Mulla on kaappi täynnä vaatteita. Lisäksi vaatehuoneessa on puolenkymmentä banaanilaatikollista ihanaakin ihanampia asuja. Ongelma on vaan siinä, etten tällä hetkellä mahdu kuin kaksiin housuihin ja muutamaan jättikokoiseen teepaitaan.
Tajusin jouluna, että voisin pudottaa kiloistani puolet (!), ja silti painoindeksi pysyisi normaalin puolella. Ylipainoa on siis laskutavasta riippuen jotain 35-50kg:n välillä. Mähän nyt tietysti olisin ihan onneni kukkuloilla, jos aluksi saisin ihan vaikka tuon 35kg pois!
Meillä on parin viikon kuluttua tiedossa mummon 80v-synttärit. Lapsille on tietysti vaatteet viimeisen päälle, pojille liituraitapuvut ja Ekalle se [URL=http://www.city.fi/kuvagalleria/kuva/1140911/]vaaleanpunainen mekko[/URL]. Mutta koska mua kiellettiin ilmestymästä paikalle farkuissa ja fleece-takissa, eikä alastomuuskaan taida olla vaihtoehto, joutunen jättäytymään suosiolla kotiin.
Eilen käytiin Sellossa, tarkoituksena metsästää mulle jonkinlainen juhla-asu. Shoppailuinsipiraatiota odotellessa onnistuin viivyttämään lähtöä lähes kaksi tuntia. Kauppakeskukseen lopulta päästyämme suuntasin ensimmäiseksi lastenvaatekauppaan ja sieltä sitten H&M:n lastenosastolle. Ihan oikeassakin vaatekaupassa yritin käydä, mutta näin itseni peilistä enkä enää kuvotusvitutusahdistukseltani pystynyt menemään sovituskoppiin. Joten pyörähdin kirja-alessa ja sitten pitkin jo lähteä.
On oikeasti ihan käsittämätöntä, miten läskiys voi olla näin rajoittavaa! Tai siis, mun päässähän se rajoite on, vaan kun muutenkin poden sovituskoppiallergiaa, niin ylipaino ei asiaa ainakaan helpota. Ja se kammo mennä sinne sovituskoppiin tuntuu ihan fyysisenä pahoinvointina. Vaikka oon kuullut monesta suunnasta, että ”maailmassa on paljon lihavampiakin ihmisiä” ja ”on sitä pahempaakin nähty”, niin silti kynnys lähteä vaateostoksille on ihan käsittämättömän korkea.
Tai ehkä mä en vaan halua taas kuulla, että ”meillä ei taida olla sun kokoasi”..
Kaverille vasta manasin, että mun on ihan turha mistään suhteestakaan haaveilla, ennen kuin oon saanut painoa pois. Kaveri oli ihan kummissaan, kun kuulema ottajia nytkin varmasti löytyisi. Ja kyllähän mä tiedän, että löytyisi, useampikin. Mutta kun kyse ei ole siitä! Vaan mun mielestä suhteeseen kuuluu seksikin, ja tällä hetkellä pelkästään kuvottaa ajatuskin siitä, että joku koskisi mun läskejäni. Ja ihan turha alkaa edes yrittämään kenenkään kanssa mitään, jos tapailu tyssää siihen ettei voi päästää toista metriä lähemmäs.
Nyt viikonlopun aikana on mennyt useampi purkillinen karpalomehua. Ilmeisesti talvipyöräily jäisine satuloineen on omiaan aiheuttamaan pissatulehduksia. Hiljalleen olo jo helpottaa, ei tarvitse lähteä lääkäriin asti – sillä pyörällä, tietysti. Mummolta tilasinkin jo sellaisen turkiksesta tehdyn satulanpäällisen, ettei enää jatkossa pääse pylly paleltumaan! Ehdotetun kultalampaan tilalle valitsin värjäämätöntä sutta, vaikka ajatus jalkojen välistä törröttävistä pitkistä karvoista aiheuttikin lähipiirissä suunnatonta hilpeyttä.
Mutta eiliset korvapuustit saatiin tuhottua, kiitokset vaan iltateeseuralle! Ekakin malttoi nukahtaa heti kun jäätiin tänne keskenämme. (Ne jäljelle jääneet pullat mussutin tässä koneella istuessani, huudon sulkeutumista odottaessa.) Huomenna taas uudella innolla ruokavalioremontin kimppuun, onneksi jääkaapissa on valmista kanasalaattia!