• Kimmo Rasila

Usko ihmeisiin.

Luonto on täynnä ihmeellisiä asioita.
Luonto on täynnä ihmeellisiä asioita.

Epätoivoisessa taistelussani pääsin unohtamaan sen todellisuuden, että jo pelkästään se että ylipäänsä olen hengissä on ihme. Lisäksi raitistumisen myötä elämässäni on tapahtunut lukuisia asioita, joita nyt miettien en todellakaan ole omaa erinomaisuuttani aikaansaanut.

Silti ihmiselle joka lähes koko elämänsä on pelännyt luottaa mihinkään, ihmeisiin uskominen on ensisijaisesti merkinnyt lapsellista haihattelua tai muuta taikauskoista hömppää.

Todellisuus on toinen. En minä esimerkiksi päättänyt enää siitä jäänkö henkiin, kun kännipäissään päätin rymäyttää autoni täydellä vauhdilla moottoritien kaistojen väliseen pylvääseen. Joku muu päätti, ettei aikani ollut vielä tuolloin lähteä, vaikka epätoivoissani sitä kuinka tuossa hetkessä toivoinkin.

Olen aikaisemminkin jo kertonut siitä, että tänäänkin aamulla katsoessani 6-vuotiasta pientä raittiuden ihmettäni, hänen innokkaana valmistautuessa edessä olevaan eskaripäivään, ei minun tarvitse miettiä miksi tuolloin syvimmästä pimeydessäni en itsetuhoisissa aikeissani onnistunut.

Toisaalta perheeni yhdessäolo, puhumattakaan siitä että rinnallani on elämän myrskyissä tarponut sama ihminen jo liki 13 vuotta, on sen suuruusluokan ihme että tiedostan etten tuotakaan asiaa ole elämääni käsikirjoittanut. Onneksi en. Olisin kuitenkin onnistunut vain sotkemaan roolitukset, puvustukset, lavastuksen jne.

Mutta vakavasti puhuen, heräsin tänään ihmettelemään yhtä ihmettä taas kerran.

Kuten todettua taistelin itseni totaaliseen uupumukseen kuluneen vajaan parin vuoden periodilla, yrittäen itse ohjata elämääni. Lopputulos liki katastrofaalinen.

No tuo ihme tai itseasiassa useampi sellainen tapahtui kun otin vastuun epäonnistumisestani. Nostaen kädet ylös luovutuksen merkiksi. Halusin tienata elantoni ihmisten rinnallakulkijana. Joku muu vain tähän hetkeen oli erimieltä. Nimittäin kun luovuin yrittämisestä, melkein samana päivänä minua pyydettiin mukaan pariin ohjelmistoprojektiin, minkä myötä minulla on tiedossa nyt töitä pidemmäksi aikaa.

Parasta kaikessa se, että tuon luovuttamiseni myötä ehdin jo haudata muutaman ison unelmani tähän hetkeen, mutta taas joku toinen päätti toisin.

Kuten olen jossain kohtaa kertonut, olen lähes pari vuotta opiskellut Tommy Hellstenin Ihminen tavattavissa-koulutusohjelmassa ja ehdin jo luopua haaveestani saattaa tuo koulutus tähän hetkeen loppuun, koska se tietäisi vielä kahden vuoden opiskelua ja sen myötä lisää taloudellisia velvoitteita.

Nyt kuitenkin voin käsi sydämellä todeta luottavani intuitiooni siinä, että pyrin jatkamaan tuota koulutusta vielä tuon kaksi vuotta, luottaen siihen että asiat järjestyvät juuri siten kuin ne tässä hetkessä kohdalleni parhaaksi on järjestyäkseen.

Elämä on ihmeellistä. Ainoa mitä minun tulee tehdä on luopua asettamasta vaatimuksia sille ja keskittyä nauttimaan matkasta.

Herra, kädelläsi
asua mä saan,
turvallisin käsi päällä maan.
Siellä kaikki saavat
uuden sydämen,
rauhan annat haavat sitoen.

Kirjoitettaessa soi Herra kädelläsi.

6 kommenttia

Franny_Berry

15.11.2014 15:37

Luopumisella ja varsinkin luovuttamisella on ikävän negatiivinen kaiku kielenkäytössä. Tässä tapauksessa luopuminen on ollut juuri oikea teko ja siitä voisi ehkä käyttää paremmin sanaa irtipäästäminen. Irti päästäessään ihminen saa ihmeellisellä tavalla uutta tilalle - ihan aina ja varmasti. Usein vielä parempaa loppupeleissä, kuin alunperin luulivat... Asiat harvoin menevät (täydellisesti) ihmisen oman "käsikirjoituksen" mukaan, vaan "joku muu" sen lopulta päättää. Minusta olet ymmärtänyt onnellisuuden avaimen tuossa, hienoa!

Tässä mielestäni hieno kirjoitus aiheesta. http://www.maindo.fi/luottamus-ja-irtipaastaminen/

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kimmo Rasila

16.11.2014 09:04

Kiitos. Tuo irtipäästäminen on juuri se mitä tässä hetkessä tietoisesti yritän harjoittaa. Kuten todettua, itse kutsun sitä luopumiseksi. Mielestäni ihmiset liikaa kiinnittää huomiota sanoihin noin ylipäänsä, kuin se että edes yleensä vaivautuisivat tarkastelemaan sitä mitä nämä sanat itselle käytännössä omassa elämässä voisivat merkitä. Yksi loistava esimerkki on sanat jumala ja rakkaus. Nuo sanat kuullessaan tai lukiessaan osa ihmisistä kavahtaa, ilman että edes tiedostaa mitä näissä sanoissa heille voisi olla kätkettynä. Toisaalta se että näille ihmisille, noissa sanoissa on jokin negatiivinen sointu, on vain merkki siihen että juurikin noita asioita tarkkaillessa voisi avautua monia solmuja elämässä. Mistäkö tiedän? Siitä että juurikin näin minulla aikaisemmin oli.

Tänään en kiinnity sanoihin, tahi niiden aikaisempiin merkityksiin elämässäni vaan sensijaan mitä enemmän jotakin sanaa, merkitystä tai tunnetta sen taustalla kavahdan, sitä mielenkiintoisemman haasteen koen edessäni avautuvan.

Toisaalta juuri nyt, tässä hetkessä, pysähtyneisyyden tilassani, tunteet tai muutkaan eivät juurikaan aiheuta minulle minkäänmoisia reagoitumisia. Olen mitä ilmeisemmin heilahtanut suorittajasta laikottelijan moodiin. :)

Mutta juuri nyt, tämä moodi tuntuu kovin tarpeelliselle ja hyvälle joten aion viipyillä tässä vielä hetkisen.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

16.11.2014 11:12

Aivan, harmittavan paljon jätetään huomaamatta tai tutkimatta pelkkien luulojen ja ennakkoasenteiden takia. Monesti olenkin sanonut, ettei missään asiassa ole vain yhtä tai kahta puolta, vaan aina useampia...

Tulin oikeasti kommentoimaan, että luin juuri mielenkiintoisen pohdinnan sanoista jumalallisuus ja jumaluus. Joka tarkoittaa juuri tuota, josta puhuit, että kavahdetaan sanoja jumala ja rakkaus :) Kavahtajat riippuvat sokeina ensin mainitussa eli jumalallisuudessa, eivätkä ymmärrä että oikeasti nuo sanat ovat yhtä = jumaluus (itsessä ja kaikkialla). Jännästi mekin ollaan samassa kentässä! :P

Ole rauhassa, sillä oleminen on ainoastaan tärkeää. Hyvää Pyhää koko perheelle <3

Kimmo Rasila

16.11.2014 17:00

Lämmin kiitos. Minulla onneksi elämä on tarjoillut sellaisia seikkailuja, joiden myötä olen tullut halukkaaksi luopumaan ennakkoluuloista ja kokeilemaan mitä erilaiset asiat ja esimerkiksi sanat minulle omalla kohdallani merkitsevät. Enää en halua olla ennakkoluulojeni vanki, vaan elää ja kokea elämää kaikessa sen monimuotoisuudessaan.

Siunattua lepopäivää sinullekin. <3

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NOMAD_1

17.11.2014 12:13

"Elämä on ihmeellistä. Ainoa mitä minun tulee tehdä on luopua asettamasta vaatimuksia sille ja keskittyä nauttimaan matkasta."

Elämä todellakin on ihmeellistä, mutta eivätkö oletukset kuolemattomasta sielusta, maailman oikeudenmukaisuudesta ja nämä takaavasta Herrasta ole juuri vaatimuksia, joihin todellisuuden ei tarvitse vastata? Mielestäni ihmisen on hyväksyttävä kohtalo ja opeteltava rakastamaan sitä. Jonain päivänä kohtalo tosin vie olemassaoloni eli kaiken, mitä olen ja mitä minulla on, mutta eikö kohtaloni juuri nyt ole olla olemassa ja tehdä parhaani niillä runsailla mahdollisuuksilla, jotka kohtalo on minulle suomalaisena suonut? Toki olen ensisijaisesti itse vastuussa tämänhetkisestä tilanteestani, mutta paljosta en voi ottaa kiitosta ja jotkin asiantilat eivät ole täysin minun syytäni.

"Ihmisen sydämellä on rasittava taipumus leimata kohtaloksi vain sellainen, mikä murskaa sen. Myös onnellisuus on omalla tavallaan vailla mieltä, sillä sekin on väistämätöntä. Moderni ihminen lukee sen kuitenkin omaksi ansiokseen, paitsi silloin kun se jää häneltä huomaamatta (Camus)."

Minusta ihmisen pitäisi uskoa itseensä, ei ihmeisiin... etsiä omaa tahtoaan Jumalan tahdon sijaan ja luopua turhista haaveista saavutettavissa olevien eduksi... Elämälle ei voi asettaa vaatimuksia ja itseltäänkin vaatiminen on useimmiten lamauttavaa. Tavoitteita voi ja pitääkin asettaa ja jos on tahtoa, niin kohtalon salliessa ne myös toteutuvat: Where there's a will, there's a way (ja nimenomaan "A will", ei "the Will"). Tosin on muistettava myös levätä ja nauttia siitä, mitä on itsestään tehnyt. Vain näin oppimisesta tulee se elämänpituinen prosessi, jossa on kaikkein konkreettisimmin läsnä sekä se, mitä olen että se, mitä tahdon olla. Ja kun opimme omaksi ja kanssaihmistemme hyväksi, niin emme milloinkaan ole elämän vapaamatkustajia...

Jumalan tahdon seuraaminen voi olla teologiasta ja sen tulkinnasta riippuen hyvä tai huono asia - itsensä ja oman tahtonsa etsiminen on sen sijaan aina jotain hyvää (tässä tahto on itsensä tiedostavaa halua, joka ymmärtää, millaiseksi minkäkin halun seuraaminen minut tekee - ja sitä enemmän, mitä useammin toistan tuota valintaa). Miten voisin tahtoa olla sekä tehdä itsestäni muuta kuin jotain rakastettavaa? Minulle kaiken rakkauden perusta on itsensä rakastamisessa, koska miten ihmeessä voisi rakastaa muita, jos ei ensin rakasta itseään? Ja itseään rakastava toimii, kuten rakastavat vanhemmat, jotka eivät anna lapselleen kaikkea, vaan sen, mikä on tälle parhaaksi...

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kimmo Rasila

17.11.2014 20:35

Jokainen kait meistä pyrkii elämään elämäänsä omista lähtökohdistaan käsin mahdollisimman täysipainoisesti ja hyvin.

Minun mielestä ei ole niinkään väliä mihin elämänkatsomuksensa perustaa, on se sitten jumala, kohtalo, rakkaus tai mikä tahansa kunhan pyrkii siihen että niin itse kuin lähimmätkin voisi mahdollisimman hyvin.

En sinällään enää jaksa jumittaa sanoihin, kun saman energian voin käyttää siihen mitä tuo asia sanan takana minulle tarjoaa. Kaikki hyvä ei todellakaan ole hyväksi, eikä kaikki paha välttämättä ole pahaksi, mutta tässäpä juuri piilee minulle elämän mielenkiintoisuus. Jokaiselle päivälle riittää etsittävää, vaikkakin joskus tuo etsintä tapahtuukin pysähtyneisyydestä käsin.

Kaikki palat tippuu paikoilleen aikanaan, enkä minä tätä palapeliä ole alunperin suunnitellut vaikka osaltani sitä tässä palanen kerrallaan koitan ratkoa. Kärsivällisyyshän on noin yleensä, mutta varsinkin palapelin kasailussa hyväksi. Jonkun kerran kaikki palaset hujanhajan riuhtoneena, pyrin nyt tarkastelemaan tätä kokonaisuutta yksi palanen kerrallansa.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus