudessa aina tienannut, eli työttömyyspäivärahan verran.

No asioilla on taipumus järjestyä. Niin haluan todellakin tässäkin asiassa uskoa. Joka päivä teen oman osuuteni tuon asian järjestymisen eteen, samalla joka päivä usean kerran rukoillen sitä, että vielä joku päivä puhelimeni soi tai sähköpostiini tulee viesti, jossa kerrotaan että minullekkin on tarjolla sen verran työtä, ettei minun tarvitsisi enää potea armotonta syyllisyyttä siitä että elättämisen sijasta elän perheeni varoilla. Kaikella tarkoituksensa. Sen uskon.

Lopuksi totean sen, että kaikesta edellä kirjoittamastani huolimatta olen tässä hetkessä äärettömän kiitollinen. Minulla on kaikki mitä tässä hetkessä tarvitsen, kyetäkseni hengittämään. Se riittää.

Kirjoitettaessa soi Jesse Kaikuranta: Vie mut kotiin

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:34

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus