NYC, nostalgia ja hurrikaani

  • Miikka Anttonen

"Saavumme New Yorkin Penn Stationille 10 minuutin kuluttua", kuulutetaan. Kolmetuntiseksi venähtänyt junamatka vetelee viimeisiään. Kuin kiusoitellen reitti kulkee korkealla talojen yläpuolella kiertäen Manhattanin saaren lähes ympäri. Aurinko on jo laskenut, mutta kaikkialta kajastavat loputtomat valot antavat pilvenpiirtäjien leikata silhuettinsa taivasta vasten. Näkymästä ei voi erehtyä; tämä on New York.

Kuulokkeissani on jo parinkymmenen minuutin ajan soinut Interpol-yhtyeen ensilevy Turn On The Bright Lights. Minulle Interpol edustaa newyorkilaisinta koskaan kuulemaani musiikkia, enkä voi välttyä nostalgisoimasta katsellessani junan lipuvan pikkuhiljaa kohti Penn Stationille vievää tunnelia. Muistan, kuinka sain Interpolin Antics-levyn joululahjaksi jouluna 2004, muutamaa päivää 18-vuotissyntymäpäiväni jälkeen. Se oli aikoja ennen pokeria, matkustelua tai juuri mitään muutakaan, mikä elämääni nykyisin kuuluu. En ollut koskaan edes käynyt New Yorkissa, mutta Interpolia kuuntelemalla pystyin kuvittelemaan itseni kävelemään Brooklynin katuja.

Kirkkaankeltaisen taksin viitottuani kuski ei nouse autosta, kuten New Yorkissa on tapana. Heivaan itse tavarani takakonttiin ja hyppään takapenkille. Minuutteja myöhemmin olen jo ystäväni Andyn alaovella Lower East Sidella. Andyn kotikatu on kuin How I Met Your Motherista, Frendeistä tai vastaavista New Yorkissa kuvatuista sarjoista. Seitsemänkerroksisen talon jokaisen parvekkeen edestä kulkee palotikkaat. Alakerrassa on juutalaisten pitämä deli, josta saa bageleita ja muuta ruokaa. Kadulla kävelee ihmisiä kaikista mahdollisista etnisistä ryhmistä. Tämä on mielestäni ehkä parasta New Yorkissa; paikka on niin iso, että jotain tekemistä löytyy kellon ympäri, eikä ketään kauheasti kiinnosta mitä teet. Joissain jenkkikaupungeissa ihmiset ovat omaan makuuni vähän liian sokerihuuruisen ystävällisiä ja kiinnostuneita. Suomalaiseen sielunmaisemaan sopii paremmin se, että saa halutessaan kävellä rauhassa.

Andy avaa kattohuoneistonsa oven ja toivottaa tervetulleeksi, pahoitellen samalla että asunto ei vielä ole aivan entisellään paria päivää aiemmin riehuneen hurrikaanin jäljiltä. Lämmitys ja netti esimerkiksi eivät toimi. Olohuoneen lattialla on sulaneen pakastimen aiheuttama lammikko, jota vain hetkiä aiemmin saapunut Andy ei ole vielä ehtinyt siivota. Andy on muuttanut kämppäänsä paria kuukautta aiemmin. Viime vuosi oli hänelle breakthrough-vuosi jenkkien livepokeriskenessä reilun miljoonan tienesteineen. En voi kuvitella mitään siistimpää kuin se fiilis, kun pääsee ostamaan pokerivoitoilla omaa kämppää tästä kaupungista. Someday.

Voi olla, että aika on kullannut muistot, mutta juuri nyt ainakin tuntuu että Antics-levyn saamista seurannut vuosi eli 18-vuotisvuoteni oli elämäni paras. Vaikken henkisesti vielä kasvanutkaan silloin aikuiseksi, omasin tuona vuonna ensimmäistä kertaa kunnolla pääsyn kaikkeen aikuismaiseen ja ennen kiellettyyn tai muuten tavoittamattomissa olleeseen: matkusteluun, yöelämään, vuorotyöhön, tyttöihin. Tein töitä 40 tuntia viikossa kolmessa vuorossa pikaruokalassa, ja loppuajan olin aina jossain. Joka ilta oli jotain "pakollista" tekemistä. Elämä oli niin hengästyttävää, ettei aina meinannut edes muistaa nukkua, muttei sillä ollut niin väliäkään. Useammin kuin kerran tulin baarista kotiin viideltä, poljin pyörällä kahdeksan kilometriä töihin ja aloitin aamuvuoron autokaistalla samoilla silmillä seitsemältä. Jossain keskustan baarissa oli joka ilta euron tuopit tarjouksessa, eli melkein jokainen työvuoro päättyi keskusta-visiittiin. Pari kertaa jouduin kävelemään keskustasta Pukinmäkeen keskellä yötä talvipakkasella, koska ei ollut rahaa taksiin ja palkkakin tuli vasta seuraavalla viikolla. Krapula ei vielä ilmoitellut itsestään seuraavana aamuna. Hienoja aikoja.

Andy kysyy, haluanko lähteä viettämään iltaa johonkin. Kello on lähemmäs kymmenen sunnuntai-iltana. En ole enää 18 vaan 25, ja vaikka olen kai edelleen aika nuori, juuri nyt tunnen oloni helvetin vanhaksi. Siinä, missä 18-vuotias Miikka olisi heittäytynyt mihin tahansa seikkailuun ja lähtenyt kahden minuutin pikasuihkun jälkeen mihin vain, 25-vuotias versio haluaa vain lämpimään suihkuun, syömään ja nukkumaan. Puolustuksekseni olen jo kävellyt tänään toistakymmentä kilometriä ympäri Mysticiä (ks. aiempi entry) ja matkustanut parin osavaltion halki. Näen, kuinka Andykin on helpottunut rauhaisasta illasta, vaikka hän urhean isännän tavoin tarjosikin mahdollisuutta lähteä kierrokselle. Haemme bagelit, jotka nautimme jääkylmässä keittiössä. Tv:stä tulee sattumalta WSOP:n finaalipöytä, jota seurasimme paikan päältä. Katselemme taas vaihteeksi punertavia kasvojamme ESPN:llä, ja poden entistä suurempaa häpeäntunnetta epäsuomalaisen innokkaasta kannatuksestani.

Allekirjoittanut takarivissä oikealla.

Vetäydymme yöpuulle jo ennen puoltayötä. Käperryn peiton alle college-housut jalassa ja neule päällä. Pari astetta pois, niin hengitykseni huuruaisi sisätiloissakin. Andy ei ole vielä ehtinyt hankkia vierashuoneeseensa verhoja. Se ei haittaa, koska suuret ikkunat tarjoavat esteettömät näkymät kirkkaana loistavaan tähtitaivaaseen. Laitan kuulokkeet korvilleni vielä kerran. Juuri ennen nukahtamistani mietin, kuinka olen nyt tavallaan saavuttanut kaiken sen, mistä 18-vuotiaana haaveilin. Olen matkustanut enemmän kuin olisin villeimmissä unelmissani voinut kuvitella, minulla on ystäviä ympäri maailmaa. Jos haluan mennä New Yorkiin, voin ottaa lennon ja majoittautua kaverin vierashuoneeseen. Olen ammatissa vailla vakituisia työaikoja. Elämä ei juuri voisi olla paremmin mallillaan. Mutta silti, hetkeäkään empimättä antaisin kaiken tämän pois silmänräpäyksessä vain ollakseni uudestaan 18 ja voidakseni nauttia villistä nuoruudestani vielä kerran. 18-vuotiaana olisin antanut mitä tahansa nykyisestä elämäntyylistäni. Ehkä ihmisen perusluonteeseen kuuluu se, että ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella.

Maanantai 5.11.

Herään aamukymmeneltä virkeänä mutta kylmissäni. Lämmitys ja netti eivät vieläkään toimi. Andy pahoittelee, että joutuu lähtemään muutamaksi tunniksi auttamaan johonkin hurrikaanin uhreja auttavaan tilapäismajoitukseen. Olen salaa tyytyväinen, sillä oikeastaan en halua juuri nyt tehdä mitään muuta kuin kävellä ympäriinsä. Minulla on tasan 24 tuntia tehokasta peliaikaa tässä kaupungissa, ja aion käyttää sen mahdollisimman hyvin hyödykseni.

Ensimmäinen havainto New Yorkista päivänvalossa on se, että ulkona on aivan uskomattoman kylmä. En pakannut tälle reissulle juuri mitään lämmintä, etenkään talvitakkia. Yhden päivän nyt pärjäisi ilmankin, mutta tiedän jo matkaavani parin viikon päästä pidemmäksi aikaa Montrealiin, jossa on oletettavasti vieläkin kylmempi. Suuntaan siis Broadwaylle ostoksille. Olen varsin tehokas shoppailija ajankäytöllisesti (en jaksa sovittaa vaatteita tai harkita ostoksia, mikä johtaa nopeaan toimintaan mutta myös siihen, että noin joka toinen ostamani vaatekappale jää erittäin vähälle käytölle), ja Urban Outfittersissä käytettyä varttia myöhemmin minulla on talvitakki, pipo ja pari muuta vaatekappaletta.

Olen viettänyt New Yorkissa elämästäni niin vähän aikaa, että minulla ei ole mitään vaistoja Manhattanilla liikkumisen suhteen. Toisaalta en ole varsinaisesti myöskään menossa mihinkään, joten kävelen katuja umpimähkään. Seuraavien tuntien aikana näen Sandyn pahoin runteleman Battery Parkin aivan Manhattanin eteläkärjessä, WTC:n raunioiden päälle kovaa vauhtia nousemassa olevan Freedom Towerin, kaduilla ruoanjakelupisteisiin odottavia ihmisiä ja paljon myrskyn takia suljettuja kauppoja. Sää itse asiassa on mitä mainioin, liekö kuuluisa myrskyn jälkeen-efekti, mutta sähköt ovat poikki vielä suuresta osasta Manhattania. Vietän pääosan ajasta Manhattanin eteläosassa, eli kaikkein pahiten kärsineellä aluella. Kaupunki vaikuttaa kuitenkin saaneen itsensä jaloilleen jo parissa päivässä, eikä turisti välttämättä huomaa hurrikaanin tuhoja muusta kuin siellä täällä lojuvista katkenneista puista ja tulvimista estävistä hiekkasäkeistä.

Saan päähänpiston kulkea Brooklyn Bridgen yli pois Manhattanilta. Kävellessäni rantaa pitkin päälläni pörrää koko ajan armeijan helikoptereita. Ne kuljettavat ruokatarpeita Staten Islandille ja takaisin, jossa on kuollutkin parikymmentä. Helikoptereita nousee ja laskee parin minuutin välein. Brooklyn-haaveeni kokevat iskun, sillä havaitsen myös sillan kävelytien suljetuksi. Osa koko sillasta on kääritty valkoiseen muoviin. Juuri, kun olen ottamassa taksia Brookyniin, puhelimeni soi. Andy on päässyt töistään, ja kertoo suunnitelleensa illaksi ohjelmaa. En tajua miten, mutta jotenkin kello on jo melkein viisi. Ilta on kovaa vauhtia hämärtymässä. Päätän jättää Brooklynin seuraavaan kertaan ja otan taksin takaisin Lower East Sidelle.

Seuraavien tuntien aikana katsomme stand upia pienenpienessä open mic-paikassa, juomme brooklyniläisten pikkupanimoiden oluita, katsomme Monday Night Football-ottelun wingsejä syöden ja kiertelemme baarista toiseen umpimähkään. Omaksi pohjanoteerauksekseni illalta jää jollekin tuntemattomalle kertomani Traffic-elokuvasta lainattu vitsi hurrikaaneista: "Mitä yhteistä on hurrikaanilla ja naisella? Molemmat tulevat kuumina ja kosteina, ja lähtiessään vievät talosi ja autosi". Vastaanotosta päätellen aika ei ollut vielä kypsä.

Kurvatessani kohti JFK:n lentokenttää seuraavana aamuna kuulokkeissani soi taas vaihteeksi Anticsin oodi New Yorkille. "We ain't going to the the town / we're going to the city". Minun kohdallani asetelma on tällä kertaa ikävä kyllä päinvastainen. On aika poistua harmillisen lyhyen visiitin jälkeen takaisin Meksikoon pelaamaan lisää nettipokeria. Vielä ei ollut aika minun ja New Yorkin yhteiselolle, mutta tiedän jo, että jossain vaiheessa tulen palaamaan tänne pidemmäksi aikaa.

Kirjoitettaessa soi Interpol - Specialist

5 kommenttia

Anonyymi

21.11.2012 08:23

hyvä blogi, toimistorotta seurailee kateena

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Masa190

21.11.2012 17:24

Mä oli just 3 viikkoa USA:n länsirannikolla. Ei tarvinnu kylmyydestä kärsiä :p

California ja Nevada on vähän mukavampii matkakohteita talvella kuin New York.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.11.2012 21:43

Pidin tästä blogista! Heti tuli halu päästä New Yorkiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.11.2012 11:47

Kiitoksia Miikka hyvästä Blogista.

terveisin Jani

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PalomaDay

25.11.2012 11:20

New York on maailman paras kaupunki. Mun sydän on jääny sinne pysyvästi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi