Kulttuuri

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on raiskaus.

Nainen ja alaston ase  12

Luin lööpin. Kertoi Pekka Rädystä ja seksuaalisesta ahdistelusta. En tunne Rätyä, en tunne tapausta, enkä ostanut lehteä.

Lehden otsikko sai minut kuitenkin taas mietteliääksi.

Kun vuosia sitten tunsin tytön, joka hommautui raskaaksi ilman poikaystävänsä suostumusta (jättämällä sen pienen valkoisen pillerin pois äänettömästi), tajusin, että miesten seksuaalinen asemahan onkin aika heikko. Siihen asti olin nähnyt vain kaikki naisiin kohdistuvat riistot.

Kun ajan kuluessa on saanut lukea yhä useamman naisen lööppipaljastukset seksuaalisesta häirinnästä, rivoista viesteistä ja lopulta väitetyn pervomiehen julkisen teloituksen, on herännyt kysymys tämän kaiken tarkoituksenmukaisuudesta. Onko miehistä tullut seksuaalisen taistelukentän uhreja?

Korostaan, että todellinen seksuaalinen ahdistelu ja esimerkiksi raiskaus ovat ehdottoman tuomittavia, ja täysin ihmisoikeuksien vastaisia. Sellaisia tekoja en tällä tekstillä halua missään tapauksessa puollustaa! Olen kuitenkin alkanut tajuta sen, että niin monessa muussa asiassa kuin nykymies onkin vielä naista ylempänä, alkaa sen seksuaalinen valta-asema rapista pala palalta. Miettikääpä vaikka näitä:

1) Sikoja ovat ne miehet, jotka arvottavat ohikulkevien naisten pakaravarustusta. Samaa tekevät naiset ovat sen sijaan liberaaleja hauskoja tytteleitä. Niinhän se Sinkkuelämänkin porukka tekee!
2) Kuinka moni nainen on saanut potkut seksiviestien, syrjähyppyjen ja entisten yhdenillanjuttujen takia? Ainiin, ei yksikään. Miehet eivät ehkä ole niin pikkumaisia, että julkkisheilojaan viitsisivät kavaltaa.

Ok. Pientä musta-valkoistamista. Myönnetään! Mutta missä ihmeessä seksuaalisen häirinnän raja oikein meneekään?

Kosketus, kaksi kosketusta vaiko ”vain” korvia kuumottava lause? Tiukkapipon ja hiljaisen uhrin roolit eivät todellisuudessa olekaan niin kaukana toisistaan!