Pilakuvana vaaliseinustalla postin edustalla. Vittu minun naamani ja väännelty nenästäkin taas yli suuri. Ja minulla kun oli ongelmia nenäni suhteen jo ala-asteella, aina tiellä tai turhan iso tai rúma tai mitä tahansa. Vittu ja nyt pärstäni komeili vittu postin vaaaliseinustalla iloisessa virneessä kaikkien pällisteltävänä. Vitun koulu ja psykopaatit taiteilijat. Vittu että ihminen tekee typeryyksiä rahasta voi vitulla päähän sanon minä.
Koulussa viime viikon keskiviikkona oli vierailemassa Aarno Pojan Kuusistonvirta (vittu mikä nimi..) , herra taiteilija sitten piirsi pilapiirroksina mitä mageimpia juttuja ja esineitä, autoja, ihmisiä jne. Minähän suostuin tietysti malliksi, sillä ajattelin että saisin sen itselleni kotiin tämän teoksen ja siksi mulle tietysti ”maksettaisiin 5euroa” että olisin mallina. Istuin tuolilla vitun kauan kun Aarno Pojan Kuusistonvirta tutki ja piirsi mun kasvoja. Se silmäili aina välillä kulmiensa alta tutkivana ja hyräili jotain vanhanajan biisiä. Välillä mä heilutin mun nenää kun kutitti. Ja Aarno Pojan Kuusistonvirta vaan myhäili pensselinsä kanssa paperin takna keskittyneesti. Se mittaili mua pensselillä ja hymyili omaa virnettänsä kaiken aikaa, se jopa hermostutti mua skidisti, Vitun palikka, ekö se nähnyt muka hyvin sen metripaksuilla linsseillä vai mikä sitä vaivasi. Aarno Pojan Kuusistonvirta oli puolentunnin jälkeen kutakuinkin valmis. SE viimeisteli huolellisesti ja kehui, että tulipas hyvä. Mä vittu sitä uskonut alusta asti. Luokka ennen mua näki ja tirskui. Kun astelin paikalle ja katsoin piirustusta mä meinasin ruveta vollottamaan samantien. Siinä mä olin Saman näköisenä kuin nytkin helvetin iso ja punainen neä kiilteli pärstän loistoputkena niin perkeleesti janäytin aivan joulupukin ja humalaisen poron risteytykseltä. Olipa hyvä olipa vitun hyvä. Ylälaidassa paperia luki: ”TULEVAISUUDEN PRESIDENTIKSIKÖ KARNEVAALIEN KUNINGATAR?” Vittu mitä paskaa. Tosiaankin, tulevaisuuuden presidentiksi.
Nyt kun mä tuijotin sitä vitun taideteosta postin ikkunasta mulla valu yksinäinen kyynel poskelle. Siinä mä seisoin kylmässä tuulessa ja milteen vollotin ku pikkulaps. Mun mielen täytti kylmyys, viha ja epämieltymys. Irvistin kuvalle ja näytin vielä kaiken varalta keskisormea, kolmesti. Kieltä näytin vain oman pääni sisälllä ja kiroilin niin vitusti. Haistakoon **** KOKO vitun posti. Päätin lähteä himaan kirjoittamaan valituskirjettä ensin Aarno POjan Koskenvirralle ja sitten Presidentille, vain sen tähden että sais tietää mitä helvettiä mä joudun kokemaan niiden takia. Vittu mikä tulevaisuuden kiasma postistakin oli tulossa. Ja kaikille tiedoks, en aio kertoa ketä äänestin Koska PERKELE se jos jokin on VAALISALAISUUS!!
Kotona oli hilajainen arki. Tapaisin illalla yhden miehen, jännitti, mahan pohjaa kutitti. Tämä oli ihan tuttu jo entuudestaan, muttei sillä tietyllä tapaa. Nyt ilmassa oli jotain uutta. Jotain odottamatonta. Mun elämänrakkaus oli hylännyt mut muutama viikko sitten ja sanonut mulle ikihyviksi että hei hei. Oikeastaan se kovetti mua, vitutti ja kovetti. Mutta tuntui ihan hyvälle.
Vitut rakkaudesta, tai tästä elämänrakkaudesta, ensirakkaudesta. Kauneimmasta rakkaudesta. Vitut, se oli mennyttä, vaikka se soittaisi mä en vastaisi. Mä olin tapaamassa jotain muuta ihmistä ja mä aikoisin keskittää mun kaiken energian tähän ihmiseen. Mua vitutti olla yksin. Ja mua vitutti olla heikoin mun heikkoimpani edessä. Mä tein virheen kerran.
Istuttiin autossa, kumpainenkin helvetin hiljaa, tai jutellen, ei sillä niin väliä. Se ketä mulle oli minussa mun heikoin kohta, sille mä itkin!! Vituttaa nyt, mun ei olis pitänyt, mä annoin kaiken itsestäni sillä hetkellä, ja mä en saanut mitään. Vituttaa. Mutta mitä vittua saatana, olkoon. Se on mennytttä. Nyt alkoi puhtaalta pöydältä, itkut on itketty, tosi rakkaudet kaivettu syvään hautaan. Vaalikappanja mainos postin edustalla ja mieletön hyvänolon tunne syvälllä sydämessä, mä olen helpottunut.
Mä kiitin Jumalaa kolmesti kotona ja rukoilinkin pikaisesti, kunnes aloin valmistamaan kanakastiketta. Söin ja maistelin sen jälkeen. Istuskelin sohvalla, silittelin Safiria ja jotenkin kaikki loksahteli paikoilleen. Sitten ovikello soi. Safir katsoi mua yhtäkysyvästi kun mä sitä, odotitko jotakuta?! Suljin äkkiä telkkarin, vittu tv-lupatarkastaja tietysti. Hiivin iljaa Safir mun peräkannoilla ovelle ja koska mun ovessa ei ollut tirkistysrekää mä polvistuin hiljaa oven eteen ja hivutin postiluukkua niin hiljaa kun pystyin auki. Mä näin farkut ja miehen kengät. Ja juuri silloin kun Safir ei ikinä äännähtele, se haukahti, vittu haukkumaton koira ja haukkui just silloin kun mä sitä vähiten odotin. Pelästyin ja löin pääni postiluukkuun. Luukku repsähti auki, kiroilinja joku tuijotti mua postiluukusta hymyillen. Siniset silmät, hieman viekkaat, mutta totaallisen siniset. ”Hei” se sanoi lempeästi. ”Ai moi..” kuiskasin pidellen päätäni ja nousin ylös, löin postiluukun kiinni. avasin oven. Mikko tuli sisälle ja ojensi takkinsa mulle. ”Tääl tuoksuu ruoka” Se hymyili ja käveli tottuneesti sisälle. ”Onks nälkä” Kysyin ja hain lautasen kaapista. Mikko nyökkäsi ja tuli mukaani keittiöön.
Tujotin hetken Mikon silmiin olohuoneessa. Se kallisti hieman päätään ja hymyili, erilailla kuin ennnen. Aivan uudenlailla, tai ehkä mä näin sen uudenlailla. Joskus jokin jota luulee oikeaksi ja kun se loppuu tajuaakin ettei se ollut oikeata, vaan jokin toinen on, joka tulee tämän tilalle. Mulle oli käynyt niin. Hipaisi mun poskea ja mä hymyilin. Mahaa vihloi niin hyvälle se tuntui.
Laitettiin takit päälle, Safirille kaulapanta ja mä nilkutin mun rikkinäisellä jalalla yhden kepin kanssa ulos, Mikko piti Safiria. Ja ulkona, missä oli skidisti hämärää ja tuuli vain vähän. Mikko tarttui mua kädestä kiinni ja puristi lempeästi, mä tein samoin.