Minä pähkinänkuoressa

  • Annu Holtinkoski

Voisin kertoa vähän kuka tämä 'ihmistynkä' on ja mitä se täällä bloggaa.

Elikä olen Annu, niinkuin jo sivulla näkyy. Olen tyyliltäni melko boheemi omanlaidan kulkija. Saan inspiraationi muista blogeista, kadulla vastaantulevilta ihmisiltä, töistä, ystävistä, lehdistä, oikeestaan ihan mistä vain. Minut näkee useimmin melko maskuliinisessa, mutta naisellisessa pukeutumisessa. jonain päivänä kuljen mustat pillifarkut ja maiharit jalassa, nahkatakki päällä. Joku muu päivä saatan kävellä vastaan kukkamekossa korkokenkineen ja kiharoine hiuksineen. En osaa lokeroida tyyliäni juuri mihinkää. Sen osaan kertoa että päälläni ei ole koskaan näkynyt mitään konservatiivista. Ehkä mieluisat shoppailu/kuolaus mestani kertovat sen paremmin. Weekend, JC, Monki, Selected, Diesel, GT, Garlings, Zara, Object...

Rakastan tämän hetkistä työtäni. Siinä saan suunnitella, toteuttaa itseäni ja olla kokoajan äänessä. Ja sitä ääntähän ei tästä Pohojanmaan likasta puutu. Eräs leikkimielinen stipendi minkä joskus vanhassa koulussani sain kuvastaa mua aika hyvin "ei näy, mutta kuuluu". Minulla on myös todettu lukihäiriö mikä onki koomista että kirjoitan blogia. Siitä siis saa kuittailla, en suutu, tiedostan tämän kyllä :)

Tässä blogissa tulet pääsemään lähemmäksi mun matkaa muodin parissa. Kerron shoppailuistani, löydöistäni ja uusista tyyli vinkeistä. Yleensä käteen ylettyy ensimmäisenä uusi rakkaani iPhone5 jolla napsin kuvia, jollei kunnon kamerani ole mukana.

Tässä siis muutama kuva mitä tyylini pitää sisällään

Rakkain terveisin: Annu

12 kommenttia

Anonyymi

25.4.2013 21:05

Panisin. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.4.2013 21:17

Aivan ihana tyyli! Tykkään :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.4.2013 21:19

Sulla on ihana oma tyylimerkki. Ihana persoonallinen nainen jolla itseään kuvastava persoonallinen oma vaatetyyli ja kannat vaatetta kuin vaatetta niinkuin se olisi sulle tehty. Ihailen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.4.2013 21:25

UUUHH, Mikä rotunainen! ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.4.2013 21:34

Vau mikä misu ja mikä staili!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MAgrippa

26.4.2013 00:42

Toivotan onnea.
Aiemmat muotibloggarit täällä ovat olleet aivan kuin parodiaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.4.2013 09:22

Ihanan rento ja vapaa tyyli! Tämmösiä on mukava seurailla:) Jään innolla odottamaan uusia bloggauksia ja uusia muoti vinkkejä! Iloista kesän alkua annu.. tsemppiii

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

njoy

26.4.2013 12:34

Ainoa negatiivinen asia mikä tästä käy ilmi, on se, että iPhone 5:llä tulee noin huonolaatuisia valokuvia! ;)

Itselläni on 3GS ja kuvittelin kuvan laadun jo parantuneen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.4.2013 13:13

Oliko sun äidinkielen arvosana 5? Jos et halua vaikuttaa aivottamalta teiniltä jolle kaikki on ihquu niin kiinnitä enemmän huomiota tekstin ulkoasuun.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Annu Holtinkoski

26.4.2013 16:56

Kiitos kommenteista ja palautteista :)

MAgrippa: Toivottavasti minun ei tule olemaan! :)

njoy: iPhone 5:lla tulee parempia kuvia mitä kuvissa näkyy, noissa käytin viellä 4:sta.

Anonyymi: Äikkä ei ollut juu mun parhaita aineita koulussa, tiedetään. Pyrin jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota tekstiin. Kiitos palautteesta :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Q13

1.5.2013 17:11

Anonyymi 26.4.2013 13:13 Entä aivottamalta teiniltä?
Kuka heittää ensimmäisen kiven ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nimetön

2.5.2013 16:17

se on carlings

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi