Susanna Laine ja Vappu Pimiä. Siinä parivaljakko, joka komeilee tasaisin (ja aivan liian tihein) väliajoin iltapäivälehtien kansissa. Pikkujoulukimalteet, vappukemut, juhannusheilat ja pääsiäispuput. Jos nämä naiset eivät esittele kauden muotia ja flirttiä, ovat he ainakin kertomassa senhetkisen ohjelmaansa kiemuroista.
On alkanut ärsyttää tämä ikuinen kahden naaman taktiikka. Ja sekin ärsyttää, että ärsyttää. Koska minähän todella olen pitänyt näistä vaaleaveriköistä.
Laineen matala ääni ja hauskat jutut radiossa, sekä Pimiän välitön aitous ovat olleet asioita, joista olen voinut sanoa ihan oikeasti pitäväni. Kun olen nyt katsellut Susannan töpeksintää Big Brother -talkshowssa, olen alkanut miettiä, onko nainen kuitenkaan kaiken hypetyksen arvoinen. Jos häkeltyy jokaisesta pienestäkin tilanteen tuomasta muutoksesta, ja pystyy missaamaan viikko toisensa jälkeen numeroiden laskemisen kymmenen ja yhden välillä, ei ihme, että apuun on pitänyt palkata toinen blondi paikkaamaan mokia.
En voi kuitenkaan syyttä vain keltaista mediaa. Näitä susannalaineita ja vappupimiöitähän on kyllä jokaisessa työyhteisössä ja kaikilla aloilla. Otetaan palaverin puheenjohtajaksi, kuoron soolo-osuuden vetäjäksi tai vaikka elokuvan pääosaan se tylsä varma valinta, joka saadaan helposti ja jonka kanssa hommaan ei tarvitse käyttää liikaa energiaa. Tylsyydellä ei kai niin väliä…