Kulttuuri

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on posliini.

Posliinipiirakkaa!  33

Tapahtuipa lähihistoriassa: Baari-illan humussa ystäväni kännykkä piippaa, ja hän saa yllätyskutsun ihastuksensa kemuihin. Meidän muiden kiljuessa jo myötäriemusta, tytön ilme alkaa kuitenkin synkistyä – sheivaus on jäänyt siltä päivältä väliin! Kutsu on hylättävä...vai onko sittenkään? Pakkasta uhmaten Neiti Esimerkki reissaa yöbussilla puolen tunnin matkan ainoaan auki olevaan huoltoasemaan, ostaa Gilleten, sheivaa paikkansa huoltsikan vessassa ja viettää lopulta ”elämänsä parhaan yön”. Höyläys kannatti,Häpy ending!

Ystäväni ei ole poikkeus. Niin miehet kuin naisetkin trimmailevat alapääkarvoitustaan jo siihen tahtiin, että uimahallin saunasta (jonka naistenosastolla olen siis vain käynyt)on lähes mahdoton bongata enää yhtään muokkaamatonta ala-afroa. Tutkijatyöryhmäni havainnoinnin mukaan salamakuvioiden ja sateenkaarivärien sijaan Sloggi-kansamme on siirtynyt suoraan puskasta poslariin.

Poslari on rock. Kuten lääketieteen lisensiaatti, naistentautien ja synnytksen erikoislääkärii Jukka Rossi toteaa, ei alapääkarvoituksen määrällä ole mitään merkitystä sukupuolialueiden terveydelle. Eli jos siloisuus houkuttaa, antaa lääkäri sille siunauksensa: "Siitä vaan.Karvat voi aivan vapaasti ajella!". Rossi kumoaa myös sen kaupunkilegendan, jonka mukaan esimerkiksi hiivatulehdus iskisi helpommin suojavarukseettomaan pipariin.

Toinen juttu onkin siinä, kuinka poslari pysyy tyytyväisenä.

Posliinia, kuten tiedetään, on halpaa ja kallista.

1) Kallista posliinia voi käydä noutamassa vartalosokerointi(a.k.a. kidutus-)liikkeistä, sekä laserhoitoloista. Toimivaa, ja niin hinnakasta. Laser on ikuista, joten mieti, olisiko 40-vuoden päästä pieni suoja ihan armollistakin.
2) Joku on saattanut toteutella revintäotteita ja kemikaalisekoituksia ihan kotioloissakin, vaikka todellisuudessa näitä aineita kielletään laittamassa intiimialueilla. Tulos on luultavasti ollut sen mukainen.
3) Köyhän tytön ja pojan poslari lienee höylällä toteutettu pastissi esikuvastaan. Sen toteuttaminen vaatii ystäväni esimerkin mukaan jokapäivästä työskentelyä, eikä lipsuntaan ole varaa. Keskustornin Gynekologeissa työskentelevä Rossi kuitenkin muistuttaa, että höylä ei saa käydä terveyden päälle. Rikkoutunut iho tulehtuu helposti.

Ja sitten vielä loppuhöpinät. Itse en komppaa niitä, joiden mukaan karvanpoisto alistaa naissukupuolta. Eiköhän tässä maailmassa ole merkityksellisimpiä kohtia, joissa naista alistetaan. Poistetaan ensin kaikki raiskaukset ja lapsiavioliitot, ja kurkitaan sitten vasta puskan kokoa.

Elämää suurempi pohdintani loppuu mietteeseen: posliini- vaiko ripsipiirakka?

P.S. Testiryhmästä vinkattiin, että Veetin AfterCare voide toimii köyhän tytön iho-ongelmiin :)