Olen päässyt viimein siihen tilanteeseen, että kykenen kirjoittamaan tänne, eli aloittamaan bloggailun.
Viime maanantaina olisi pitänyt aloittaa, mutta taisinpa viime maanantaina istua, maata ja seistä laivassa bussissa ja lentokoneessa – Thaimaassa.
Nyt tässä on sitten mennyt viikko matkan jälkeisen masennuksen taltuttamiseen, ja olihan toi viikonloppukin sen verran raskas kaikkine Pacifique-bileineen, ettei viikko ole ihan vielä hahmottunut kokonaisuudessaan.
Heräsin esimieheni soittoon tänään, ja ensimmäinen lause oli, että haluanko tienata enemmän rahaa? Niin, että haluanko lisää duunia. Oikeastaan en haluaisi, mutta lupauduinpa sitten olemaan lähes koko viikon ahkerasti töissä. Lähdin töihin sen verran vauhdilla, että potkaisin ulko-oveni kiinni suutuspäissäni.. No lukon alapuolella oleva metallinen ”hässäkkä” putoa pärähti rappukäytävän lattialle, ja toinen puoli hässäkästä lennähti iloisesti kämppääni. Eli paskoin siis ovenikin tänään.
Ja vähän sitten jotain mustakin…
Eli mä olen Laura. 21-vuotias. Asun Helsingissä. Kirjoitan blogia myös http://fuckfash.blogspot.com -sivustolla ja sen lisäksi kirjoitan erääseen lehteen, mutta siitä lisää myöhemmin – ehkä.
Kirjoittamisen lisäksi mä teen (parhaillaan) myös ihan tavallista palkkaduunia. Tai jos tätäkään duunia voi tavalliseksi kutsua, mutta siitäkin ehkä lisää joskus myöhemmin.
Ja mitä tulee Cityn blogini sisältämään jatkossa? En suoraan sanottuna tiedä vielä.
Mua pyydettiin bloggailemaan Citylle jo kuukausia sitten, mutta koska ”toimeliaana” ihmisenä en osannut sanoa asiaan juuta enkä jaata, niin homma lähtee käyntiin vasta nyt.
Ja onhan täällä kirjoittaminen nyt helkkarinmoinen kunnia, ihan myös siksikin, että Kalinaisen Hennakin kirjoittelee tänne. Meriitti suorastaan.
Kirjoitan mitä mieleen juolahtaa Motherfuckin’ Fashionissa, vaikkakin sen haluaisin mieltää tyyliblogiksi. Viime aikoina se on ollut enemmänkin matkablogi.Blogini siis muovautuu ja kulkee elämäni mukana siinä missä kirjoittaja itsekin.
Tänne mä haluaisin kuitenkin kirjoittaa jostain muustakin kuin jonninjoutavista ja uusista kengistä.
Sen voin kuitenkin luvata, että suoria sanoja, vitutuksen ja ilon jakamista ja hauskoja kommelluksia on luvassa!
Myös toivoa saa, ja pitääkin.
Adios!