Koska on kevätvaatteen aika?

  • Heini

18-vuotiaana ostin ensimmäiset kevätvaatteet helmikuussa. Niitä myös käytettiin silloin. Eikä tarvitse olla kovin kummoinen räkänokka ymmärtääkseen, että flunssanhan siitä sai.Muotisesongin kevätkausi ei totisesti vastaa Suomen sään käsitystä kevään ajankohdasta.

Maaliskuussa kevätvaatteiden valikoima on kaupassa parhaimmillaan. Myynnin edistämiseksi ja ostamisen helpottamiseksi, ehdotankin että noihin vaatteisiin laitetaan hinnan ja koon yhteyteen laput, joissa graafisesti kerrotaan vaatteen käyttölämpötila (esimerkiksi päivälämpötila 10 ja käyttölämpötilalla tarkoittaen lämpötilaa, jolloin vaatetta voi käyttää ilman ylimääräisiä lämmikkeitä sellaisena kuin sitä normaalisti käytetään, esimerkiksi shortsit ilman leggingsejä) ja esitellään muutama asuste, jolla vaatteen käyttöaikaa voi laajentaa. Kas näin: Shortsit 15 astetta Celsiusta. Kuva: leggingsit + 0 astetta Celsiusta.

Kevätvaatteista puheenollen. Olin viime viikon keskiviikkona Aleksaterinkadun Selected-liikken synttäreillä.
Siellä kaksi huhti-syyskuuhun (ainakin) sopivaa miesten vaatetta teki vaikutuksen: punaiset farkut, joiden lahkeista kääntyi moniväriraidat ja tummansininen merihenkinen pikkutakki, jossa oli valkoiset kanttaukset ja käärityt hihat. Molemmat sopivat myös rapujuhliin (eivät välttämättä yhdessä).

3 kommenttia

Anonyymi

19.3.2010 14:39

Kuvia!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.3.2010 11:30

Kyllä tämä on ensisijainen valistuksen kohde minunkin mielestäni.

Vielä voisi laittaa muita rajoituksia. Älä käytä vaatetta, jos haluat etsiä miestä vakavasti, näytät tässä halvalta. Jos bmi on yli 23, näytät tässä läskiltä. Tämä ei sovi niille, joiden ihonväri on oliiviin vivahtava. Erityisesti blondeille...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kleome

29.3.2010 12:50

Eilen kadulla tepasteli toooosi hot teinipissis avokärkisissä platformeissa varpaat paljaana! Ja ulkona +1 astetta ja armoton loskakeli. Sillä lailla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi