VIHREÄÄ KUSTA

Jo kolmisen kuukautta on media sydämensä kyllyydellä seurannut aluksi suomalaisnaisen häiriköintiä pohjoisella Jäämerellä ja sittemmin sen seurauksia naapurimaan kiinni ottamana. On hämmästyttävää, että joku saa törttöilylleen tällaisen ansaitsemattoman huomion. Kun tunnettua on naapurimaan ”Tussumellakan” mitättömän tempauksen seuraukset, ei liene vähimmässäkään määrin yllättävää, että eräs maailman mahtavimmista valtioista ei kohtele silkkihansikkain kyseisenlaista hihhulointia. Vaikka näin jälkikäteen on sanottava, että aika vähällä kaikki pääsivät. Oli hyvin mahdollista, että useampikin hurmahenki päätyy ikiajoiksi hyiseen ja märkään hautaan.

Koska tämä oli varmasti edeltä käsin arvattavissa, täytyy vain ihmetellä hurmahenkien toimintaa, ensin lyödään päätä tosissaan seinään ja sen jälkeen aletaan parkua kotimaan tukijoukkoja ja viranomaisia apuun. Siis törttöilyn kustannukset maksatetaan veronmaksajilla. Ja media seuraa viikosta viikkoon ”Meidän Maijan” ankeaa Via Dolorosaa naapurin karseissa tyrmissä. Äänen lausumattomana piiloviestinä useinkin annetaan ymmärtää, että vähintään KGB, NKVD tai muut vastaavat organisaatiot kiusaavat pientä suomi-tyttöparkaa.

No kaikki näyttää tyttösen kannalta lopulta päättyneen onnellisesti, mutta edelleen on suuri hämmästyksen aihe, että palatessaan kotimaahansa ko. henkilö saa suorastaan kultamitalivoittajan vastaanoton, mm. valtiollinen uutislähde lähettää saapumisen rautatieasemalle reaaliaikaisesti internetin välityksellä. Media kymmenine toimittajineen, kameroineen ja mikrofoneineen haluaa saada kuvia ja lausuntoja tältä ”Jäämeren sankarilta”. Lähettääpä itse ministeri armollisen, ”sankarin” itsensä etunimellä varustetun suosion ilmaisun hengenheimolaiselleen ja pääsee samalla itse median valokeilaan ja näin muutamia satoja ääniä tulevissa vaaleissa.

Oiksikohan tässä episodissa useammallekin noussut vihertäväksi käynyt neste päähän?

Kirjoitettaessa soi Tapio Rautavaara: Kohti Alaskaa