Minä olen ihminen, jota ei ole luotu pysymään paikoillaan. Vaikka olen päällisin puolin patalaiska ja tarvitsen mielellään 10 tunnin yöunet operoidakseni täydellä teholla, inhoan yli kaiken toimettomuutta ja lomailua. Olen kuullut usealta eri ihmiseltä, kuinka olen esimerkiksi rasittavaa rantaseuraa. Kestän enintään 90 minuuttia löhöämistä, ja sitten alan mankumaan pois (lisätään vesiskoottereita ja/tai koralliriuttoja, niin viihdyn rannalla vaikka viikon putkeen). Käsitykseni painajaislomasta on matka Kanarialle, jossa ei tehdä muuta kuin maataan rannalla ja syödään. Jos päädyn joskus menemään naimisiin, häämatkakohde pitää miettiä tarkoin. Kaksi viikkoa rantalomaa jossain "idyllisessä pariskuntien paratiisissa" saattaisi johtaa avioeroon jo ennen Suomeen palaamista. Viidakkoveitsi kädessä pitkin kartoittamattomia polkuja jaksaisin sen sijaan taivaltaa ikuisesti. Kotonakin ahdistun usein helposti, jos ei ole mitään tekemistä (nettipokeri ammattina poistaa tämän ongelman tehokkaasti ja aiheuttaa myös niin lamauttavaa väsymystä, ettei tekemisenpuutetta aina huomaa). Yksittäisen vapaapäivän nyt tarvitsee aina välillä, mutta pidemmän päälle liiallisesta tyhjäntoimittamisesta tulee hulluksi. Nyt olen aika lähellä sitä pistettä.
Tasan viikko sitten taivalsin kohti yksityistä lääkäriasemaa kuulemaan aivoskannaukseni tuloksia. Tunnelmat olivat kaksijakoiset. Jos niistä ei löydy mitään, käytännössä kaikki testit on tehty ja olen edelleen työkyvytön ilman diagnoosia. Jos niistä taas löytyy jotain, se on käytännössä pakosti jotain erittäin vakavaa. Tällä kertaa arpa osui vaihtoehdoista miellyttävämpään, eli aivot olivat hyvinvoivat. Koska kaikki magneettikuvat, neurologiset testit, korva-, silmä- ja yleislääkärien kokeet tulivat takaisin tuloksettomina, sain diagnoosiksi tyhjän paperin ja kehotuksen levätä seuraavat kolme viikkoa ja vältellä stressitiloja, raskasta työtä ja tietokoneen käyttämistä. Jos tilassa ei tapahdu muutosta, niin sitten takaisin ihmettelemään. Välittömästi uutiset kuultuani alkoi ärsyttämään, että palasin takaisin kaukomailta ennen Belizen-kierrosta. Niissä maisemissa tämä hermoloma onnistuisi hieman helpommin kuin märässä ja harmaassa Suomessa.
Lepokehotuksen lisäksi sain myös lähetteen fysioterapeutille, joka saattaa olla osoittautumassa pelastukseksi. Nyt viikkoa myöhemmin olotilani on parempi kuin aikoihin. Nettipokeria en pysty vielä pelaamaan, sillä tietokoneet aiheuttavat edelleen välitöntä huimausta. Tavallinen elämä onnistuu onneksi lähes normaalisti, enkä kärsi arkitilanteissa huimauksesta juuri lainkaan. Joko kyse on fysioterapian onnistumisesta tai stressitilan laskemisesta negatiiviset tutkimustulokset saatuani, mutta joka tapauksessa elämänilo on vahvasti palautumaan päin. Baarissakin kävin jo viime lauantaina, eikä alkoholi vaikuttanut ainakaan negatiivisesti. Itse asiassa tuli normaalimpi olo kuin aikoihin.
Ongelmalliseksi lääkärin ohjeiden noudattamisessa on osoittautunut... kaikki. Ensinnäkin unirytmini ovat olleet jopa tavallistakin enemmän sekaisin, ja olen herännyt pariin otteeseen klo 23.30. Tänään heräsin kello 13, ja onnittelin itseäni suht järkevistä rytmeistä ennen kuin nukahdin uudestaan heräten puolessavälissä salkkareita. Toiseksi jouduin muuttamaan kolmeksi viikoksi tilapäisasuntoon Herttoniemeen, kun en muutakaan lyhyellä varoitusajalla saanut. Kampin Radisson oli kiva, mutta vähän kalliiksi olisi tullut asua siellä lähes täysi kuukausi. Tilapäisessä asunnossani on vähemmän neliöitä kuin kalliolaisessa opiskelijaboksissa, ja puuttuvista asioista voisi mainita esimerkiksi hellan ja lämmityksen. Asunnossa on noin 15 astetta lämmintä, netti toimii ehkä 20% ajasta ja tilaa on niin vähän, ettei täällä voi tehdä yhtään mitään paitsi katsoa läppäriltä tv-sarjoja kahteen huppariin verhoutuneena peitto korvissa.
Kolmanneksi suurta ahdistusta on aiheuttanut myös huoli toimeentulosta. Vaikka akuuttia rahapulaa ei ole, nyt vähän vanhemmalla iällä olen huomannut miettiväni tulevaisuutta aina vain enemmän. Viisi vuotta sitten en olisi paljon välittänyt, mutta nyt olen 26 ja käytännössä tyhjän päällä. Pokeriammattilaisuus on yksityisyrittämistä, joten sairaslomia ei paljon tunneta. Entä, jos en enää koskaan huimaukseltani pysty pelaamaan nettipokeria? Vähän veikkaan, että Kelalta ei paljon sairaspäivärahoja tippuisi. Viime viikkoina olen ihan tosissani harkinnut muita ammatteja ihan vain varasuunnitelmaksi. Ongelmaksi on osoittautunut se, että en ole kiinnostunut käytännössä mistään muusta kuin pokerista ja kirjoittamisesta. Ja ne taas vaativat yhtä lailla näyttöpäätteen edessä olemista, joka on tällä hetkellä minulle myrkkyä. Tai ehkä voisin tehdä hankmoodyt ja muuttaa brooklyniläiseen ullakkohuoneistoon valmistelemaan esikoisromaaniani viskipullon ja kirjoituskoneen kanssa?
Vaikka pokeriammattilaisuus on periaatteessa hienoa vapaaherran elämää, pahimmillaan se on myös paljon normaalityötä ahdistavampaa. En ole tätä ennen paljon stressaillut mahdollisista työkyvyttömyysjaksoista, koska en ole pystynyt kuvittelemaan paria kuukautta pidemmäksi aikaa rajoittavaa sairautta. Pahin mahdollinen eli hiirikäden murtuminen johtaisi 1-2 kuukauden paussiin, muttei sen pahempaan. Selittämätön tietokonehuimaus onkin sitten huonompi juttu, etenkin kun siihen ei tunnu olevan mitään parannuskeinoa. Joko se menee itsekseen ja fysioterapialla ohi, tai sitten ei. Jos ei mene, niin aika kusessa ollaan pitkällä tähtäimellä. Onneksi tämä nyt iski sentään tähän vuodenaikaan, koska kesä ei ole ihan pahinta aikaa olla sairaslomalla, jossa pystyy tekemään kaikkea muuta paitsi datailemaan sisällä. Voi olla, että allekirjoittaneen voi bongata terassilta ja Kaivohuoneelta vähän liiankin usein tänä kesänä.
Koska olen heräillyt uniltani lähinnä 21-23 aikoihin harmaasta, kylmästä, märästä, tuulisesta ja ennen kaikkea masentavasta Helsingistä, olen yrittänyt ratkaista sekä tylsistymis- että toimeentulo-ongelmia pelaamalla live-pokeria Helsingin kasinolla. Sitä lääkäri ei sentään suoraan kieltänyt. Pelit ovat sujuneet onneksi ihan kohtalaisesti, joten lyhyellä tähtäimellä joutunen heittäytymään live-ammattilaiseksi nettipelaamiskykyjä odotellessa. Siinä olen valitettavasti auttamattomasti niin paljon huonompi kuin nettipeleissä, että oletan ansaitsevani ehkä viidesosan normaaleista tuloista. Kyllä silläkin nyt onneksi ihan kohtalaisesti elää, mutta etenkään minun kulutustavoillani säästöön tuskin jää mitään. Lisäksi live-pelaaminen on huomattavan paljon ahdistavampaa, kun omistajaa vaihtaa konkreettisesti käteinen raha. Nettipeleissä voitot ja tappiot eivät tunnu oikein miltään, koska kaikki rahasummat ovat vain numeroita ruudulla. Olen urallani voittanut ja hävinnyt monta kymmentä viisinumeroista pottia tai turnausvoittoa, jotka eivät juuri ole vaikuttaneet mielialoihin. Livenä olen huomannut hermostuvani 200 euron potin häviämisestä, kun raha on suoraan lompakosta pois. Live-pelaaminen on myös uskomattoman paljon tylsempää ja ankeampaa, ja näin viiden päivän liveammattilaisuuden jälkeen käteni syyhyävät nettipeleihin pahemmin kuin koskaan. Tulen tekemään ensimmäisen yrityksen varmasti heti, jos vähänkin tuntuu siltä että pää voisi kestää rasituksen. On äärimmäisen ahdistavaa ajatella, että kuukaudessa käyttäisi enemmän kuin tienaa. Niin sitä vain tulee vastuullisemmaksi sitä mukaa kun vanhenee. Enpä olisi koskaan uskonut lähes kaipaavani säännöllistä palkkashekkiä.
Olen myös miettinyt ulkomaille lähtemistä muutamaksi viikoksi toipumislomalle. Toistaiseksi en vain ole löytänyt energiaa, vaan olen edelleen aika täynnä jatkuvaa laukkujen siirtelyä paikasta toiseen. Eurooppaa pidemmälle en millään jaksaisi hetkeen matkustaa, ja Euroopassa ei ole myöskään oikein houkuttelevan lämmintä missään. Tällä viikolla olisi itse asiassa ollut Marbellassa 1100 euron pokeriturnaus, jonka olisin mielelläni mennyt painamaan ja jäänyt sitten paikan päälle lepäilemään pariksi viikoksi. Ikävä kyllä kuulin turnauksesta vasta paria päivää ennen, kun sopivat lennot oli jo myyty loppuun. Ihan pelkän löhöilyn takia en jaksa johonkin Kanarialle lähteä, ja turnauskalenteri näyttää ärsyttävän tyhjältä lähiviikkoina lämpimien maiden suhteen. Paitsi tietenkin vappuna, jolloin olisi todella pehmeitä pelejä tarjolla monessa paikassa ympäri Eurooppaa. Mutta vappua ei voi jättää väliin, ikinä. Touko-kesäkuun vaihteeseen buukkasin kymmenen päivää Portugalissa pelireissulla, mutta muuten reissusuunnitelmat ovat auki ja taitavat pysyäkin ainakin vapun yli.
Nyt jos koskaan olisi kyllä todella hyvä sauma kevään tulolle. En tiedä kummasta tulen masentuneemmaksi, hyisessä sateessa kävelemisestä vai neljän seinän sisällä istumisesta. Miten tässä kaupungissa ei kertakaikkiaan ole mitään tekemistä paitsi ryyppäämistä ja kuntosalilla käymistä? Jotain ei-stressaavaa pitäisi nimittäin varmaan kohta keksiä, jos aikoo tästä joskus toipua. Olisi edes nalkuttava tyttöystävä kuvioissa, niin voisin olla kerrankin esimerkillinen poikaystävä ja paikalla jatkuvasti ilman silmäpusseja ja 60 tunnin univelkoja. Kavereistakin 80 prosenttia on joko jossain reissussa tai muuten estyneitä siihen aikaan päivästä, kun itse olisin täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Pahuksen normaalit ihmiset ja normaalien ihmisten unirytmit.
Ensimmäisestä viikostani Helsingissä yli puoleen vuoteen ovat jääneet päällimmäisinä mieleen kokonainen tuotantokausi Keeping up with the Kardashiansia jääkylmässä yksiössä peiton alla katsottuna ja pitkiä iltoja hämyisellä kasinolla. Nyt ollaan aika kaukana Meksikon auringonvalosta, merikilpikonnista ja huolettomasta elämästä.
PS. Kuvat ovat joltain thaikkureissulta vuosien takaa eivätkä liity kirjoitukseen mitenkään. Vaihtoehtona oli ottaa täältä luukusta irc-galleriatyylisiä wc-peilikuvia. Se kaatui siihen, että vessassani ei ole edes peiliä.