Päihderiippuvuus - Tunne - Elämä

  • Kimmo Rasila
Puhu. Tunne. Luota
Puhu. Tunne. Luota

Kirjoitin taannoin korvaushoidosta ja siitä, kuinka se tietyllätavoin ylläpitää riippuvuutta. Nyt viimepäivinä olen lueskellut aiheesta ja siitä, kuinka Suomessa ollaan ensimmäisten joukossa kokeilemassa injektiona ihon alle annettavaa, pitkävaikutteista korvaushoitolääkettä.

Aluksi täytyy todeta se, että ehkä tässä vuosien varrella, tavatessani työssäni ihmisiä, jotka ovat korvaushoidossa, oma ajatukseni kyseiseen asiaan on hieman hioutunut, mutta yhä edelleen ajattelen niin, että tällä hoidetaan oiretta, eikä itse sairautta. Puhumattakaan tuon sairauden taustalla vaikuttavia ongelmia.

Riippuvuusproblematiikka on tosissaan haastava kokonaisuus, sitä en kiellä. Aivan samoin, kuin myönnän sen, että jokainen joka saadaan tuolta kuolemanporteilta takaisin elämään, on voitettu tapaus, riippumatta siitä, millä keinoin tuo lopulta toteutetaan. Mutta.

Senverran palaan ajassa taaksepäin, aikaan missä itse elin ja hengitin sekä opioidi- että bentsotiippuvuutta. Jos tuohon aikaan olisi ollut vallalla samat käytänteet korvaushoidon suhteen, kuin tänään, minä en olisi enää tätä kirjoittamassa. Jos minut olisi ohjauttu korvaushoitoon tuolloin, olisin hyvin todennäköisesti kuollut vuoden sisällä, senverran itsetuhoista päihteiden käyttöni oli.

Senverran avaan vielä omaa kokemustani tähän kaikkeen liittyen, että tiedän todella konkreettisesti sen, mitä kyseisten aineiden vuosien pakonomainen käyttö on, aivan samoin kuin tiedän konkreettisesti sen, miltä tuntuu vapista kauttaaltaan noista aineista vierottautuessa. Minut tuo vieroitus pelasti. Osaltaan juurikin noiden vieroitusoireiden kokeminen. Kun noista nimittäin selvisi, hyvin pian oli itsellä ajatus siitä, että on tehtävä mitä tahansa, ettei enää ikinä tarvitsisi moisia joutua kokemaan.

Olin siis pakotettu kohtaamaan itsessäni kaiken sen paskan, mitä päihteillä vuosikymmeniä olin yrittänyt paeta.

Tehtävä ei sinällään ollut mitenkään helppo, mutta hyvin pian huomasin sen, ettei noiden aineiden orjuudessa eläminenkään helppoa ollut ollut. Sen vuoksi yhden päivän kerrallaan tuohon helvettiin etäisyyttä ottaen taivalsin, luottaen siihen mitä toiset, saman kokeneet minulle kertoivat. Jossain kohtaa koittaa päivä, kun ei enää tarvitse jatkuvasti taistelle piinaavia ja kiduttavia himoja vastaan. Tuo eräänlaisena kangastuksena silmissäni siintäen aloitin matkan sisimpääni ja ennenkuin huomasinkaan, taistelu aineita vastaan taukosi.

Tuossa kohtaa aivan samoin vertaistuki pelasti minut. Kuten niin monta kertaa tuon jälkeenkin. Luotin nimittäin kavereihin, jotka olivat samalla tavoin käyneet läpi taistelun, päästäkseen irti noista piinaavista himoista, mutta jo kohta tuon selätettyään, olivat harhautuneet kuvittelemaan hallitsevansa aineiden käyttönsä, päätyen vain lopulta yhä syvemmälle tuonne helvetin pimeyksiin. Näihin tarinoihin uskoen, olen itse välttynyt kokeilemasta sitä, osaisinko hallita ainetta, joka täysin totaalisesti hallitsi koko elämääni parin vuosikymmenen ajan.

Minun kohdallani kaikki saatanalliset pelkotilat, lamaannuttavat paniikit, harhat, hallusinaatiot sekä karmeimmat kouristuskohtaukset, aivan samoin kuin teholla heräämiset, suljetun osaston tupakkakopin hämyiset muistot, ovat minulle ne konkreettisimmat kehoitukset olla harhautumasta haihattelemaan sillä, että jollain ihmeellisellä tavoin olisin saanut pakonomaisen päihteenkäyttöni takaisin hallintaan. En ole, enkä edes haluaisi. Muistan nimittäin jo kovin nuorena tuon päihteenkäytön hallinnan sekä kontrolloin vaatineen kohdallani suunnattoman määrän ponnisteluja. Elämä ilman päihteitä, kaikkine suunnattomine haasteineen, on silti vapautta elää ja kohdata elämä tällaisenaan.

