Mä vihaan, mä vihaan ja vieläkin mä vihaan sua….
Tuskastuttavaa elää toista päivää ilman puhelinta, tottuuko tähän koskaan?
Tuntee olonsa niin yksinäiseksi, unohdetuksi ja turhautuneeksi. Kaikki asiat tuntuvat vaikeilta ja pitkästyttäviltä. Siivosit jopa kämpän lattiasta kattoon, vain sen takia että et voinut soittaa kenellekkään ja sanoa kaipaavasi häntä.
Se että olen nyt ollut poissa kavereideni luota kolme kk:autta niin sen alkaa huomaamaan. Alkaa melkein olemaan ikävä heitä, heidän kasvojaan, sanojaan, tekojaan sitä yhdessä oloa. Onhan porukka täälläkin mukavaa ja hyvin tullaan toimeen, mutta oma piiri on se tuttu ja turvallinen.
Ei saa vaipua liikaan synkkyyteen, niin pitää osata olla iloinenkin ja siitä kertoo se, että ei ole krapulaa. (Enää) Hieman meinasi aamulla vielä olla tärisyttävää mutta onneksi alkaa lievetä iltaa kohden.. Jos olisi oikein ahkera ja menisi hakemaan viimeiset rahat tililtä, ostaisi tupakkaa ja maksaisi velat pois. Voisi velattomana herätä huomiseen.. Tai no ollaanko sitä koskaan täysin velattomia, mutta…
Mä rakastan, mä vihaan, inhoan ja kaipaan. Tulkaa ja halatkaa olkaa rakkaita. Ystävyys, kaipaus, hellyys, hiljaisuus..
Kodinhengetär ja yksinäinen, Krisu