Puhutteleva talo, CAAM

  • samukissa

Jotkut rakennukset herättävät minussa halun päästä niihin uudestaan. Ja jos toiveeni toteutuu, mieluiten vielä valokuvaamaan taloa.
Yksi tällainen rakennus on Las Palmasin CAAM (The Centro Atlántico de Arte Moderno) jossa ensimmäisellä käynnilläni vuosia sitten viihdyin hyvän tovin. Menin katsomaan näyttelyä arkkitehti Le Corbusierista mutta jälkeenpäin huomasin innostuneeni sitä enemmän itse talosta. Ja lähtiessäni tiedustelin restauroinnin tehneestä arkkitehdista. Hän oli espanjalainen Sáenz de Oiza.
Las Palmasissa asuvalta espanjalaiselta ystävältäni kuulin, että jo kuolleen manner-Espanjassa asuneen Sáenz de Oizan valinta restauroinnin suorittajaksi oli herättänyt närää Kanarian saarilla asuvien keskuudessa, sillä työ olisi arvatenkin haluttu antaa omalle väelle.
Yhtä kaikki, talon ”myllersi” ja uudisti kauttaaltaan Sáenz de Oiza.
Hänellä olikin haastava tehtävä, sillä talo oli yksi kaupungin vanhimmista espanjalaista perinteistä arkkitehtuuria edustavista taloista. Sen julkisivulla oli muiden muassa pieniä puisia parvekkeita. Talo oli kolmekerroksinen. Yleisilme oli kauttaaltaan tumma. Miten sellaisesta miljööstä muodostuu koti modernille taiteelle?
Muodostuipa hyvinkin. Arkkitehti ikään kuin avasi talon sisältä käsin. Nyt se on ilmava, valoisa, hengittävä.
Miltei kaikki on nyt avointa tilaa. Kolme kerrosta kaikki näkyvät tietyistä kulmista yhtä aikaa. Eri kerroksissa lattiapinta-alat ovat aika pienet ja sivuhuoneissa. Avoimessa keskuksessa puolelta toiselle kuljetaan siltaa pitkin. Samalla nähtävissä ovat myös alemman kerroksen seinille ripustetut taulut tai valokuvat. Tasanteelta toiselle noustaan ja laskeudutaan loivia ja leveitä tikkaita pitkin .
Kaikki seinät, rappuset, katot ovat valkoisia. Siitä kehkeytyy hyvin neutraali tausta taideteoksille. Valkoinenhan ei ole väri sellaisenaan.
Talon katolla on nyt kupolimaiset valoikkunat, jotka siis päästävät luonnon valoa sisälle. Toisaalta se on kuulemma myös pahasta joskus: kuuma ja kova auringonpaiste on omiaan ”polttamaan” taideteoksia.
Suurella kattoterassilla järjestetään juhlia esimerkiksi näyttelyjen avajaisissa. Sieltä voi ihailla panoraamamaisesti pittoreskia vanhaa kaupunkia Veguetaa ja pidemmällekin Las Palmasia. Kattojen yli näkyy Atlantille asti.
Minusta CAAM on jännittävä ja omaperäinen talo. Pidän sen ilmavuudesta. Siellä ajatukset laukkaavat ja mielikuvat mahtuvat pulppuamaan. En yhtään ihmettele, että lapset viihtyvät siellä hyvin. Kerran käydessäni heitä istuikin koko joukko piirissä lattialla opettajan kertoessa espanjaksi jotain. Talossa järjestetään tilaisuuksia ja yhteistyötä lapsille paljon.
Kahdesti talossa käydessäni olen kysynyt saisinko ottaa talosta valokuvia. En ole saanut. Mutta onni on ollut myötäni. Eräs espanjalainen ystäväni järjesti minulle kuvausluvan. Niin ikuistin taloa, jonka nerokkaita yksityiskohtia voin nyt sitten vielä jälkikäteen tutkailla.
http://www.caam.net/

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:33

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus