Uudenlaiseen aamuun.

  • Kimmo Rasila
Tässä hetkessä viipyillessäni, kaikki on hyvin.
Tässä hetkessä viipyillessäni, kaikki on hyvin.

Tiedättekö miltä tuntuu havahtua todellisuuteen, jossa kaikki se mihin aikaisemmin olet perustanut turvallisuuden tunteesi, on kerralla revitty pois? Minä tiedän. Heräsin nimittäin tuohon todellisuuteen n. 16v sitten. Konkurssia seuranneen avio-eron myötä minulta meni vaimon lisäksi koti ja talouteni heitti kerta laakista päälaelleen, ulosottoon rymistessä toistasataatuhatta euroa. Nuorelle, täysin keskenkasvuiselle aikuiselle, jonka koskaan aikaisemmin ei ollut tarvinnut ottaa vastuuta mistään, tuo oli tapahtuessaan niin kaiken romuttama kokonaisuus, että nyt miettiessäni tuota taphtumaa, en ihmettele yhtään miksi siitä käynnistyi usean vuoden piinaava tuhontie, jossa jokaisen päivän ainoa tarkoitus nivoutui tarpeeseen keinolla millä hyvänsä sekoittaa pää siten, ettei tuota varsin rumaa todellisuutta tarvitsisi kohdata. Vielä jos mahdollista rumempi kokonaisuudesta tuli ajan myötä siinä kun keinot tuon tavoitteen saavuttamiseen kovenivat, vaikka kokoajan tiedostin sisimmässäni sen etten oikeasti ollut tuollainen ihminen. Ei siis ihme että hyvin pian alkoi täysin järjenvastainen itsetuhoisuus.

Kaikkiaan 11v raahasin perässäni raskasta kivirekeä, jonka lastina nuo konkurssivelat painoivat. Nyt miettien ymmärrän silti että miksi vaikka sain nuo ajan kuluessa pois niskastani, päädyin muutaman asian summana samaan taloudelliseen tilanteeseen, vaikka kuinka olin vannonut itselleni etten enää ikinä. Elämä nimittäin halusi opettaa minulle yhden äärimmäisen tärkeän läksyn taloudenpidossa. Nimittäin sen ettei kannata luottaa liikaa tulevaisuuteen ainakaan velanotto hetkellä.

Havahduin nimittäin talouteni osalta hyvin samankaltaiseen tilanteeseen, josta tuossa alussa kerroin. Sillä erolla, että erkaantuessani aikanaan päihteistä, isäni kuoltua niihin, tein itseni kanssa sisäisen sopimuksen että ainakaan päihteet eivät minua tulisi tappamaan ja tuon sopimuksen vakuudeksi, päätin kantaa vastuuni asioissa tuli mitä tuli. Ihminen joka ei ole samaa kokenut, ei välttämättä kykene kuvittelemaan sitä miltä tuntuu aamulla herätä tietoisuuteen siitä ettei ole yhtään tietoa tuloista, mutta menoja sitäkin enemmän. Tuo tilanne oli todellisuutta vielä reilu vuosi sitten. Taistelin likipitäen viimeiseen hengenvetooni asti toisen kerran aloittaneeni yrittäjyyteni puolesta, vaikka tuolloin se töiden puuttuessa merkitsi myös sitä ettei tuloja tullut mistään. Jokin sisimmässäni ei suostunut antamaan periksi. Ironisesti lopulta kun olin totaalisen uupunut, luovuttaen yritystoimintani suhteen, elin reilun 3kk kierrellen päivät luonnossa hakien sieltä voimaa jatkaa seuraavaan päivään.

Sitten eräänä tammikuisena päivänä vuosi takaperin kaikki muuttui. Sain pyynnön aloittaa työt yritykseni kautta paikassa johon olin palveluitani markkinoinut vajaa vuosi aiemmin. Päätin yrittää vielä kerran.

Nyt reilu vuosi tuosta, olen saanut rakennettua kokolailla toimivan kokonaisuuden, joka palvelee juuri niitä tarpeita joita varten alunperin tätä yritystoimintaani olin perustamassa. Auttamaan niitä ihmisiä uuteen alkuun, jotka läheskään aina eivät enää itse jaksa uskoa selviävänsä. Minulla itselläni kun näissä päihdeasioissa on se vahva omakohtainen kokemus siitä että jos edes yksi ihminen uskoo siihen että tästä selvitään vielä, sen myötä avautuu mahdollisuus vaikka mihin.

Jottei tästä kirjoituksesta tulisi romaania, niin nivon sen yhteen toteamalla lopuksi vielä sen ettette usko miltä minusta juuri nyt tuntuu, kun kaiken raivokkaan taistelun ja loputtomien tuntuisten taisteluiden jälkeen voin tähän kirjoittaa saaneeni tänään varmistuksen sille että työpanostani käytetään tällä alueella niin kauan että tuolla työllä saan itse kannettua vastuuni noista veloista joiden alle tuossa reilu vuosi sitten olin murtua. Tähän ei edes tarvitsisi mitään enää lisätä, mutta kaikista ihmeellisintä kaikessa on vieläpä se että ensiviikon keskiviikkona tulee kuluneeksi tasan 10v siitä kun antauduin päihdeongelmani edessä lähtien itse perheineni päihdekuntoutukseen.

Tarinan opetuksena se että kunhan itse olen valmis kantamaan oman vastuuni asioissa, silti liiaksi pyristelemättä elämässä yksin, turvautuen toisiin ihmisiin, elämä saattaa tarjoilla matkalle eräänkin ihmeellisen tapahtuman. "Usko siirtää vuoria", sanotaan. Aikaisemmin haistatin moiselle v*tut, kunnes tänään totean omassa elämässäni tuon lauseen todenperäisyyden. Niin kauan on toivoa, kuin jaksan elää. Voinette siis uskoa että huomen aamulle aamukahvia siemaillessani, katsellen ylläolevan kuvankaltaista maisemaa, päälimmäisin tunne on suunnaton kiitollisuus. Vaikeuksien kautta vapauteen.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:30

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus