Minäpä kerron itsestäni, niin kenestäpä muusta. Minä synnyin syntymäpäivänäni, aivan niin todellakin sattumaa. Olen elänyt elämääni kuin ikuisen jatkumon näytelmää, ilman loppua. Alkuhan lukee kastetodistuksessa. Kyllä olen käynyt myös rippikoulun, ehkä pakkopullaa. Lapsena suuri intohimoni oli laskeminen, niin siis en tarkoittanut nyt mäkeä, vaan numeroilla leikkimistä. Polvihousuissani terhakkaan laskin kertotauluja jo viiden vanhana, ehkä isoveljeni oli laiska.
Kultainen nuoruus minun elämässäni oli hopeisia mitaleita ja pronssisijan symboloivia pokaaleita, joskus yksin, mutta usein joukossa. Joukkuepelaaminen on aina ollut mieleeni, vieläkin vaikka vatsani estää nopeat liikkeet. Mieti nyt kuinka massa lähtee liikkeelle, kuka sen enää hallitusti pysäyttää, niin kuka?
Kaksitahtisen bensiinin tuoksu on syöpynyt mieleeni tuntureita poljeskellessani, silloin sitä ei kutsuttu imppaamiseksi, koska se oli vain lieveilmiö matkalla kohti vauhdin hurmaa.
Ajatella, hiekkatie ja jyrkkä alamäki, vauhtia riitti. Tosin välillä äkkipysäys ja nimismiehen kiharoiden antama alkukyyti rajasivat hetken lyhyeksi.
Sittemmin siirryin kaksipyöräisistä kaksipyöräisiin, talvet olivat hieman hidasliikkeisiä, mutta onneksi kesän myötä keskinopeus asettui vuositasolla kohdalleen.
– oletko oikeasti lukenut tänne asti?