Riitelin äidin kanssa. Huudettiin kilpaa, korkealta ja kovaa. Sitten lähdin pois niiltä, kiivaana ja tulistuneena. Ihan ok fiilis silti, meille kun riitelty ei ole mitenkään järin spesiaalia. Ollaan tehty sitä aina paljon, kumpainenkin kun tällaista nopsaan kiihtyvää sorttia ollaan. Siitä huolimatta – tai ehkä osittain juuri sen vuoksi – meillä on kyllä ihan huiput välit. Ollaan vaan totuttu sotimaan sillon kun sodituttaa. Huonojen fiilisten avoin purkaminen ei ole ollenkaan huono juttu. Ja nopeestihan nää tällaiset ohi menee. Mitä luultavimmin viimeistään huomenna jompikumpi soittaa toiselle ihan tavalliseen tapaan kummankaan edes muistamatta että oli jotain kränää. 🙂
Mitä otsikkoon tulee, niin mitään kuvaa täältä ei löydy. Kunhan vain ajattelin testata, pitääkö yks Stackelbaumin veikkaus paikkansa. 😀