Mutta siis se korvaushoito. Hoitona varmaan itsessään ihan pätevä kokonaisuus. Sikäli kun se toimisi eräänlaisena portaana kohti päihteetöntä elämää. Mutta hoito itsessään kääntyy itseä ja ihmistä vastaan siinä, jos tuota tarjotaan ainoana vaihtoehtona, ilman minkäänlaista muuta tukea.

Se pahaolo, jota ihminen, aivan kuten itsekin aikanaan, mitä erilaisimmilla aineilla itsestäni turrutin, on lopulta sellainen, joka jossain kohtaa, ennemmin tahi myöhemmin raivaa itsensä näkiyville. Tätä vasten peilaten, on varsin ymmärrettävää että korvaushoitoon liittyy monella oheiskäyttöä, päiväannosten myyntiä jne.

Riippuvuus itsessään kun aiheuttaa valehtelua, manipulointia, ongelmien kieltoa ja vähättelyä, eli ei siis ihme, että monen kohdalla korvaushoidossa nuo riippuvuuteen liittyvät lieveilmiöt jäävät olemaan ja elämään.

Miksi ihmisen olisi sitten hyvä kohdata elämä raakana? Lähinnä siitä syystä, että tuo orjuuttava riippuvuus on mahdollisuus kaikkine kauheuksineen kääntää voimavaraksi, joka kantaa elämän suurimmissakin vastoinkäymisissä.

Mitä tuo elämän raakana kohtaaminen sitten korvaushoidon sijaan ihmiseltä edellyttää? Oman itsensä rehellisen kohtaamisen. Toisiin, varsinkin saman kokeneisiin ihmisiin luottamisen opettelun. Puhumattomuuden muurin murtamisen ja ennenkaikkea omiin tunteisiin tutustumisen. Sillä vaikka kuinka väitettäisiin ja kiisteltäisiin siitä, mikä kenelläkin näiden orjuuttavien, pakonomaisten riippuvuuksien taustalla vaikuttava voima lopulta on, on se poikkeuksetta ja jokaisella päihdeongelmasta kärsivällä alunperin sama. Tavalla tahi toisella vaurioitunut tunne-elämä.

Älä puhu. Älä tunne. Älä luota. Tuo monella jo lapsuudessa selkäytimeen juurtunut malli tulee onnistua murtamaan, muuttaen se muotoon Puhu. Tunne. Luota. Muussa tapuksessa riippuvuus itsessään tulee murtamaan vahvimmankin ihmisen. Ihan liian monta ihmistä olen näiden ongelmien vuoksi saatellut hautaan, ymmärtääkseni sen, että ilman ihmisen omaa havahtumista tähän problematiikkaan olemme totaalisen voimattomia tämän sairauden edessä. Kyse on sitäkin suuremmalla syyllä siitä, millaista hoitoa ja tukea niille ihmisille haluamme tarjota, jotka tuohon ongelmaan omalla kohdallaan havahtuneet tai juuri havahtumassa.

”EDIT: Juttua muokattu tuon pitkävaikutteisen korvaushoitolääkkeen antamisen osalta. Kyse on siis ihon alle injektiona laitettavasta, eikä suoraan suoneen pistettävästä lääkkeestä. Tarkoitukseni ei ole kirjoituksillani loukata ketään, saati antaa erheellistä mielikuvaa asioissa, vaikka hieman tarkoituksellisesti joissain kohden provokatiivisesti kirjoitan. Korvaushoito tai kokonaan päihteetön elämä. Tärkeintä kaikessa ihminen.”

6 kommenttia

Kristalli85

20.1.2019 13:09

Ei, uutta Buvidal lääkettä ei anneta "suoraan suoneen" vaan lääke annetaan pistoksena ihon alle.
"Buvidal annetaan kertainjektiona pakaran, reiden, vatsan alueen tai olkavarren ihon alle (subkutaanisti). Samalle injektioalueelle voidaan antaa useita injektioita, mutta injektiokohtaa on vaihdettava jokaisen injektion yhteydessä ja täsmälleen samaan kohtaan saa antaa uuden viikoittaisen ja kuukausittaisen injektion vasta aikaisintaan 8 viikon kuluttua".

Suosittelen korjaamaan väärän tiedon ja tutkimaan asiaa entistä enemmän.
Muuten hyvä kirjoitus kyllä

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HeidiHaloo

20.1.2019 18:44

Korvaushoito askeleena kohti päihteetöntä elämää? Mulle kh ON päihteetöntä elämää. Kohtaan kaiken raakana. Tunnen kaiken hyvän ja pahan aivan yhtä voimakkaasti, kuin ennenkin. Mulle kh mahdollisti tavallisen elämän: olen perheellinen yrittäjä, joka matkustelee silloin, kun ehtii pitää lomaa. Teen unelmieni työtä. Perheelläni on ihana koti ja kesät vietämme mökillä, josta käsin voin onneksi tehdä etätyötä. Vielä 12 vuotta sitten mulla ei ollut mitään. Olin katuojassa. Ihme, että olen vielä hengissä. Saan korvaushoitolääkkeen injektiona kerran kuussa, ja jos haluan heittää pidemmän ulkomaanmatkan, niin kerran kuudessa viikossa. Olen tasapainossa. Toisin, kuin koskaan ennen. Elin koko nuoruuteni ja pitkän pätkän aikuisuutta ilman päihteitä, mutta oma epävakaus ajoi päihteisiin.
Pointtini? Ihan törkeitä yleistyksiä tässä kirjoituksessa. Juuri tällaisilla teksteillä ylläpidetään haitallisia ennakkoluuloja meitä korvaushoitolaisia kohtaan. Tiedän todella monta ihmistä, jotka ovat saaneet kh:n avulla elämänsä järjestykseen, ovat perheellisiä, työssäkäyviä, ihan tavallisia, onnellisia ihmisiä. Tässä sinä Kimmo niputat meidät kaikki yhteen ja samaan, surliiseen nippuun. Ei näin!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

onnellinen123

20.1.2019 19:10

Itselläni on yli 20v päihde historia. Pari vuotta sitten ajoin hoidon itse alas ja olen Kimmon kanssa täysin samaa mieltä. Heidi haloolta kysyn että jos sinulla menee niin hyvin niin miksi et aja hoitoa alas? Ei ihminen tunne normaalisti ollessaan hoidossa. Itse puollustelin hoitoa sekä itseä samaan malliin kuin Heidi. Väitin että minulla menee hyvin, pystyn huolehtimaan arjesta jne.. Ei se Heidi ole päihteetöntä elämää! Joko on täysin puhdas tai sitten ei! Välimuotoja ei ole! Kyllähän ihmisellä on tunteita hoidossa ollessaan mutta todelliset tunteet tulevat vasta ilman lääkettä tai siis laillista huumetta! Sekä itku että nauru tulivat kun pää selvisi...Tästä asiasta en rupea inttämään mutta kokemuksien kautta tiedän olevani oikeassa!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HeidiHaloo

21.1.2019 21:25

Onnellinen 123.
Siksi, että elin päihteettömänä 30 vuotta ennen opiaattiriippuvuutta. Opiaateista sain avun kroonisiin kipuihin ja unettomuuteen. Opiaatit lähtivät käsistä, kun äitini sairastui syöpään ja mies sai aivovamman. Pääsin korvaushoitoon, sain elämäni takaisin.
Hoito ajettiin alas. Vielä hyvin pitkään alasajon jälkeen kärsin jumalattomista kivuista ja unettomuudesta. Putosin niiden vuoksi uudelleen yhteiskunnan ulkopuolelle. Luojan kiitos pääsin takaisin korvaushoitoon.
Mä TIEDÄN millaisia tunteeni ovat ja millainen olen päihteettömänä, koska ALOITIN päihteet kolmekymppisenä. Sitä ennen en käyttänyt mitään. Nyt, korvaushoidossa, tunnen asiat ihan samalla tavalla, kuin elämäni 30 ensimmäisenä vuotena. Kipuja on edelleen, mutta nyt pystyn elämään niiden kanssa. Unettomuus on viimein kadonnut kokonaan.
Tottakai korvaushoito on päihteetöntä elämää, ellei ole oheiskäyttöä. Minulla ei ole. En käytä edes alkoholia. Buprenorfiinin naloksoni poistaa kaiken, mitä voisi kuvata "huumaavaksi". Jäljelle jää fysiikkaan tehoava lääke. Lue uudestaan: LÄÄKE.

Voi kuule, itken, nauran, ahdistun, hajoilen ihan samalla tavalla, kuin kaikki muutkin. Mutta en kärsi enää lamauttavista fyysisistä oireista. Ja niin monen kymmenen vuoden kärsimyksen jälkeen se on ihan tajuton helpotus. "Kokemuksen kautta tiedän olevani oikeassa", sanoit. Oletko siis itsekin elänyt 30 ekaa vuotta elämästäsi päihteettömänä, taistellen jäätävien kipujen ja täysin invalidisoivan unettomuuden vuoksi?

Ellet ole, älä tule pätemään sillä, että tiedät, millaista elämäni on.
Peace.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

onnellinen123

22.1.2019 19:13

En väitäkkään tietäväni millaista elämäsi on ja olen puolestasi onnellinen että olet saanut avun itsellesi! Mutta olen vain joistakin asioista täysi eri mieltä ja saadaan ollakkin eri mieltä, näin se menee..Näen vain asiat aivan erillä tavalla nyt kun olen päässyt hoidosta eroon enkä rupea kaikkea esille tuomaan kun ei siitä ole mitään hyötyä. Toivon sinulle kaikkea hyvää!

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus