Kun miettii elämänsä mullistavia tai mieleenpainuvia hetkiä, liittyvät ne poikkeuksetta erilaisiin ekoihin kertohihin, alkuihin. Kukaan ei muistele sitä hetkeä, kun joku asia tapahtui neljännen kerran. Kyllä ensisuudelma, ensitapaamiset ja ensimmäiset kokemukset yleensäkin ovat niitä, jotka jäävät parhaiten mieleen, ja joista sitten tarinoidaan myöhemminkin.
Kun olin yläasteella TET-harjoittelussa äikänopetätini luona, harjoittelin muutaman päivän pelkästään essseiden alkuja. Homma tuntui aluksi idioottimaiselle, olisin halunnut päästä jo varsinaiseen tekstiin. Harjoitus kuitenkin pian osoitti, että jos tekee alun ja vieläpä loppurivitkin kunnolla, annetaan monta asiaa näiden välissä anteeksi. Ja tämähän pätee todellisessa kirjallisuusmaailmassakin: hyvin kirjoitettu alku kiinnittää kustannutoimittajan huomion, kirja saatetaan jopa julkaista, ja lukijakin päättää jatkaa kirjan lukemista, jos alku ei täysin töki.
Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen teoksessa ”Aloittamisen taito” pureudutaan kirjallisuustaivaan merkittävimpiin aloituksiin. 27 eri kategoriaan pitävät sisällään 400 erilaista aloitusta kotimaisista ja ulkomaisista kirjoista. Ehkä niiden avulla tulevat kirjailijalupaukset saavat inspiraation omiin ensisanoihinsa.
Yksi omista lempparialoituksista löytyy Riku Korhosen Hyvästi tytöt –kirjasta.
”36-vuotiaana ymmärsin, että elämäni tyttöjen kanssa oli päättymässä. Kun he ennen katsoivat kasvojani, nyt he alkoivat nähdä lävitseni. Ja vaistosivat minun olevan muutoksesta kauhuiussani.”
Mikä aloitus onkin kolahtanut juuri sinuun? Ja voiko alku todella pelastaa muuten keskinkertaisen kirjan?
6 kommenttia
Anonyymi
4.10.2010 12:16
Ei pelasta hyvä aloitus mielestäni mitään, mutta huono aloitus voi johtaa siihen ettei ensin lue kirjaa. Esimerkiksi Arto Salmisen Paskateorian alku oli vähän liian kliseinen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.10.2010 12:17
Ja siis Paskateoria on loistava kirja.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.10.2010 16:56
"Scarlett O'Hara ei ollut kaunis, mutta sitä harvoin tulivat huomanneeksi ne, jotka joutuivat hänen viehätysvoimansa lumoihin". Vaikka Tuulen viemään alku kuulostaa suunnilleen samalta kuin minkä tahansa harlekiinikirjan, siihen tiivistyy olennainen koko Scarlettin persoonasta. Kirjaa lukiessa alku alkaa myös näyttäytyä varsin ironisessa valossa. Scarletthan on kaikkea muuta kuin typerä pelkkään ulkonäköönsä luottava kiipijä, vaikka aluksi lukijan annetaankin näin ymmärtää.
Ennakkokäsitykseni teoksesta oli, että Tuulen viemää olisi pitkitetty versio puolivillaisesta naisten kioskikirjallisuudesta, mutta huomasinkin sen olevan uskottava ja kiehtova historiallinen romaani. Erityisenä ansiona pitäisin henkilökuvausta - Scarlett on oikea moniulotteinen henkilö, joka kehittyy teoksen aikana, eikä mikään huora-madonna-akselin tyyppihahmo.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
6.10.2010 19:30
Kaikki isäni hotellit: Sinä kesänä kun isä osti karhun meitä ei vielä ollut olemassakaan - ... Karhu? Pakkohan se oli lukea siltä istumalta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Karoliina Sallinen
7.10.2010 11:17
Anonyymi 19.30: saman syyn takia jätin lukematta :) Karhu?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
7.10.2010 18:54
^ Aivan :) Mielenkiintoista on, miten eri ihmiset suhtautuvatkaan alkuihinkin. Uteliaisuus vei voiton minulla.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin