Toinen mahdollisuus

Pohdintaa elävästä elämästä, raitistuneen alkoholistin silmin katseltuna.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on unelma.

Riippuvuus ja tunteet.

"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus."
"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus."

Luin pari päivää sitten oheisen kirjoituksen alkoholismista.

Kuten yleensä, kun riippuvuuksista puhuttaessa, niin tämänkin kirjoituksen kohdalla, minussa heräsi tarve kirjoittaa oma näkemykseni asiasta.

Kirjoitus itsessään oli sinällään kokolailla asiallinen. Oikeastaan ainoa asia, mistä olen eri mieltä, on se, kun kirjoituksessa mielestäni annetaan tarkoituksella vääränlainen kuva alkoholismisairaudesta. Alkoholismi kun sairautena aiheuttaa ihmisessä pakonomaisen tarpeen päihteen käyttöön. Käytännössä tarkoittaen sitä että juodessaan ihminen menettää kyvyn kontrolloida juomistaan tai sen lopettamista. Puhumattakaan siitä, että kyseistä sairautta sairastava voisi itse hallita sitä minkäverran ainetta kiduksiinsa kaataa. Sen vuoksi minusta on kovin surullista, että jutussa esiintyvät alan ammattilaiset kilpaa kertovat siitä kuinka onnistunut alkoholisti voisi olla ihminen joka saa vähennettyä juomistaan. Eikä siinä, jos tämä onnistuisi, minunkin leipätyöni helpottuisi kummasti. Tarkoittaisihan se käytännössä työssäni sitä, että sensijaan että pureudun ihmisten kanssa rakentamaan luottamuksellista suhdetta, päästäkseni purkamaan sairauden takana piilossa olevia tunnelukkoja, voisin vahvan It-osaamiseni kautta laatia yhden Excell-taulukon, jota sitten yhdessä asiakkaan kanssa täyttäisimme. Esimerkiksi Penan kohdalla voisimme yhdessä ruksata kaavioon että maanantain kahden kossupullon sijaan, Pena joisi vain kaksi keskiolutta. Olisihan se Penan kohdalla ajatellen huomattavasti kivuttomampaa seuraavaa työpäivää ajatellen, jos kahden kossupullon sijaan, maksa parka joutuisi polttamaan yön aikana vain kahden keskiolutpullon verran alkoholia. Eikä siinä, asiantuntijoillamme olisi tähänkin tarjolla toimiva lääke. Naltreksoni. Kun Pena kiskoo kaksin käsin viinaa, pilaten itsensä ja kaikkien lähellä elävien elämän, lääkärimme tarjoaa hänelle lääkkeen, joka yhden kossukolan jälkeen aiheuttaa Penassa olon, ettei hän enempää tarvitse. Taas kerran totean et kaunis ajatus. Ongelma vain Penan ja meidän muiden alkoholismia sairastavien kohdalla on aivoissamme tapahtuva täysin järjenvastainen, mutta sitäkin pakottavampi tarve saada tuota ainetta yhä vain enemmän. Eli Penan kohdalla tämä kyseinen lääke toimii niin kauan kuin Pena sitä kiltisti suostuu tunti pari ennen kossun kaatamista ottamaan. Ongelma tässä tulee Penan korvien välissä. Siellä kun meillä alkoholisteille tapahtuu tuossa lääkkeen oton aikaan jotakin mystistä. Pena nimittäin ajattelee juuri ennen lääkkeen ottamista: "No ei se nyt haittaa, jos minä tänään en tuota lääkettä ota. Voinhan mä nyt yhden kossukolan sijaan juoda vain pari. Pystyn kyllä lopettamaan siihen. Onnistuihan se silloin kahdeksan vuotta sittenkin, kun vaimo uhkasi lähteä ja olin kokonaisen viikon juomatta."

Älkääkä käsittäkö väärin. Itse mieluusti täyttäisin ihmisten kanssa noita taulukoita. Saisihan siinä samalla käyttää 6v koulunpenkiltä sisäistettyä tietotekniikka osaamista. Siis sitä joka tänäpäivänä työssäni on jäänyt kokolailla vähäiseksi.

Mutta joo, itse asiaan. Itse kun olen yhtään sen enempiä kärjistämättä elänyt koko 43-vuotisen elämäni enempi vähempi erilaisten riippuvuuksien ympäröimänä, voinen jonkinmoisella kokemuksella kirjoittaa asiasta seuraavaa.

Olipa ihmisellä mikä riippuvuus tahansa, sen taustalla vaikuttaa poikkeuksetta jokin tuolle ihmiselle suunnatonta tuskaa aiheuttava asia, johon sitten vuosien tai vuosikymmenten aikana on kasautunut loputon määrä erilaisia tunnelukkoja. Uskokaa pois kun sanon, että niin kauan kun keskitytään hoitamaan sairauden syiden sijaan niiden oireita, kyseisestä sairaudesta kärsivä ihminen voi huonosti. Kun sitten ihminen voi sisällään huonosti, hän elää kuin automaattiohjauksella etsien elämässään jotakin, joka hetkeksi helpottaisi tuota sisällä jäytävää tunnetta. Voi pojat että näitä mahdollisuuksia sitten nykyaikana löytyykin. Itse raitistuttuani kahlasin läpi liki parikymmentä erilaista asiaa tai tekemistä, joista jokaisesta lopulta tuli hyvin samankaltainen riippuvuus, mitä päihteet aikanaan minulle oli. Mistä tiedän, no siitä, että aivan samoin kuin päihteet, niin myös nämä muut asiat aiheuttivat juuri samalla tavoin sekä itselleni että läheisille ihan saman pahan olon, kuin minkä keskellä päihdehelvetissä elimme.

Sen vuoksi toivoisinkin, että riippuvuuksista puhuttaessa keskityttäisiin enemmän ihmisen sisäiseen maailmaan, kuin siihen että saataisiin ihmisen elämä ulkoisesti näyttämään hyvältä. Nimittäin jos vielä kerran sallitte minun käyttävän tätä Penaa esimerkkinä, niin Pena kun on kiero kuin korkkiruuvi, kiitos päihderiippuvuuden, hän voi onnistuneesti käydä läpi vaikka ja minkä vähennysohjelman tai jopa päihdehoidon. Rakentaen elämästään mitä hienoimman kulissin ja silti elää ja ohjautua yhä sen sisällä jäytävän trauman kautta siten että sekä Pena itse, että myös kaikki hänen lähellä elävät ihmettelevät kuorossa sitä, kuinka tuo alkoholin poisjättäminen ei tuonutkaan onnea ja autuutta elämäämme. Mutta ei tietenkään tuonut. Sillä alkoholi itsessään, ei lopulta ollut alunperinkään se suurin ongelma. Ei vaikka kuinka siltä näyttäisikin. Se suurin ongelma on yhä olemassa Pena paran sisikunnassa ja tasan niin kauan kuin tuo asia ei tule kohdatuksi, sama kaaosmainen helvetti Penan ja läheisten elämässä jatkuu. Olkoonkin että esimerkiksi kuukauden hoidolla siitä saadaan se pahin särmä hiottua pois.

Sen vuoksi tähän loppuun peräänkuulutan taas kerran puhumisen merkitystä. Niin Pena, minä kuin sinäkin, kun ollaan saatu kasvaa huomaamattamme sellaisessa kulttuurissa, jossa puhuminen ylipäänsä, saati tunteistamme puhuminen on yhä tänäänkin sellainen tabu, ettei vielä tänäkään päivänä ymmärretä sitä, kuinka me ihmiset elämme ja toimimme hyvin pitkälti noiden kohtaamattomien tunteiden ohjaamina. Eikä siinä sinällään mitään ongelmaa olisikaan. Ainoa ongelma on se, kun samalla yritämme tavoitella onnea ja autuutta elämäämme. Surullinen tosiasia kun vain on se, ettemme tule löytämään tuota kieli vyön alla tavoittelemaamme tilaa, kuin korkeintaan hetkellisesti, ennenkuin suostumme pysähtymään kohtaamaan tuon sisimmässämme piilossa olevan mustan möykyn. Joillakin meistä tuo möykky on ollut matkassamme mukana jo kokolailla alusta asti ja sen vuoksi siitä luopuminen voi alkuun tuntua kurjalta. Onhan ymmärrettävää että mikäli ihminen elää vuosia ja vuosikymmeniä eräänlaisen kaaoksen keskellä, tuosta kaaoksesta tulee normaali olotila. Tuttua ja turvallista. Kauheaa ja kaaoksellista, mutta totta juuri minulle.


Sananen elämisen haasteista.

Jokaisessa päivässä on pieni palanen unelmaa.
Jokaisessa päivässä on pieni palanen unelmaa.

Nykyaikana puhutaan paljon siitä, kuinka tiukille ihmistä ajetaan tässä tuottavuuteen tähtäävässä maailmassa. Maailmassa, jossa ihmisarvoa mitataan sillä, kuinka tuottava ja aikaansaava ihminen on.

Ajattelin kirjoittaa yhden esimerkin siitä, mitä huonoa tässä mallissa on.

Kuten moni joka kirjoituksiani on lukenut tietää, minulla on takana varsin vaihderikas elämä. Nykyhetken elämä on monessa kohden huomattavan paljon parempaa, kuin mitä joskus on ollut. Silti se ei poista sitä tosiasiaa, että huomaan hetkittäin pysähtyväni lukemaan lehtijuttuja, joissa epätoivoiset ihmiset ajautuvat tekemään mitä epätoivoisimpia asioita, kun elämä pyörii totaalisen uupumuksen, talousongelmien ja edellisiä seuraavien parisuhdeongelmien ympärillä. Uskokaa pois kun sanon ymmärtäväni heitä. Niin radikaaleja kuin joissain tapauksissa heidän epätoivoiset ratkaisunsa ovatkaan. Ihminen kun ei lopulta jaksa määräänsä enempää ja kun tietty raja ylitetään, astutaan alueelle, jossa järjellä ei ole mitään tekemistä tekojen taustalla. Suurin vaikutin on vain raastava tuska ja epätoivoinen pyrkimys päästä siitä eroon.

Itse olen siinä kiitollisessa asemassa että minulla on elämässä ihmisiä, joiden kanssa puhumalla jakaa asioita. Läheskään kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole. Eli ymmärrän myös omaan kokemukseeni peilaten sen, jos ihminen ei pääse jakamaan pahaaoloaan kenenkään kanssa, se lopulta kasvaa sietämättömäksi.

Omassa elämässäni kaikki peruspalaset on tähän hetkeen kunnossa. Oikeastaan ainoa, mutta sitäkin suurempi haasteeni on talousongelmat. Kiitos 3v sitten tulleen sukelluksen yritystoiminnassa, olen nyt jo kohta 2,5v yrittänyt paikata tilannetta, tehden työtä niin paljon kuin ihmisellä nyt käytännön tasolla on mahdollista itse uupumatta kyetä tekemään. Haaste tässä kaikessa on lähinnä se, kun tietyt yritystoiminnan velat pamahti ulosottoon, pamahti samalla luottotietoni ja vaikka minulla tähän hetkeen on tuottava yritystoiminta taustalla, tuo luottotietojen puuttuminen pitää huolen siitä, ettei kovinkaan nopeaa korjausta asiassa ole mahdollista toteuttaa. Kun ei vaan mistään rahalaitoksesta saa lainaa, jos jossain kohden näytät hoitaneesi talousasiasi huonosti. Riippumatta siitä, vaikutitko itse siihen eli et.

Olen nyt siis kiltisti hoitanut velkojani kuukausittain ulosottoon jo parin vuoden ajan. Ongelma tässä tulee siinä, kun nuo velat kasvavat korkoa sitä vauhtia että laskiessani maksuaikataulua, vaikuttaa siltä että saan maksaa noita vuosikymmenen jotta kaikki korot ja kulut mukaanlukien tulee lopulta hoidetuksi. Eikä siinä, kyllähän minä maksan. Välillä vain kaikki tämän hetken elämääni liittyvät koukerot mukaanlukien tuo yksittäinen taakka heijastuu läpi koko elämäni siinä volyymissä, etten yhtään ihmettele jos joku toinen päätyy epätoivoiseen ratkaisuun samankaltaisessa epätoivossaan. Minulle kuitenkin elämä on jo monessa kolhussa opettanut sen, ettei pakeneminen ole lopulta ratkaisu. Ei vaikka hetkittäin tuntuisi kuinka tuskaiselta.

Tuskaista tästä kaikesta tekee ehkä eniten se, että nykyinen työni sisältää joka viikko n. 1500km työajoa. Samalla merkiten sen että olen viikosta riippuen 5-9 päivää poissa lasteni elämästä. Eikä siinä, lapsethan sopeutuu. Lähinnä itseäni syö sisältä se, kun tuntuu ettei tuo poissaoleminen hyödytä tilannettani juurikaan. Velat kun tuntuvat lyhentyvän siinämäärin hitaasti, kiitos korkojen, että hetkittäin mietin onko tämä kaiken sen arvoista.

