Nojatuolimatka, mielikuvitusmatka, valitse nyt jompikumpi noista ärsyttävän kuluneista sanoista ja ole mukanani sellaisella hetki. Kyseessä baari-ilta Venäjällä. Pietari, kello viisi aamulla. Ajatuksena vaihtaa yökerhoa Nevskij Prospektin toiselle puolen hiljaiseksi käyvästä neonvalohelvetistä, käydä ehkä aikaisella sushi-aamupalalla pääkadun Dve Palochkissa. Ainakin Dumskaja-kadulla juhlat jatkuvat.
No nyt lopetetaan se kuluneesti nimetty ajattelureissu ja otetaan uusi. Vuorosi valita. Viimeinen, paras tai edes keskinkertainen reissu. Ainoastaan yksi ehto: sieltä sait sitä jotain, mitä Suomesta ei saa. Pieniä tai suurempia asioita, joihin matkamuistot ja -kuume voivat kotimaassa kulminoitua.
Mitä?
Pietarissa se on 24/7-ajattelua; kirjakauppoja, levymyymälöitä, luistinratoja, baareja. Turhaahan tämä oikeastaan on, kenen nyt on pakko saada Dima Bilanin uusin kello kolme aamulla. Mutta hauskaa myös. Puolitäydessä laatikkomarketissa aamuyöstä kirkkaiden halogeenivalojen alla ei edes huomaa elävänsä yötä. Viinakauppa sentään noihin kellonaikoihin rajoittuu pöydän alle. Kun Jean Paul Gaultierin ”Prêt-à-Porter” 2009 Limited Edition -pullovesi tuli Pietariin, luulin, että se on turhaa. Ei ole. Suomen kokoisessa kaupungissa kaikelle löytyy markkinansa.
Palataan vielä siihen mainitsemaani sushiin.
Take awayna, pikaruokaloissa tai juhlien jälkeisenä päivänä netistä tilattuna – niin Nyky-Venäjää. Edullista ja terveellistä. Se juhlien jälkeinen kotiin tilaus taas on suomalaista. Nimittäin: olemme ainoa kansa maailmassa, joka suunnittelee krapulapäivänsä, totesi eräs itäeurooppalainen viime viikolla. Siis esimerkiksi näin: ”Joo, mulla on nyt litra appelsiinimehua jääkaapissa ja pizza pakastimessa huomiselle, kalenteri tyhjä puoleen päivään asti.” Miksi?
Tasavertaisuuden vuoksi: kaipaan maailmalta muutakin kuin itää. Hyvää ja värikästä Havaianas-tossu valikoimaa Brasseista, Buenos Airesin puolihipahtavaa katukultturia ja myymälöitä (enemmän katseluun kuin ostamiseen) ja Jenkkien jääteevalikoimaa.
Mitä muuta Suomesta puuttuu?