Jos taalla on jotain niin ainakin aikaa miettia elamaa ja omaa osaa siina. Taalla maailmalla sita tajuaa kuinka suojattua elamaa me siella suomessa eletaan, silti niin monella on paha olla ja elama tuntuu ahdistavan. Varsinkin nain pimeana aikana tuntuu etta yleinen melankolisuus valtaa monen mielen ja synkkyys tuntuu ylitsepaasemattomalta. Onkos se sitten ihme etta jotkut karkaavat kaikkea pois tanne missa on aurinkoista, ihmiset iloisia ja elaminen suhteellisen kiirentonta. En voi vaittaa ettenko itsekkin olisi lahtenyt karkuun montaakin asiaa tanne. Joskus kaikki vaan ahdistaa niin paljon etta on pakko paasta hetkeksi lepaamaan ja keraamaan ajatuksia. En todellakaan ole mikaan talvifani joten siina yks syy. Ihmissuhteen kariutuminen varmaan hyvana kakkosena plus muut asiat. Mutta kun istun tassa bungalowkylan ravintolassa ja annan smaragdinvihrean meren tayttaa verkkokalvot niin mieleni saavuttaa rauhan jollaista se harvoin kotona tuntee. Taalla kaikki on niin kaunista. Elamani on kuitenkin siella ja valehtelisin jos vaittaisin etten tuntisi yhtaan koti-ikavaa. Tammikuun alussa suuntaan takaisin Suomeen mutta sita ennen keraan voimia niin paljon kuin voin, etta jaksan kohdata kaiken sen mita kotona odottaa. Niinkuin jo monta kertaa ennenkin.. uusivuosi ja uudet kuviot..
parasta taalla:
Lukea kirjaa ja nauttia siita kuinka laineet kayvat rantaan.
Syoda, syoda ja syoda.. Ruoka on aivan uskomattoman ihanaa kaikkine uskomattomine makuineen.
Istua iltaa paikallisten ystavien kanssa, juoda hieman viskikolaa ja rupatella kaikesta mahdollisesta.
Se etta pystyn ottamaan jokaisen paivan kerrallaan ja olla murehtimatta huomisesta.
Uudet ihmiset ja vaihtuvat kasvot niin monen matkaajan kulkiessa taman paikan kautta ja huomata etta kaikki me olemme samanlaisia pohjimmiltaan.
– Same Same but Different –