Some&More Store

Äidin ja tyttären haave omasta yrityksestä. Suuria unelmia tehdä sitä mitä rakastaa! Nyt tai ei koskaan, KAIKKI pelissä. Some&More on naisten ja pikkukoirien Store, jonka perustimme kesällä 2013! Rakkaudesta muotiin ja koiriin.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on facebook.

ÄÄRIRAJOILLE  1

Täällä ollaan. Maalla. Uuden officen ikkunasta näkyy valtava lato. Ikkunasta voi kuulla lehmien ammuun. Aamulla herätessä ei ole kiire. Kahvi tippumaan ja portaat ylös. Portaiden jälkeen vastaan ei tule lastenhuoneita tai makkareita. Tyhjä tila (vielä kesken), sänky,muutama pahvilaatikko. Eteenpäin kävellessä huomaa ettei tosiaan ole kyse ihan normi sisustuksesta. Edessä avautuu kaksi huonetta. Varasto, pullollaan tuotteita, naisille sekä koirille. Toisessa huoneessa on se the MAIN THING elikkä uusi toimisto. Ja edelleen pinkillä jatketaan ;)


Vielä ei ihan ole tottunut tähän ajatukseen. Uudet rutiinit ja tavat odottavat tuloaan. On vapaus. Tänään käytiin äitin kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä lounaalla, kesken aamupäivän. Sitten pörrättiin vähän kaupoilla ja jatkettiin taas verkkokaupan päivittämistä ja muuta touhuilua.

Nyt pidetään peukkuja, että meidän kauppa pysyy hengissä verkkokaupan avulla. Kuluja riittää edelleen, vaikka liiketilasta luovuttiinkin ja rästitkin pitäisi suorittaa. Palkkakaan lähitulevaisuudessa ei olisi pahitteeksi ;)


Jos sulla tulee mieleen, kelle voisit meistä kertoa, niin antaa palaa! ;) Saa jakaa fb-kuvia ja linkkejä. Otamme mielellään vastaan myös kaikenlaisia tapahtuma-kutsuja ja voimme tulla esittelemään ihanuuksiamme erinäisiin tsempaloihin. (Kiitos muuten kutsusta Chihuahua ry:n 40v. juhlaerikoisnäyttelyyn!)
Näillä mennään, äärirajoille!


Maalaisterveisin Sanna


Melkein ammattilainen  1

Storelle saapui eilen naiskaksikko kahden ihanan harjakoiran kanssa.Tiedossa oli kuvauspäivä!
Minä pöhkö jätin toisen omistani kotiin, kun en muistanut taikka sitten vaan tajunnut mitä on tulossa, mutta toisaalta olipahan vähän rauhallisempaa ;) Kille ei olis jättänyt uusia tuttavuuksia hetkekskään rauhaan :D Olisi vanha rouva Sara menettänyt kyllä totaalisesti malttinsa.


Valokuvaaja- opiskelija (anteeks en muista nimeä?), rauhallinen mukava nainen laittoi vermeet kasaan ja alettiin kuvailemaan. (HUOM nämä blogin kuvat on mun kännykkä räpsyjä!) Paulista saatiin niin kauniita kuvia, että en malta odottaa kun pääsee niitä käyttämään ja julkaisemaan! Välillä leikittiin niin ettei ollut riemulla rajaa...Nameilla saatiin sitten hetkittäin koiria paikoilleen. Tosin Pauli on niin kokenut malli, että siltä sujui kun vanhalta tekijältä ;) Alhaalla yhteiskuvassa Taotao sekä Pauli. Saman värityksiset kaverukset, mutta koko ero oli HUGE ;D




Loppua kohden alkoi Paulillekkin riittää ja pää painui kantolaukun kätköihin <3
Loppuun lisäänkin vielä vanhan rouvan, Saran kuvan :)


Mutta mistä moinen kuvailupäivä?
Eeva Lamminen http://www.eevalamminen.fi/ , joka bongasi meidät aiemmin facebookista, piti meille verkossa sekä pienellä lähiopetuksella facebook-markkinointi valmennusta ja kertoi, että ystävänsä tulisi mielellään kuvailemaan liikkeelle. Täytyy sanoa, että meni kyllä päivä niin nopeasti ja oli hauskaa!Kiitos <3
Niin ja sanottakoon sekin, että liikkeellä kävi koko päivän aikana YKSI asiakas. Hyvä kuvauksien kannalta, mutta muuten ihan sanonko mistä...

<3: Sanna



Sä et ole hullu  1

Oikeen korvamato. Ihana kappale sanoineen silti.
Maanantai-aamu meni lepposasti kuvaillessa, tai oikeestaan kuvattavana tällä kertaa ;) Paulin kanssa söpisteltiin...tai ainakin yritettiin! Onnistuttiinko? :o Jannan biisit *Sä et ole hullu* ja *Läpinäkyvää* pauhas koko aamun repeatilla... tais äitikin tykästyä ;) Viime viikon kuunnelluin tais olla John Legendin *All of me*.


*KLIK* Some&More facebookkiin!


Ja tää tietty sanoineen <3