Henkilö on normaaliälyinen, jopa tavallista älykkäämpi. Hän ei kuitenkaan pysty kunnolla eläytymään toisten ihmisten tunteisiin tai välittämään niistä. Hän voi opetella ulkoa kasan sääntöjä, mutta hänelle ei ole kehittynyt moraalia. Henkilö toimii itsekkäästi ja asettaa aina oman etunsa kaiken muun edelle. Hän tietää, miten muita ihmisiä satutetaan, ja usein hän tekee niin joko saavuttaakseen vallantunteen, noustakseen sosiaalisella asteikolla tai ihan vain huvikseen. Jos hän näkee jonkun kärsivän, hän ei puutu asiaan. Joskus hän itsekin valitsee uhrin, jota kiduttaa henkisesti tai fyysisesti.
Tällaista henkilöä on tavattu kutsua sosiopaatiksi. En kuitenkaan kuvaillut edellä sosiopaattia. Kuvailin ihan tavallista lasta.
Näitä pikku sosiopaatteja on koulun piha täynnä. Huimia koulukiusaamislukuja ei tarvitse ihmetellä, kun muistaa, että välitunnilla temmeltää sata pentua, joiden omatunto on vielä kaukana kehittyneestä. Ei se ole lasten vika, se on lasten ominaisuus. Moraali kehittyy vasta teini-iässä, empatian kehitys alkaa vain vähän aiemmin. Ekaluokkalainen osaa jo kiusata ja aiheuttaa toiselle äärettömän pahan olon, mutta ei vielä kykene eläytymään kiusatun tunteisiin tai tuntemaan huonoa omaatuntoa. Koulukiusaamisen monia puolia ja ulottuvuuksia käsittelee tässä kuussa ensi-iltansa saanut, [B]Heidi Räsäsen[/B] ohjaama näytelmä [URL=http://www.kansallisteatteri.fi/index.php?we_objectID=554]Vihan veli[/URL].
Näytelmää seuratessa tulee jälleen mieleen, kuinka typerä termi [I]koulukiusaaminen[/I] on. Pitäisi puhua väkivallasta, rääkkäämisestä, kiduttamisesta, ei mistään pikku kiusasta. Näytelmä muistuttaa, että joka ikinen meistä on ollut osallisena kouluväkivaltaan: joko kiusaajana, kiusattuna tai sivustakatsojana. Suomen kaikissa kouluissa tapahtuu kiusaamista – raakaa tai kevyempää, enemmän tai vähemmän, harvemmin tai useammin, mutta sitä tapahtuu. Olen itse opettanut noin kymmenessä koulussa. Kaikissa niissä esiintyi koulukiusaamista, väittivätpä opettajat hurskaasti mitä hyvänsä.
Koulukiusaamista selitetään vaikka millä. Syy on lapsen perhetaustassa, yhteiskunnan paineissa, hankalassa varhaislapsuudessa. Joskus selitys pitää paikkansa. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että kiusaaminen kuuluu lasten väliseen sosiaaliseen peliin ja pienten lasten luontoon. Lasta voi opettaa ja käskeä olemaan ihmisiksi, ja aika moni tenava on ihan okei. Ihmislajin kehittyminen kuitenkin menee niin, että kyky satuttaa tule ennen kykyä ymmärtää satuttamisen seurauksia.
Jos tämä sisäistettäisiin, kiusaamista olisi helpompi torjua. Vihan veli tuo ajatuksen kiitettävästi näyttämölle ja osoittaa, ettei kiusaajia tarvitse ymmärtää tai kiusaamiselle etsiä syitä kovinkaan syvältä.
Vihan veli on kauhufantasia, mutta parhaimmillaan silloin, kun fantasiaelementit ovat taustalla. Yksi näytelmän tärkeitä kohderyhmiä ovat teinit, mutta jos omat kiusaamiskokemukset ovat vielä tuoreita, saattaa näytelmä olla liian karua katsottavaa. Sen sijaan se pitäisi säätää pakolliseksi katsottavaksi kaikille, jotka kasvattavat lapsia joko työkseen tai huvikseen.