Itse aikoinaan päihdehelvetissä päädyin epätoivoisiin ratkaisuihin loputtoman monet kerrat. Siitä johtuen tiedostan tänään sen etten enää moisiin ratkaisuihin päädy. Joskus sitä vaan illalla ristii kätensä toivoen, että se oppi minkä elämä kohdalleni tässä kaikessa on varannut, tulisi jo menneen perille siinä, ettei enää tätä tarvitsisi kovin pitkään kipuilla. Mutta samalla ymmärtäen myös sen tosiasian, että meitä talousongelmien alla eläviä ihmisiä on maassamme kokolailla paljon. Enkä minä ole yhtään ketään toistaan kummempi. Uskon ainoastaan saaneeni elämässäni sellaista kallisarvoista oppia noiden päihdevuosieni aikana, että tiedostan tänään sen, milloin on aika puhaltaa peli poikki, välttääkseen totaalinen loppuunpalaminen ja sitä seuraavat epätoivoiset ratkaisut. Uskokaa pois kun käsi sydämellä lopuksi totean vielä sen, että ennemmin minä puhallan pelin kokonaan poikki hyvissäajoin, kohdaten pystypäin sitä seuraavan häpeän, kuin se että menisin tietyn rajan yli, jossa häpeä olisi kokolailla pieni tunne kaiken muun kauhun keskellä.

"Enempää ei anneta, kuin mitä ihminen jaksaa kantaa." Ilmeisen voimakas minä kapeine hartioineni lopulta olen.


Toive. Tavoite. Tekeminen. Toteutuminen.

Kun uskot unelmiisi, ne toteutuvat. Ennemmin tai myöhemmin, mutta toteutuvat.
Kun uskot unelmiisi, ne toteutuvat. Ennemmin tai myöhemmin, mutta toteutuvat.

Nyt miettien elämässäni kaikki ne asiat, joita elämääni olen koskaan toivonut, ovat tässä hetkessä toteutuneet. Elän elämää josta sinällään ei puutu yhtikäs mitään.

Tästä johtuen ajattelin kirjoittaa nyt siitä, kuinka aamulla pohtiessani elämääni, tulin todenneeksi sen että kaikki ne asiat joita elämääni olen joskus toivonut, ovat toteutuneet likipitäen saman kaavan mukaisesti.

Ensin olen toivonut elämässäni jotakin. Sen jälkeen tuosta toiveesta on pikkuhiljaa rakentunut tavoite. Tavoitetta on seurannut tuon tavoitteen saavuttamisen edellyttämä tekeminen ja lopuksi tuo alun perin toiveen muodossa ilmaantunut asia on toteutunut oman aikataulunsa mukaisesti. Joskus kiduttavan hitaasti, toisinaan hieman nopeammin, mutta silti samalla lopputuloksella, eli lopulta toteutuen.

Tätä miettiessäni, mieleeni nousee loputtoman monta erilaista esimerkkiä siitä kuinka itse olen torpedoinut noiden sinällään hyvien asioiden toteutumista, lähinnä omasta kärsimättömyydestäni johtuen. Milloin menettäen uskoni koko asian suhteen. Milloin ajatellen ettei se koskaan kuitenkaan tulekaan toteutumaan.

Tähän hetkeen ymmärrän että kaikki ne asiat, joita elämässäni tavalla tahi toisella tarvitsen, toteutuvat kyllä. Se jos tuo toteutuminen ottaa joskus enemmän aikaa, johtuu nyt miettien yksinkertaisesti siitä syystä etten itse ole vielä valmis näitä asioita elämässäni kohtaamaan.

Tästä päästään siihen toteamukseen, etten läheskään aina tiedä mikä on hyväksi itselleni milloinkin. Uskon nimittäin niin, että jos elämä tarjoilisi minulle aina sen mitä päähäni saan haluta, aina samantien, olisi tämän hetken elämäni varmasti totaalista kaaosta, sisälläni vallitsevan rauhan sijasta. Onneksi elämä tietää paremmin ja sen vuoksi joitain itselleni tärkeitä asioita olen kärsivällisesti saanut odottaa jopa vuosikymmenen.

Yhä edelleen sisälläni asuu se pieni, malttamaton lapsi, joka innokkaana saa päähänsä vaikka ja mitä. Nyt jo onneksi ymmärtäen ettei elämässä ole tarkoitus saavuttaa tai saada kokoajan jotakin. Tähdellisempää on oppia siitä päivittäin se minkä avustamana voin osaltani antaa jotakin muille.

Eipä silti. Ainahan uudet, positiiviset asia on mukavia kohdata. Mutta toisaalta jossain kohden olen tullut oppineeksi myös sen, että aivan samoin myös ne negatiiviset asiat, siis tapahtumat joita itse en miellä tarvitsevani, ovatkin itseasiassa itselleni ehkäpä vieläkin tähdellisempiä. Niissä kun yleisimmillään on piilotettuna ne tärkeimmät opetukset joita elämäntaipaleellani olen tarvitseva. Tästä johtuen tänäänkin pyrin asennoitumaan omalta osaltani päivän tapahtumiin siten, että olivatpa ne tänään mitä tahansa, yritän olla reagoitumatta niihin liiaksi. Ymmärtäen niiden olevan vain asioita ja tapahtumia joita jonkin ajan kuluttua elämääni taaksepäin tarkastellen huomaan tässä hetkessä tarvinneeni.

Lopuksi pieni palanen tekeillä olevasta opuksestani.

Kiltteydestä kipeytynyt

Ihminen joka sisällään ei koe olevansa hyväksytty omana itsenään, alkaa hakea tuota hyväksyntää itsensä ulkopuolelta. Ymmärtämättä sitä että itseasiassa hänen ensin tulisi kyetä hyväksymään itse itsensä ja vasta sen jälkeen ihmiset joiden hyväksyntää hän epätoivon vimmalla yrittää saavuttaa, kykenevät muodostamaan tähän ihmiseen yhteyden. Sikäli kun tuo yhteys ylipäänsä on heidän välilleen tarkoitus muodostua.

Minä nimittäin kuvittelin miellyttämällä saavuttavani kaikkien ihmisten kanssa yhteyden, kunnes vasta totaalisen murtumisen myötä tulin todenneeksi sen että mikäli minulla ei itselleni ole yhteyttä itseeni, kuinka minulla voisi olla yhteyttä muihinkaan ihmisiin.


Yrittämisestä, onnistumiseen.

Aamuista pohdintaani Twitterlandiassa.
Aamuista pohdintaani Twitterlandiassa.

Jos ylläolevasta kuvasta ei vielä voinut päätellä, niin selvennettäköön sen verran, että kaikki tästä seuraavasta kirjoituksestani kumpuava muutos ajattelussani sai alkunsa siitä että aamupäivän lueskelin sellaisten herrojen tekstejä yrittäjyydestä kuin Jari Sarasvuo, Arman Alizad sekä Ilkka O. Lavas. Varsinkin Ilkan kyseinen postaus sai minut havahtumaan siihen, kuinka itse olen suurimpana esteenä omalle menestymiselleni niin yrittäjyydessä kuin elämässä yleensä.

Tuota ylläolevaa tekstiä ei ole tarkoitettu miksikään perseennuolennaksi kyseisiä herroja kohtaan, vaan kirjoitin tuon pelkästään siitä syystä että olen aikaisemmin vertaillut itseäni erilaisiin ihmisiin, pääsääntöisesti jo valmiiksi asettuen tavalla tahi toisella heidän alapuolelleen. Nyt oikeastaan ensikertaa mietin itseäni ja tulin siihen toteamukseen, että käytännössä minulla on aivan samanlaiset mahdollisuudet rakentaa elämästäni ihan mitä tahansa, kuin mitä näilläkin herroilla on ollut. Eikä minun enää kannata vertailla itseäni muihin, vaan alkaa keskittymään siihen, kuinka tuon oman tavoitteeni parhaiten tulen saavuttamaan.

Olen täällä moneen otteeseen kirjoittanut omasta yrittäjyydestäni, lähinnä sen haasteellisuudesta sekä siitä kuinka vaikeata minun on tässä hommassa onnistua. Nyt olen pohdiskellut tätä asiaa hieman erilaisesta näkökulmasta. Haasteen sijasta mahdollisuutena toteuttaa itseään.

Huomasin herääväni taas kerran tuttuakin tutumpaa ajatukseen, nimittäin epäonnistumiseen asioissa. Huomasin miettiväni tätä yrittäjyyttäni aivan liian negatiivisessa sävyssä. Eihän kukaan yrittäjä koskaan tule onnistumaan, ryhtyipä hän mihin tahansa, jos valmiiksi jos ei nyt ihan tietoisella tasolla, mutta alitajuisesti ainakin, tuomitsee itsensä jo valmiiksi epäonnistumaan.

Tämä päätelmäni lähti siitä tosiseikasta, että jo toistamiseen toimiessani yrittäjänä, olen onnistunut tekemään ratkaisuja, joiden johdosta oma yrittäjyyteni on taas kerran osoittanut liiallisen haasteellisuutensa. Mutta silti sisimmässäni haluan tehdä juuri tätä työtä mitä teen ja se yhdistettynä yltiöpäiseen periksiantamattomuuteen, luulisi olevan yhdistelmä jonka turvin yrittämisestä voisi seurata onnistuminen. Ainoa ongelma tässä yhtälössä olen vain mina itse. Minä ja minun suhtautuiseni omaan tekemiseen. Käyn jatkuvaa sisäistä vääntöä siitä kuinka toisaalta haluan pärjätä elämässä ja toisaalta kuin automaattisesti ohjautuen tekemään asioita jotka auttamatta varmistavat epäonnistumiseni.

Kuten aikaisemmin jo kirjoituksissani olen moneen kertaan todennut, kaikki hyvä muutos saa alkunsa asioiden aidosta tiedostamisesta. Niin tässäkin. Nyt kun tiedostan problematiikan jonka johdosta olen ajautunut ongelmiin yrittäjyydessäni, ei mikään estä minua alkamasta ohjautua toisesta suunnasta. Suunnasta josta käsin operoidessani teen valintoja jotka tuhoutumisen sijasta rakentavat yrittäjyyteeni vahvaakin vahvemman perustan.

Haluan onnistua! siitä yrittämiseni ei enää ole kiinni. Näin ei ole ollut vielä kovinkaan kauaa. Miettiessäni aikaa taaksepäin noin puolisen vuotta, kaikki valintani sekä tekemiseni yrittäjyyteni saralla ovat olleet enemmän tai vähemmän epätoivoisia. Eikä siis ihme että elän ja hengitän totaalista kaaosta. Onneksi tässä hetkessä voin käsi sydämellä todeta tiedostavani itsessäni sen, että halutessani alkaa jotakin positiivista muutosta elämässäni tekemään, keskittäen kaiken energiani tuhoutumisen sijasta rakentamiseen, ihan kaikki on mahdollista. Onhan minulla jo tästä melkoisen vahva näyttö, mitä tulee oman elämäni uudelleenrakentamiseen. Kun tuossa työssä koin totaalisen romahduksen -06, alkane keskittää kaiken energiani itseni tuhoamisen sijasta elämäni uudelleenrakentamiseen, on ihmeitä alkanut tapahtua. Eipä silti, en mina tätä sillä tässä kirjoittele että odottaisin kaiken kääntyvän päälaelleen hetkessä, mutta jo se että ylipäänsä tämän tähän kirjoitan, merkitsee itselleni sitä että alan olla eräänlaisessa tienhaarassa oman elämäni kanssa taas kerran. Nyt panoksena elämän sijasta on oma ja perheeni talous.

Uskon vahvasti myös siihen, että luopuessani vääränlaisesta ylpeydestä, ollen valmis pyytämään apua urakkaani, tuota apua kyllä annetaan ja mitä ihmeellisimmiltä tahoilta. Aikaisemmin vain avunpyytäminen on itselläni keskittynyt epätoivoiseen haaveeseen siitä että joku ihminen tai taho tulisi kuin taikaiskusta ja korjaisi kaikki asiani kerta huitaisulla. Nyt sen sijaan koen omaavani sekä kärsivällisyyttä, että pitkäjänteisyyttä sen että kun tama nykyinen tilanteeni on ottanut aikansa muodostuakseen, niin sekin ottaa aikansa kun näitä asioita alkaa korjata. Pääasia kuitenkin kaikessa se, että enää en odota jonkun tai jonkin tulevan pelastamaan minut haaksirikolta, vaan sen sijaan ymmärrän itse löytäneeni myrskyn keskeltä kajastavan majakanvalon, jota seuratessani minun ei tarvitse enää surra turhia, vaan voin luottavaisin mielin purjehtia kohti kotisatamaa. Jos tuossa purjehtiessani joku toinen seilori ohjaa oma paattinsa rinnalleni, on se vain merkki siitä etten ole tällä myrskyävällä merellä yksin.