..tähän sohvalle, kun tulin tunti sitten himaan. On aika poikkinainen olo, kun menin suoraan töistä katsomaan kummityttöä ja sen veikkaa. On ne vaan niin ihania lapsia! <3 Kummityttö on hymyilevä päivänsäde. Hänpäs oli muuten muuttunut kasvoiltaan sitten viime kerrasta. Viimeks hän oli vielä hyvin samannäköinen kuin veikka pienenä, mutta nyt oli jo tullut paljon omaa näköä. Voi vitsi, hänestä tulee kyllä varsinainen söpöläinen! Veikka on varsinainen touhottaja. Hyvällä tapaa. Energiaa riittää ja mun seura kelpaa mainiosti. Hän alkaa selvästi muistamaan kuka mä oon, vaikken ihan joka viikko käykään kylässä. Pitäis kyllä melkein käydä; onhan mun parhaasta ystävästä ja hänen perheestään kyse. Tänään en sitten muuta puuhastellutkaan töiden lisäksi, kun ei tosiaan ole ehtinyt. Tiskaus on pakko aloittaa vielä tänään, kun on eiliset tiskit vielä tiskaamatta. Pyh, I hate it! Mut kun tv:stäkään ei tuu mitään, niin parempi tehdä jotain hyödyllistä, eikä vaan roikkua tääl ja meses. Vaik on sekin kivaa. :) Tai lähinnä addiktoivaa. Vähä kyllä sattuu päähän ja on vilu. Toivottavasti ei oo mitään flunssaa tulossa. Olin kyllä kirkasvalolampun vieressä tänään ja ohjeissa sanottiin, että saattaa tulla pääkipua, joten oliskohan se sitten siitä.. No ei tää vilu kyllä siitä voi johtua.. Ei se kyllä piristänyt kuin hetkellisesti se lamppu. Mistä tulikin mieleeni, että eletään elämää hetkittäin, sitä kai elämä on?
