Rakkautta ensi silmäyksellä

  • samukissa
Alvar Aallon ateljee sisäpihalta katsottuna
Alvar Aallon ateljee sisäpihalta katsottuna

Rakastuin vajaa kuukausi sitten ensi silmäyksellä. Ja sekös kummastutti minua suuresti. Miksi ihmeessä nyt, kun tuttavuus oli jatkunut jo iät ja ajat, lapsuudesta lähtien.
Mutta niin vain kävi. Rakastuin taloon. Arkkitehti Alvar Aallon ateljeehen Munkkiniemessä. Tunne humahti minuun kun astuin isoon ateljeehuoneeseen ja aistin sen huumaavan valoisuuden. Aallollehan on aina ollut tärkeää antaa päivänvalon tulvia sisätiloihin. Kattoikkunat ovat hänen taloissaan sitä varten.
Hämmästelin asiaa kotiin tultuani päiväkausia. Palautin mieleeni elämääni Aallon vaikutuspiirissä. Koko elämäni on nivoutunut hänen tuotantoonsa.
Lapsena vanhempieni kanssa kävimme teatterin ensi-illoissa. Teatteritalo oli Aallon suunnittelema. Muistan ihastelleeni ja ihmetelleeni suuria pylväitä.
Myöhemmin sama talo otettiin uuteen käyttöön ja sen yhteen osaan tuli ravintola. Siellä nuorena naisena istuin erään miesystäväni kanssa drinkillä.
Elämäni toinen kesätyöpaikka oli suuressa virastotalossa, joka sekin oli Alvar Aallon suunnittelema ja nyt suojeltu kohde. Talo oli minusta aika ruma mutta suojelu juontaa nyt siitä, että talo on tyypillinen oman aikansa tuote.
Töitä tein myöhemminkin eräälle työnantajalle, jonka toimitilat sijaitsivat Aallon suunnittelemassa talossa. Tiedostin sen mutta liiemmin en taloa katsonut.
Nuorena myös opiskelin Aallon suunnittelemassa yliopistossa ja sen talon koin hyvin kauniina. Vaikutelma oli sama myöhemminkin kun vuosien jälkeen taas pistäydyin entisillä kotikulmilla.
Kummityttöni sitten pääsi ripille Aallon varhaistyönään suunnittelemassa pienessä kirkossa. Se on koruttoman kaunis, yksinkertainen ja selkeä kuten kaikki Aallon työt.
Äitini sukujuuriin tutustuessani Pohjanmaalla kuvasin sieltä kotoisin olevan Alvar Aallon varhaista tuotantoa. Siis myös äitini eli elämänsä Aallon vaikutuspiirissä. Ja muistan äitini joskus kertoneen jotain kuuluisasta arkkitehdistamme ja näyttäneen jonkun talon, jossa hän oli asunut.
Työni vuoksi kävin silloin tällöin Kulttuuri-talossa ja Finlandia-talossa, joka on Aallon töistä kuuluisimpia. Ja viime kesänä sitten kiertelin Finlandia-taloa tunnin verran ja ihastelin ja kuvasin yksityiskohtiakin.
Ja mitenkähän monta muuta Aallon taloa olen elämäni aikana tangeerannut. Ja tietty minulla kuten monella suomalaisella on Aallon maljakko ja tuoli. Ne ikään kuin kuuluvat suomalaiseen kotiin.
Alvar Aalto on ollut elämässäni itsestään selvyys mutta oikeastaan vasta nyt muutamana viime vuonna hänen talojaan kuvatessani olen alkanut ymmärtää hänen töidensä upeuden. Mutta Aallon ateljeehen menin vierailulle erään ranskalaisen arkkitehdin toivomuksesta. Hän tutkii Aaltoa ja halusi minun kuvaavan Aallon taloa.
Hänelle kiitos rakastumisestani taloon.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus