Luku 15, jossa jäädään vanhaan koukkuun

  • Johanna Koljonen

Lupasin viedä vaatteidenvaihtobileitteni jälkeen ylijääneet kamat hyväntekeväisyyteen, mutta laatikot jäivät eteiseen asumaan. Päällimmäisenä ne harvat kirjat ja DVD:t, joille ei ollut löytynyt uutta kotia. Hetken mielijohteesta nappasin työmatkalle lähtiessäni mukaan heppoisen ruotsinnoksen John Grishamin thrilleristä The Broker (suom. Armahdus). Unohdin sen Tukholmaan työpöydän laatikkoon. Viikonloppuna harmitti. Jostakin käsittämättömästä syystä hyllystä löytyi kuitenkin tuliterä kappale Grishamin The Associatea (Avustaja). En muista lainkaan ostaneeni sitä, mutta muistini pätkii toisaalta stressin takia ajoittain. Maanantai-iltaan mennessä olin palannut pääkaupunkiin ja saanut molemmat kirjat loppuun.

Kun John Grisham löi itsensä 90-luvun alussa läpi mainioilla jännäreillään A Time to Kill (On aika tappaa), The Firm (Firma) ja The Pelican Brief(Pelikaanimuistio) hurahdimme koko perheen voimin. Luimme niitä nimenomaan englanniksi, ehkä koska suomennoksia ei malttanut odottaa. Joulu- ja kesälomilta muistan että kirjoista oikein taisteltiin. Maalla perheenjäseniä oli kahdeksan ja uusinta Grishamia vain yksi. Onneksi lukemista oli vaikea keskeyttää, eikä yhteen kirjaan useinkaan tuhrautunut päivää kauempaa.

En tiedä milloin jäin Grisham-junasta jälkeen. Kyse ei ole hienostelusta, taisin kai vaan jotenkin unohtaa kuinka nautinnollisia kirjat olivat. Silti olen ajoittain palannut vanhoille apajille, varsinkin ollessani vielä tavanomaista stressaantuneempi. Jos työpäivien pituudeksi pamahtaa 12, jopa 15 tuntia, huomaan tarvitsevani jaksaakseni nimenomaan jännäreitä. Grishameissa on se etu, että hänen hahmonsa tekevät vielä enemmän töitä. Niissä on vähän samaa kuin TV-sarjassa West Wing, johon myös kriisitilantessa takerrun: korkeasti koulutetut fiksut ihmiset paahtavat niissä kauhean pitkä päivää minun arkeani paljon vaikeammissa olosuhteissa. Silti niissä on myös jännitystä ja romantiikkaa, mitä minulta järjestään puuttuu kun nukkumiseenkaan ei ole aikaa.

The Associate on vanhan kunnon Grishamin oloinen, vaikka siinä hapuillaankin rivien välissä jonkinlaista ajanmukaista Wall Street- ja sotateaollisuus-kritiikkiä, ja vaikka se on rytmiltään jotenkin valjumpi. The Brokerissa taas genre harhautuu vakoilujännärin puolelle. Siinä poliittinen operaattori – Washingtonin salaisia vallanpitäjiä – joutuu ensin vankilaan ja sitten maanpakoon Bolognaan. Päähenkilö piiloutuu salamurhaajilta opiskelemalla italiaa ja syömällä erinomaisia lounaita erilaisissa pikkuravintoloissa. Ylitöistä kärsivälle sekin on miellyttävä fantasia, mutta ei se rauhoita minua läheskään yhtä paljon kuin Associaten tuoreen lakimiehen satatuntiset työviikot.

Tilaan netistä kaikki väliin jääneet Grishamit. Jos niitä lukee syödessä, bussissa ja vessassa, niitä menee viikossa helposti kolme, eikä työtilanteeni näytä helpottuvat ennen kuin aikaisintaan maaliskuussa.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi