Safir heilutti häntää täysillä sohvalla kun tulin eteisen pielestä katsomaan sitä. Se viskoi vimmatusti ja niin paljon että pyllähti istualleen siihen paikkaan. Kieli ulkona, suu repsottaen auki, silmät ihan unihiekkaa vielä täynnä. Toinen oli herännyt juuri. Kieli roikkua kummallakin suupielellä vuorotellen ja nenä nuuhki aina hetken välein ilmaa. Häntä heilui istualleenkin. Kävelin lähemmäs ja silitin toista päälaelta. Koira näytti tyytyväiseltä, painoi päänsä alas ja käv makuulleen sohvan reunaan.
Heitin takin jotenkin epämääräisesti lattialle ja ja kengät potkin jo eteisessä pois. Pipo jäi käteen ja hanskat heitin sängylle. Ei ollut ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun suoraan sanoen vitutti armottomasti. Hengitys tuntui raskauttavalta ja joka sisäänvedolla pihisi keuhkoissa. Piru, missä se astmapiippu oli? Säilytin sitä milloin missäkin, sängyn alla, mikrossa, jääkaapissa, muuten vain lattialla. Kun en löytänyt sitä hetken kuluttua, se olikin taskussani. Otin hatsit ja venyttelin. Kello ei ollut paljoa mitään.
Eteisestä löysin Safirin ulkoiluhihnan, niittivaljaat. Se tuli iloisesti mukana kun puin valjaat sille päälle. Ja käveltiin pois rapusta. Heitin pipon syvälle päähän. huokasin syvään. Kylmä ilma otti avoimesti vastaan, henkäisin. Satoi hiljalleen tihkuttaen vettä. Kun pääsin kerrostalo alueelta eteenpäin, luonto näytti hetken värikkäältä kunnes jokin todellisuuden piuha tavoitti minut. Sisintä särki. Puut olivat tummia, lehdettömiä, maa mudasta ja vedestä sekaisin. Ruohikko kulunut loppuun. Jokapaikka rehotti huolettomana. Puistonpenkkikin oli täysin musta. Taivas sitäkin tummempi. Vedin takin kaulukset ylös ja jatkoin koirapuistolle.
Päästin Safirin juoksemaan vapaana. Se nuuhki innoissaan koirapuiston sopukoita ja hävisi jonnekkin toiselle puolelle pientä metsikköä. Etsin puistopenkin ja kävin istumaan välittämättä siitä että sillä hetkellä kun istuisin vesi tulisi housujen läpi muodostaen pepun kohdalle tumman läikän. Istuin siihen, kaivoin puhelimeni ja kävin pelaamaan jotakin uskomatonta laivanupotuspeliä.
Safir oli löytänyt metsiköstä tajuttoman ison kepin jota se raahasi minulle. Häntä heiluen ja silmät siristyneinä sateelta. Heitin keppiä pitkälle ja pistin puhelimen taskuuni.
Kotiin päästyäni kävin suihkussa. Sytytin myöhemmin muutaman kynttilän. Rukoilin hiljaa keittiössä.
Illalla kynttilän valossa olen yksinäinen ja kaipaan miehen vierelleni, sinut. Sinä tiedät sen kun sinä tätä luet. Sinä olet minun ajatuksissani.