Matkailu

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Bern.

Sipuleilla ja Schlager-bileissä

Milloin olet viimeksi juhlinut ulkomailla ikimuistettavan hyvin?

Itse kaksikin kertaa tällä viikolla, Bernissä. Ensimmäinen kerta oli kasari-bileissä, joten muistelen mieluummin näin julkisesti jälkimmäistä. Kyse on berniläisestä traditiosta, Zibelemäritistä (Sipulimarkkinat). Markkinat aukeavat joka marraskuun neljäntenä maanantaina klo 03-04 aikoihin aamuyöllä. Berniläisen tradition mukaan näin on ollut jo vuodesta 1405, kun tuli tuhosi suurimman osan kaupunkia ja läheisen kylän asukkaat lahjottivat karhu-kaupungin asukkaille sipuleita.

Nykyään ihmiset paitsi roikuttelevat sipuli-nauhoja kaulassa, myös käyttävät värikkäitä parin euron karkkinauhoja. Heinekenia ja paikallista glögiä on tarjolla aamusta alkaen. Teemaan kuuluu myös paperisilpun heittely, josta saa paremmin käsitystä seuraavasta kuvasta..

Zibelemärit ja paperisilppua
Zibelemärit ja paperisilppua
Zibelemäritin markkinakoju
Zibelemäritin markkinakoju

.. Illan loppuhuipennus löytyy vuosittain vanhoista tutuista Schlager-bileistä Cafe Aarbergerhofista. En ole missään, koskaan, ikinä nähnyt niin vauhdikkaita maanantai-tansseja. Seuraava kuva antaa osviittaa paitsi juhlista, myös tasokkaasta Ruotsin-laivan tunnelmaa hipovasta bändistä.

Bernin Cafe Aarbergerhofissa
Bernin Cafe Aarbergerhofissa
Ruotsin laiva -musiikkia Bernin Cafe Aarbergerhofissa
Ruotsin laiva -musiikkia Bernin Cafe Aarbergerhofissa

Tunnin päästä hyppy Swissin lennolle, joka on muuten noussut yhdeksi suosikkiyhtiöistäni. Plussaa hyvästä palvelusta, siisteistä koneista ja tasokkaista ei-kuivista välipalavoileivistä.