Turha luulo

  • samukissa
Turha luulo sekin: helsinkiläiset kuvittelivat pahan pojan jäävän altaan reunalle talveksi,vaan ei tainnut jäädä.
Turha luulo sekin: helsinkiläiset kuvittelivat pahan pojan jäävän altaan reunalle talveksi,vaan ei tainnut jäädä.

Taas tulin todenneeksi sen minkä monesti ennenkin: ennakointi ja tulevien tapahtumien kuvittelu on melko turhaa. Asiat eivät kuitenkaan mene usein niin kuin otaksun. Eivät menneet nytkään.
Jouduin pieneen leikkaukseen. Luin sairaalan kirjallisen ohjeen etukäteen ja valmistelin itseäni ja lähiympäristöäni toipumisaikaan. Silloin en voisi ottaa vastaan ystäviä, en viestitellä tietokoneella tavalliseen tapaan, en järjestää pikkujoulujuhlaa kollegoille, en tehdä tiettyjä kontolleni langenneita hommia.
Pelkoa en tuntenut enkä mieltäni myllertänyt kauheuksilla joita muka voisi tapahtua. Ei, enempi valmisteluni koskivat käytännön hommia.
Vaan kuinka kävikään. Leikkaus oli helppo, toipumisaikani minimaalinen. Jo seuraavana päivänä olin lenkillä ja hyvässä kunnossa. Sairaalan kirjallisissa ohjeissa väläytellyt satunnaiset riskit eivät kohdalleni osuneet.
Kutakuinkin heti pääsin takaisin kuvioihin, tekemään entisiä hommiani, järjestelemään niitä ja näitä ja pitämään yhteyttä ihmisiin.
Turha oli luulo taas kerran. Ennakoinnissa menee vaan energiaa hukkaan. Jo se pitäisi muistaa.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:31

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus