Ruumiita aavikolla, politiikkaa Helsingissä

  • Maria Pettersson

Yhteiskunnallisen ja poliittisen elokuvan festivaali Lens Politica täyttää viisi. Se on joka vuosi parempi. Huomautettakoon, että poliittinen tarkoittaa tässä yhteydessä vasemmistolaista. Lens Politica on siitä kiva festari, että se ei yritä kasvaa väkisin. Ohjelmistossa on vain parikymmentä leffaa, mutta ne on valittu huolella. joukossa ei näyttäisi olevan yhtään filmiä, jonka voisi ennustaa kurjaksi jo etukäteen. Tässä tärpit.

Festivaalin avajaiselokuvana nähdään ohjaaja Patricio Guzmánin tänä vuonna valmistunut Nostalgia for the Light. Se on dokumentti maailman kuivimmasta paikasta, Atacaman aavikosta Chilessä. Aavikolla on synkkä historia: siellä teloitettiin Pinochetin aikana tuhansia poliittisia vankeja. Ruumiit katosivat, mutta joukko naisia etsii yhä aavikolta rakkaimpiensa maallisia jäännöksiä. Joskus heitä onnistaa: löytyy luunpalanen tai jopa veljen jalat. Samaan aikaan kun naiset etsivät hiekasta omaisiaan, etsivät tähtitieteilijät avaruudesta selitystä maailman alkuperälle. Kolmentuhannen metrin korkeudessa sijaitsevalle aavikolle on pystytetty salaperäinen observatorio, jossa otetaan selvää maailman syntymisen ensivaiheista.
Keskiviikko 3.11. klo 19 Kuvataideakatemian auditorio

Kuva elokuvasta Nostalgia for the Light
Kuva elokuvasta Nostalgia for the Light

Palkittu kiinalainen ohjaaja ja kirjailija Xiaolu Guo tuo festareille kaksi elokuvaansa, Once Upon a Time Proletarian -dokumentin sekä fiktion nimeltä She, a Chinese. Näistä jälkimmäinen vaikuttaa paremmalta. Kultaisella Leopardilla Locarnossa palkittu elokuva kertoo Mei-tytöstä, joka on viettänyt koko elämänsä pienessä kotikylässään. Kotikylän poika raiskaa Mein, joka päättää häipyä kylästä ja hakea töitä tekstiilitehtaasta. Mei päätyy seksipalveluita tarjoavaan kampaamoliikkeeseen ja lopulta vaimoksi Lontooseen. Myös tämän elokuvan ohjaaja on paikalla näytöksessä.
Perjantai 5.11. klo 20, Andorra.

Kuva elokuvasta She, a Chinese
Kuva elokuvasta She, a Chinese

Amazonin sademetsissä asuneet heimot ovat kiehtoneet länsimaisia antropologeja siitä asti kun antropologia tieteenalana syntyi. Secrets of the Tribe -elokuvan sankaritutkijat ovat viettäneet heimojen parissa vuosia. Vai ovatko tutkijat sittenkään sankareita? Dokumentissa nähdään joukko professoreja, jotka tekivät kymmeniä vuosia sitten tutkimusta Venezuelan ja Brasilian elävien Yanomami-intiaanien keskuudessa. Akateeminen työ ajoi reippaasti ohi intiaanien ihmisoikeuksien ja intiaaneista tuli proffille tutkimuskohteita, ei ihmisiä. Yksi proffista löysi vaimon, toinen sai syytteet lasten hyväksikäytöstä.
Perjantai 5.11. ja lauantai 6.11. klo 14, Andorra

Kuva elokuvasta Secrets of the Tribe
Kuva elokuvasta Secrets of the Tribe

Festivaalin päätöselokuva on historioitsija Howard Zinnin kirjoihin perustuva, viime vuonna valmistunut The People Speak. Elokuvassa nykypäivän tähdet kuten Pink, Bob Dylan, Viggo Mortensen ja Matt Damon esittävät Yhdysvaltojen sorrettujen kansanosien puheita, julistuksia ja lauluja Yhdysvaltain historian varrelta. Elokuvassa tarkastellaan, miten naisille, värillisille ja työläisille on tapahtunut samaan aikaan kun vauras keskiluokka, eritoten sen miehet, elää amerikkalaista unelmaa. Näytöksestä voi bongata ohjaaja Anthony Arnoven ja tuottaja Brenda Coughlinin.
Sunnuntai 7.11. klo 18, Andorra.

Kuva: The People Speak -elokuva
Kuva: The People Speak -elokuva

Lens Politica 3.-7.11. Yksittäislippu 6,50 €, neljän lipun sarjalippu 18 €, avajaisnäytös Nostalgia for the Light 8 €.

2 kommenttia

Anonyymi

2.11.2010 09:50

Lens Politica on Suomen kolmanneksi paras elokuvafestivaali. Edellä ovat vain Rakkautta ja anarkiaa ja Sodankylä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.11.2010 11:09

Lens Politica on loistofestari.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi