Maailmanlopun ravet

  • Miikka Anttonen

21. päivä joulukuuta 2012. Tavallinen torstai, ihmiset ryntäilevät viime hetken jouluostoksilla ja availevat joulukalenterin luukkuja. Ei täällä Playa del Carmenissa. Kuten useimmat lienevät viimeistään viime aikoina lukeneet, erään vanhoista maya-intiaanien teksteistä tehdyn tulkinnan mukaan kyseisenä päivänä koittaa maailmanloppu. Ilmeisesti muuallakin maailmassa on ollut ilmassa pientä jännitystä, samalle päivälle kun osui vielä talvipäivänseisauskin, mutta täällä Playa del Carmenissa kivenheiton päässä pyhistä maya-raunioista on ollut ilmassa vähän enemmänkin hysteriaa. Edellispäivänä minut pysäytti keskellä päivää hihhuli, joka varoitteli että enää vuorokausi aikaa suojautua. En vaivautunut kysymään, miten tarkkaan ottaen maailmanlopulta suojaudutaan. Krääsäkauppiailla on toki siihenkin vastaus, sillä täällä on ollut myynnissä muun muassa erehdyttävästi sadetakkia muistuttavia viittoja, joihin ei edes meteoriitti kuulemma pääse pureutumaan. Melkoinen keksintö.

Oma mielenkiintoni tämän päivämäärän suhteen rajoittui lähinnä Day Zero-festivaaliin (http://www.dayzerofestival.com/about-dayzero). Bileet alkoivat jo 20. päivän iltana kuudelta, kun maailmanlopun pitäisi joidenkin laskelmien mukaan koittaa kello 18:11 seuraavana iltana. Sekä minulla että belgialaisella ystävälläni Felixillä on vieläpä syntymäpäivät 19. ja 21. päivä, joita samalla juhlistaisimme. Tapahtumapaikkana keskellä viidakkoa kahden järven välissä seisova vanha maya-temppeli, ohjelmanumeroina vaihtoehtomusiikkia, Massive Attackin ja UNKLE:n dj:iden keikat, maya-rituaaleja ja kaikenlaisia new age-hippien puhdistautumisriittejä.

Paikka tosiaan oli viidakossa. Bussimatka kesti puolisen tuntia, koska mutkitteleva tie oli täynnä kuoppia sysipimeässä pöpelikössä. Paikalla odottava näky oli kuitenkin kaiken köröttelyn arvoinen. Tuhansia soihtuja ja kynttilöitä ympäriinsä, kauniisti valaistu pyramidia muistuttava temppeli ja iso nuotio keskellä aluetta, jonka ympärillä tanssi ihmisiä ilman paitaa ennen kuin ilta oli kunnolla edes alkanut. Päälavan strobovaloja lukuunottamatta kaikki valonlähteet olivat kynttilöitä, nuotioita tai soihtuja, eikä missään ollut juuri merkkiä sivistyksestä. Minulla ei alunperin ollut suuria odotuksia tapahtumanjärjestäjää kohtaan, mutta festarilla tuntui alusta alkaen siltä, kuin olisi siirtynyt ajassa muutaman vuosituhannen taaksepäin.

Vähän ennen puoltayötä ja pääesiintyjää keskellä aluetta oli mayojen jälkeläisten puhdistautumisseremonia. Oli varsin unohtumaton kokemus seurata, kuinka esiintyjät tanssivat rummun tahtiin pöllönaamareissa ja höyhenpuvuissa. Odotin jo, että koskahan jostain tuodaan vuohi tai vastaava uhrattavaksi, mutta sitä ei sentään onneksi tapahtunut.

Vuorokausi vaihtui, ei maailmanloppua ainakaan vielä. Massive Attackin Teardrop pyörähti käyntiin. Tanssin keskellä viidakkoa aurinkolasit päässä näkemättä mitään tai ymmärtämättä ajan kulkemista. Muistan istuneeni jossain vaiheessa nuotion vieressä puhumassa saksalais-venäläiselle tytölle joka oli lentänyt Meksikoon ihan tätä tapahtumaa varten. Muistan ihmisiä viidakossa, ihmisiä trippailemassa nuotion vieressä, ihmisiä temppelin päällä, pariskuntia loikoilemassa riippumatoissa ja kirkkaana loistavan tähtitaivaan. Yhtäkkiä kello olikin 5.30 aamulla ja aurinko alkoi nousemaan. Performanssitaiteilijat tulivat taas koloistaan, ja ihmiset vastaanottivat auringon vastaan haltioituneina halaillen toisiaan. Ohikiitävän hetken en voinut kyynisyydelleni mitään vaan hymähdin itsekseni, mitä ihmettä suomalainen pokerinpelaajanrenttu tekee Meksikon trance-woodstockissa. Sitten vastaanotin taas halauksia joka suunnasta.

Ohjelmassa luki kliimaksin eli 21.12. klo 18:11 kohdalla vain "mayan ritual performance". Vähän ennen h-hetkeä lavalle astelikin joukko eläinpukuisia esiintyjiä, jotka seisoivat rivissä kuin sotilaat odotellen kriittistä hetkeä. Laskuri mateli viimeiset sekunnit nollaan. Yllätys yllätys, ei suurta pamausta. Esiintyjille se tosiaan ilmeisesti tuli yllätyksenä, sillä he katselivat toisiaan hölmistyneinä eläinasuissaan selvästi ihmetellen, että eikö se maailma loppunutkaan. Kaverit eivät olleet edes vaivautuneet suunnittelemaan tätä ohjelmanumeroa, koska olettivat etteivät pääse koskaan sitä esittämään. En valita, jos tällä jinxattiin maailmanloppu.

Kun tuhatpäinen, tässä vaiheessa jo epäilemättä kuolemanväsynyt festarikansa oli yhteisymmärryksessä todennut että hengissä ollaan, bileet muuttuivat täysimittaisiksi raveiksi. En tiedä miten kauan ne kestävät, mutta veikkaan että viidakosta löytyy trippailevia tanssijoita punaiset aurinkolasit päässä vielä joulunakin.

Pahoittelut surkeista kuvista ja huonosta kirjoitusasusta, en viitsinyt ottaa mukaan muuta kameraa kuin kännykän, ja olotila on kuin vuorokauden viidakossa reivanneella. Ensi postauksessa laitan osaltani tämän vuoden pakettiin niin pokerin kuin muunkin elämän osalta, kuten minulla on ollut erinäisissä blogeissa jo vuosia tapana. Ikävä kyllä tämän vuoden postauksesta ei pääse tekemään ihan niin iloista kuin aiempina vuosina, vaikka loppu on melkoista nousukiitoa ollutkin.

Parempaa uutta baktunia kaikille!

Edit: Kaveri linkitti pätkän Radio Rockin podcastista, pari postausta takaperin mainittu rapuvarkautemme St. Maartenilla on näemmä ylittänyt uutiskynnyksen myös suomalaisessa radiossa. Kohdasta 5:50 eteenpäin: http://www.radiorock.fi/podcast?vt=audio&vid=296072

Kirjoitettaessa soi The Velvet Underground & Nico - All Tomorrow's Parties

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi