Toinen mahdollisuus

Pohdintaa elävästä elämästä, raitistuneen alkoholistin silmin katseltuna.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tasapaino.

"Minulle kaikki heti!"

Joskus elämä tuntuu kuin suolla tarpomiselta, kunnes huomaan korjata omaa asennettani.
Joskus elämä tuntuu kuin suolla tarpomiselta, kunnes huomaan korjata omaa asennettani.

Otsikon mukainen ajatusmalli on kuljettanut minut väistämättä elämässäni ongelmista toiseen. Pitkän tutkimusmatkani aikana olen oppinut tiedostamaan itseäni ja sen myötä saanut roppakaupalla kärsivällisyyttä monessa eri elämänalueessa, mutta yhä edelleen joissain asioissa minua vaivaa kärsimättömyys ja tuo kärsimättömyys ajaa minut joskus tekemään ratkaisuja joita hetken edes mietittyäni olisin jättänyt tekemättä.

Toisaalta kun olen tutustunut itseeni niin syvällisesti kuin vain kaikin tarjolla ollein apukeinoin kuluneen reilun 8 vuoden aikana olen kyennyt, olen oppinut tuossa matkalla ajattelemaan elämästä siten että kaikella on oikeasti tarkoituksensa.

Tätä kaikkea on helppo peilata jälkikäteen esimerkiksi ensimmäisen konkurssin, sitä seuranneen velkahelvetin sekä itsetuhoisen sekakäyttökierteeni valossa siten että tuosta kaikesta kuoriutui minulle raitis elämäntapa, jonka myötä olen saanut kasvaa ihmisenä kokolailla paljon. Toisaalta ilman tuota tapahtumaketjua, minulla ei tänään olisi puolisona sitä ihmistä joka tänään rinnallani kulkee eikä lapsia, joten kaikella todellakin tarkoituksensa.

Tässä hetkessä pyrin lohduttamaan itseäni sillä, että vaikkakin elämä juuri nyt näyttää nurjanpuolensa niin jonkun ajan kuluttua kun tätä kaikkea en lähde pakenemaan, tästäkin seuraa vielä jotakin paljon suurempaa kuin mitä tällä hetkellä osaan kuvitella.

Kärsimättömyys. Omat kohtuuttomat vaatimukset. Siinä parivaljakko joka aiheuttaa kaikki elämäni ongelmat. Toisaalta osaan jo hetkittäin löytää lohdun siitä, että juurikin kaikki tämän hetken tapahtumat kuin väkisellä kasvattavat kärsivällisyyttäni sekä samalla asettavat minut tilanteeseen, jossa vaatimuksille ei yksinkertaisesti ole sijaa. Niin kovasti kuin haluaisinkin tiettyjen asioiden korjautuvan mieluiten heti ja sillä tavoin kuin itse nyt niiden toivoisin korjautuvan, niin elämä on jo liiankin usein osoittanut minulle sen että hitaasti tapahtuvat muutokset ovat niitä pysyvimpiä ja ettei läheskään aina se mitä itse asioiden korjautumisella tarkoitan ole ollenkaan niin hyvä minulle kuin miten ne lopulta korjautuvat.

Siinä hetkessä kun kipu sisälläni on käymässä sietämättömäksi, tuntuu vain niin kovin vaikealta löytää luottamus siihen että kaikki järjestyy. Samoin aivan yhtä vaikeata on etsiä sisältään se pieni ihminen joka osaa olla kiitollinen kaikesta siitä hyvästä mitä elämässä kuitenkin tälläkin hetkellä on. Pakottamalla näitä kumpaakaan ei kaiveta esiin, mutta juuri silloin kun tuntuu ettei enää yksinkertaisesti jaksaisi jatkaa, jostain kuin ihmeen kautta eksyyntyy sisälleni olo jossa huomaan tarkastelevani jotakin hyvin pientä, monissa kohdin mitätöntä asiaa siten että taas löytyy voimia jatkaa.

Juuri nyt minulla on ollut jo monta päivää olo jossa ei jakaisi yhtään mitään. Uupumus. Masennus. Loppuunpalaminen. Onhan näitä sanoja joilla tätä oloa kuvata, mutta toisaalta jo useita vuosia aikanaan masennuksesta kärsineenä tiedostan omalla kohdallani tien tuosta olosta ulos. Luopua kaikista vaatimuksista, etsien mahdollisimman pienistä, tavallisista asioista kiitollista mieltä ja samalla pienin askelin pyrkiä tekemään asioita joita ei sillä hetkellä yhtään tekisi mieli tehdä. Jostain kumman syystä tekemisellä on nimittäin minun kohdallani sellainen vaikutus että tehdessäni hyvinkin pieniä asioita, koen kuitenkin onnistuneeni edes jossakin asiassa ja kun näitä asioita kertyy useampia samalla päivää, huomaan ennen pitkää löytäväni itseni miettimästä siten, etteihän minulla nyt mitään hätää elämässä ole. Vaikka monissa kohdin onkin, mutta kuitenkin.

Lopuksi vielä oivallus jonka äärelle pysähdyin nyt kuluneen viikonlopun aikana. Ei ole, eikä tule olemaan asiaa jonka tekemällä tai saavuttamalla koen olevani ehjä kokonaisuus. Aina, joka päivä prosessi etenee. Joskus askeleen eteen, toisinaan pari taakse, mutta mikä tärkeintä, etenee.
Joskus olen vain kohtuuttomine vaatimuksineni itseni suhteen ajatellut niin, etten koskaan tule muiden ihmisten taholta hyväksytyksi ellen saa kasattua itsestäni kaikinpuolin kokonaista. Nyt viikonloppuna oivalsin sen, etten koskaan tule olemaan sellainen ihminen, jonka jok'ikinen ihminen hyväksyisi sellaisenaan. Toisessa kohtaa syynä on tämän toisen ihmisen harhakuvitelmat siitä millainen minun tulisi olla. Toisessa syynä on vain se ettei kemiamme koskaan kohtaa siinä määrin että vaikka tekisin mitä, tulisin hyväksytyksi sellaisenaan. Eikähän siinä muutoin mitään, mutta ihmiselle joka läpi elämänsä on yrittänyt pakonomaisesti miellyttää kaikkia, tuntien itsenä totaalisen epäonnistuneeksi, tuosta miellyttämisestä poisoppimiseen tarvitaan lukematon määrä yhteentörmäyksiä erinäisten ihmisten kanssa, ennen kuin tuosta ajatusmallista on valmis luopumaan. Mitä vähäpätöisemmästä asiasta minulla jonkun ihmisen kanssa tulee olo ettei meillä synkkaa, sitä hanakammin olen asioissa halukas tekemään sen eteen että synkkaisi. On vain käsittämättömän vaikeata hyväksyä se ettei kaikki tule kaikkien kanssa ylimmäksi ystäväksi, eikä se lopulta keneltäkään ole pois. Minulla vain on sellainen haavekuva muhinut päässäni, jossa oman kokemukseni kautta saisin ihmisille tuotua tietoisuuteen sen, kuinka paljon helpompaa ihmisen elämä onkaan kun sitä ei väritä erinäiset ennakkoluulot saati -asenteet. No ehkäpä tämän hetken hankaluudet elämässäni ovatkin tarkoitettu tuomaan minulle tarvitsemani lepohetken. En minä yksinäni tätä maailmaa pelasta. Oman osuuteni asioissa voin tehdä, en enempää.


Vastuun ottaminen omasta onnesta.

Onnellisuus on minussa, ei tuolla jossain..
Onnellisuus on minussa, ei tuolla jossain..

Olen pysähtynyt miettimään elämääni. Kaikki elämäni ongelmat kumpuavat siitä todellisuudesta, että joku osa minua ajattelee että minun tarkoitukseni elämässä on aina tavalla tai toisella epäonnistua.

Tästä esimerkkinä se, että olipa elämäni palaset kuinka järjestyksessä tahansa, onnistun jollain tavalla sotkemaan asiani siten että lähes kaikki on alettava rakentamaan uusiksi.

Tiedostaessani itsessäni sen että omat ajatukseni ja niihin reagoiminen tai paremminkin näistä käsin toimiminen aiheuttaa suurimmat ongelmat elämässäni, olen päättänyt lakata ajattelemasta itsestäni negatiivisesti. Haluan onnistua elämässä. Haluan voida hyvin. Haluan että ihmiset ympärilläni voivat hyvin. Haluan tehdä hyvää. Haluan olla onnellinen.

Aikaisemmin tällainen ajattelu on ollut minulla juuri päinvastaista. Olen nimittäin ajatellut etten voi onnistua elämässäni. Lisäksi olen kuin automaattiohjauksella elänyt siten että lähes poikkeuksetta minun lähelläni eläneet ihmiset ovat joutuneet jollain tavoin kärsimään edesottamuksistani.

Tästä hetkestä eteenpäin haluan oikeasti edetä elämässäni. Mennä eteenpäin, enkä enää jatkuvasti joutua toteamaan palanneeni lähtöpisteeseen.

Tästä johtuen laadin itselleni puolivuotissuunnitelman. Tarkka suunnitelma siitä millaista elämäni tulisi näyttää puolenvuoden päästä. Tätä suunnitelmaa lähtiessäni toteuttamaan, kuljen yhden päivän matkan kerrallaan, luottaen siihen että kaikki unelmani on toteutettavissa, sikäli kun en itse niitä omilla negatiivisilla ajatuksillani jo lähtökohtaisesti ala torpedoida.

Olen aivan liian kauan säälinyt itseäni ja sitä etten näytä elämässäni saavuttavan sitä mitä eniten tähän hetkeen, mutta samalla lähes läpi elämäni olen tavoitellut, nimittäin taloudellista riippumattomuutta. Toisaalta tiedän kokemuksesta sen, ettei raha pelkästään tuo onnea, mutta sen jatkuva puute tuo huolta ja murhetta liiaksikin asti. Nyt aion osaltani tehdä voitavani asiantilan korjaamiseksi. Elämä kuitenkin on osoittanut minulle sen, että päättäessäni jotakin, ei mikään estä minua toteuttamasta unelmaani. Kun päätin liki 9 vuotta sitten raitistua, niin olen sittemmin saanut lähes saman ajan elää taistelematta tuon asian kanssa. Sama homma muiden riippuvuuksieni kanssa. Samoin opiskelut yms. Eli todellisuus pohjaa tälle kirjoitukselleni on olemassa.

Yksinäni tähän en pysty sen tiedän. Mutta onneksi minun ei tarvitse tänään yksin yrittääkkään. Minulla on lukuisia ihmisiä elämässäni joilta voin tarvittaessa kysyä neuvoa ja opastusta. Lisäksi on olemassa paljon ihmisiä jotka ovat onnistuneet menestymään elämässä, enkä epäile hetkeäkään, jos heiltä jotakin neuvoa olen kysymässä, etteikö heiltä sellaista saisi.

Tiedostan omat vahvuuteni talouteni tasapainottamisessa. Toisaalta hyvin pitkälti tiedostan myös heikkouteni ja hyväksyessäni molemmat, alkaen tietoisesti kulkea vahvuuksieni kanssa kohti parempaa huomista, silti heikkouksiani unohtamatta, en epäile hetkeäkään, ettenkö minäkin voisi joku päivä todeta kaikista epäonnistumisistani huolimatta, onnistuneeni rakentamaan tasapainoisen elämän myös talouteni saralla. Parasta kaikessa se, että lähtökohtaisesti koen jo usean kerran viikossa niitä hetkiä, jolloin kaikki on hyvin. Jos tuosta lähtötilanteesta lähtee rakentamaan elämää siten, että kokee sisällään olevansa jo 90 prosenttisesti elämäänsä tyytyväinen, ei epäonnistumisen luulisi kovinkaan kipeästi koskevan. Toisaalta tässä hetkessä ajateltuna, asennoidun siten ettei epäonnistuminen ole tässä projektissani vaihtoehto. Kuten todettua haluan onnistua, enkä suostu alistumaan negatiivisille ajatuksilleni enää. Olen ollut niiden orjana jo ihan liian kauan. Haluan vapauteen.