Pitkä ja rankka viikonloppu jälleen takana. Kahtena iltana radalla, ja kolmantena valvomista muuten vaan aamu kahdeksaan.
Sain viikonloppuna selvitettyä asioita pojan kanssa, jonka luulin jo kadonneen elämästäni. Tunteistani en tosin enää ole varma. Vielä kuukausi sitten tiesin että ihastukseni oli aitoa, mutta nyt tuntui lähinnä oudolta tavata tätä poikaa kuukauden tauon jälkeen.
Onnellinen olen koska elämääni on tullut poika, jonka seurassa pystyn olemaan 101% oma itseni, saan nauraa sydämeni kyllyydestä, kertoa hassuja juttuja läpi yön, ja halailla hellyyden puutteessa.
Mutta, siinä se, meistä tuskin koskaan tulee enempää. On liian monta juttua välissä.
Pääasia kuitenkin on, että saa pitää lähellään ihmiset joiden seurassa on hyvä olla, huolimatta siitä ettei aina saa sitä mitä haluaa. Aito ystävyys on jo kuitenkin jotain niin käsittämättömä hienoa, ettei mikään mene sen edelle. Ainakaan omassa arvomaailmassani.
Viikos päästä Nas:in keikka. Mitä voisi enempää haluta?