onneks. Oliki niin rankka työviikko, kun piti melkein 6 tuntista päivää tehdä. Ens viikolla alkaakin sit arki.
Olin siskon töissä tänään oman työn jälkeen. En mä mitään hommia tehnyt, ku en jaksanu. Sit mentiin käymään löytöliiterissä – ah, siellä ihanassa sekatavararomukaupassa. Ostin synttäreille kaikkee roinaa ja sit itelleni vähä päälle kans. En tiedä saatiinko edes halvalla, mut tulipa ostettua.
No sit tulin himaan ja söin vähä makaronilaatikkoo ja sit pistin koneet ja kaikki kii ja asetuin epämukavasti sohvalle. Siinä kattelin uutisia ja mietin, et mitähän sitä tekis. No sitten tuli puhelu ja pyyntö, et lähdenkö yhdelle Hirvenpäähän ja mähän lähdin. Tietty. Ku ei oo nähny tyyppiä pariin kolmeen viikkoon. Tosin just kyl eilen taisin ajatella, et hyvä nyt jatkaakin tässä taukoilua näkemises ja yhteyksien pidossa, mut kuinkas kävikään heti ku mä noin ajattelin. Se puhelu tuli vaan sellaseen saumaan ja ylipäätään koko puhelu oli niin yllättävä. No pari siinä kietastiin ja höpöteltiin niitä näitä. Oli kyl ihan hauska nähdä. Aika paljon vaikuttaa olevan huolia, mut onneks on itseluottamus kohdallaan, että asiat järjestyy kyllä. Mäkin luotan siihen, mut se ala on vaan aika hankala siinä mielessä, et säännöllistä tuloo on vaikee saada.
Noh tulin himaan ja se lähti ajaan. Höpistiin siinä viel hyvä tovi luurissa ja jatkettiin juttua, kun ei parissa tuopissa paljoo ehdi höristä. Mut on se vaan kuulkaa niin hieno ihminen. Tai toisaaltahan se on ihan kusipää, muttakun pitää sen tietyn etäisyyden tai kaverilinjan, niin ei vois ihanempi olla. Tai ainakaan hauskempi. Se on vaan sellasta, että mä haluisin omistaa sen henkilön, mutta ketäänhän sä et pysty omistaan. En mä tiedä haluanko mä enää huomenna omistaa ketään muuta kuin oman itseni ja ton rötköttimen tossa etskun lattialla. Hmm. Väsymys on.