Vuosi sitten kävin ekaa kertaa katsomassa tätä kämppää. En heti hihkunut onnesta, kun oli pari kämppää mennyt nenän edestä ilkeesti. Tykästyin kuitenkin, kun tässä oli sijainti ihan nappi, sekä hinta. Kämppä oli remontoitavassa kunnossa, mutta sehän vaan miellytti mua. No tein sitten yhdessä yössä päätökseni, tai no oikeastaan puhelimessa, kun välittäjä soitti seuraavana aamuna. Ei auttanut muu, kun siinä oli pari sijoittajaa tyrkyl kans.. Ja myyjät halus myydä mulle, kun olin hurmannut ne. Ei nekään halunnut kenellekään sijoittajalle myydä, vaan halusivat asunnon ostajan muuttavan itse asumaan. No niinhän siinä sitten kävi, että mun tarjous meni läpi ja musta tuli velallinen.
Siit rempasta mä taisinki silloin kirjoittaa tänne.. Mut yli kuukausi sitä tehtiin, mutta kyllä kannatti. Nyt on kaikki niinku halusin silloin. Nyt jo maalaisin kyl seinät valkoisella. Tuntuu et tää on niin pimee kämppä, että valkoiset seinät valaisis hieman. Nythän ne on maitokahvin väriset..
Mutta juu, olen viihtynyt hyvin. Nyt jo mietin harmissani aikaa, milloin tämä täytyy luovuttaa jollekin toiselle. Eihän sellanen oo edessä vielä vuosiin, mutta silti. En mä tätä kyllä myy, vaan vuokralle menee sitten.
Niin ja mistä tää kaikki tuli mieleeni. Octavelle terkkuja ja onnea uuteen kotiin. 🙂
Teki mieli lopettaa tohon, mutta en pystynyt. Mä en pysty moneen asiaan, vaikka kuinka haluisin ja päättäisin niin. Miks mä en pysty yhteen asiaan? Jos yks asia olis toisin, niin mun elämä olis puolet helpompaa. Mut kuka on sanonut, että elämän pitäis olla helppoa. Tiedän, että se on vaan musta kiinni, mutta kun ei vaan pysty. Ei se oo niin helppoo. Vaan hankalaa. Elämä on.