Oon suorastaan sanottuna ylpeä itsestäni. Eilen päätin ennen kahdeksaa, että nyt riittää ja se riitti. Laitoin koneen kiinni ja puuhastelin omiani loppuillan. Enkä siis avannut enää konetta. En cityä, en meseä. Tein just sitä, mitä ennen nörttikauttani ja se oli mukavaa. Järjestelin paikat, silitin hirveen pyykkikasan ja jopa tiskasin.
Nyt onkin sit siistiä, kun jatkoin eilistä siivoustani ja imuroin nurkat. Jippii. Nyt on taas mukavata olla. Ja koska mesekin heitti mut pihalle, niin on sopiva hetki laittaa kone kiinni.
Sitä ennen kerron, että tänään mä tosiaan sitten liityin sinne liikuntakeskukseen jäseneksi. Siitäkin oon ylpeä itsestäni. En olis vielä puol vuotta sitten uskonut tekeväni tätä. Kohta alan katseleen syksyn lukkaria ja päätän missä käyn. Voinhan sitten käydä muissakin jumpissa, mut ainakin kolme viikottaista suht pakollista on löydyttävä.
Tänään me askarreltiin paskarreltiin meidän synttäreihin liittyviä hommia. Muutenkin suunnitelmat alkaa olla aikasta valmiita, muutamia käytännön hommia pitää tietty viel hoitaa. Niitä on paljon, mut on meillä sit käsiäkin niitä tekemään ja hoitamaan. Pieni paniikki oli, mut kyl nää tästä, kyl nää tästä.
Nyt pitää ottaa kissa, harja ja pyyhe syliin. Harjaan kissan samalla, kun palaan Nykiin CSI New Yorkin merkeissä. Dirtille pitää kääntää aina välillä. On tää kans, kun pari ohjelmaa ihan tulis mitä sitä vois katella. Harvinaista, no elämä on. (onko?)