[B]Arkadi Babtšenkon[/B] Tšetšenian sodasta kertova kirja [I]Sodan värit[/I] on yksi parhaita sotadokumentaatioita, jonka olen koskaan lukenut. Tänä syksynä suomeksi ilmestynyt kirja kertoo Babtšenkon, nykyisen [I]Novaja Gazeta[/I] -lehden toimittajan, kokemuksista ensimmäisessä ja toisessa Tšetšenian sodassa. 18-vuotias Babtšenko lähetettiin armeijaan, josta hän neljän vuoden kuluttua palasi mieli sirpaleina ja loppuiäkseen traumatisoituneena. [B]Anna Politkovskajan[/B] kollega kirjoitti kokemuksistaan kirjan saadakseen uudelleen ihmisyyden rippeistä kiinni.
Kirja on hirveä ja upea kuvaus sodan mielipuolisuudesta. Nuoret sotilaat pelkäävät henkensä puolesta taisteluissa ja partiomatkoilla Tšetšenian karunkauniissa maisemissa, kokoavat ruumiita 40 asteen helteessä, syövät nälkäänsä lemmikkikoiransa ja väistelevät laukauksia, jotka ammutaan korruption tuloksena tšetšeeneille myydyillä Venäjän armeijan singoilla. Kaikkein kamalinta on kuitenkin se, että kasarmilla on vaarallisempaa kuin tehtävällä. Siellä nimittäin odottavat vanhemmat sotilaat ja upseerit, jotka hakkaavat Babtšenkon joka yö.
Venäjällä on periaatteessa yleinen asevelvollisuus. Kuitenkin vain noin 10 prosenttia miehistä käy armeijan. (Ja vaikka asevelvollisuus on Suomen tapan ”yleinen”, se ei koske naisia – vakava epätasa-arvokysymys, mutta ei tämän blogauksen aihe.) Armeijaan ei tarvitse mennä esimerkiksi silloin, jos saa opiskelupaikan yliopistosta, jos on varaa maksaa lahjuksia tai jos on terveydentilaltaan heikko. Vanhemmat saattavat säästää lahjusrahoja vuosia. Tunnen venäläisen nuorenmiehen, joka viimeisenä keinonaan vedätytti itseltään kaikki hampaat kahta lukuunottamatta välttääkseen armeijan. Sivari on periaatteessa mahdollinen, mutta se kestää 3,5 vuotta ja suoritetaan usein jossain armeijan tai puolustusministeriön alaisuudessa. Tämä johtaa siihen, että armeijaan ei suinkaan päädy yhteiskunnan priima-aines.
Asepalvelus kestää kaksi vuotta. Kun Babtšenko kävi armeijaa, asevelvolliset lähetettiin muutaman kuukauden koulutuksen jälkeen suoraan sotaan. Nykyään niin tapahtuu enää harvoin, mutta simputuskäytäntö, [I]dedovšina[/I] (дедовщина) on säilynyt samana: ensimmäisen vuoden [I]duhat[/I] eli henget ovat täysin toista vuotta palvelevien [I]dedy[/I]:jen, vaarien, armoilla. Babtšenko kuvailee kirjassaan yleisimpiä simputustekniikoita: nöyryyttäviä palveluksia kuten saappaiden puhdistamista hammasharjalla, rahan ja ruuan kiristämistä sekä loputonta, hirvittävää, pöyristyttävää väkivaltaa kaikissa kuviteltavissa muodoissa. Babtšenko hakataan uudelleen ja uudelleen. Joskus asialla ovat [I]vaarit[/I], joskus upseerit. Joskus hakkaamiselle keksitään syy (”varusteesi eivät olleet kunnossa”), usein hakataan silkasta tylsyydestä, rutiinista ja hakkaamisen ilosta. Joskus hakataan nyrkeillä, joskus metalliputkilla tai sändynjaloilla, joskus potkitaan, riepotellaan, poltetaan tupakalla tai heitetään ikkunan läpi.
Venäjän armeija kieltää simputuksen, mutta kielto on vitsi. Kyseessä ei myöskään ole mikään pikkukiusa, vaan täysmittainen kidutus. Kidutuksen uhrit eivät voi valittaa, sillä upseerit osallistuvat pahoinpitelyyn, ja vaikka ongelma tunnetaan läpi koko komentoketjun, siihen ei puututa. Kantelija hakataan henkihieveriin, joskus kuoliaaksi. Vuonna 2003 puolustusministeri [B]Sergei Ivanov[/B] sanoi suunnilleen näin:
”Simputuksen juuret ovat syvällä neuvostoajoissa. Ongelman voisi ratkaista radikaalilla tavalla, tekemällä armeijasta vapaaehtoinen. Sallikaa minun kuitenkin sanoa, että se ei todellakaan tapahdu lähiaikoina.”
Pahinta on, että simputus [URL=http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/11/999616]lisääntyy[/URL] koko ajan, samoin siihen liittyvät erittäin vakavat vammat ja itsemurhat. Tiettävästi osa simputuskuolemista naamioidaan itsemurhiksi, missä tapauksessa armeijan ei tarvitse kantaa vastuuta tai maksaa korvauksia. Esimerkiksi vuoden 2005 ensimmäisen puoliskon aikana Tšetšeniassa kuoli puolustusministeriön tilastojen mukaan taisteluissa 38 sotilasta ja liikenneonnettomuuksissa 171. 101 sotilasta teki itsemurhan ja simputuksista johtuvia kuolemia tilastoitiin kahdeksan. Todellisuudessa numerot lienevät suuremmat.
Katsokaa [URL=http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/129762.stm]tämän[/URL] BBC:n artikkelin yhteydestä löytyvä video simputuksesta vain, jos ette ole herkkiä ihmisiä tai alaikäisiä.
Babtšenko ei kerro, mitä tapahtui kun hänestä tuli [I]vaari[/I]. Yleensä hakatut siirtyvät hakkaajiksi logiikalla ”tämä on armeijan tapa, me kärsimme vuoden, nyt on meidän vuoromme”. Olipa Babtšenko ihmisiksi tai ryhtyipä hän pahoinpitelijäksi, me emme siitä tiedä.
