Missä minä olen? Olenko oikeassa paikassa? Olenko siellä missä minun pitäisi olla? Missä minun pitäisi olla? Missä on minun paikkani?
Halusin olla tiettynä päivänä tietyssä paikassa. Halusin olla saaressa, halusin olla kartanossa, halusin olla illallisella. Halusin olla kainalossa.
Olenko aina väärässä paikassa väärään aikaan? Vai olenko sittenkin aivan oikeassa paikassa, huomaamattanikin?
Kissa sylissäni on oikeassa paikassa. Se kehrää, se kiehnää, se makaa selällään rapsutettavana. Se vain on ja viihtyy. Sillä on ikkunalauta ja puu ja linnut. Sillä on huoneet juosta ja ammeeseen valuva vesi läiskytellä. Se ei vaadi paljon ja tyytyy vähään. Entä minä? Vaadinko liikaa? Ainakin olen tyytynyt liian vähään, elänyt murusilla. Siihen en enää tyydy.
***
Joissakin asioissa minä olen perinteinen ja arkinen. Joskus minäkin kaipaan romantiikkaa niin kuin jokainen nainen. Niitä kukkia ja kynttiläillallisia. Ja romantiikan lisäksi minä kaipaan arkea ja rutiineja, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Liian kauan olen elänyt ilman niitä. Nyt on tullut minun aikani. Liian kauan jouduin elämään ilman arkea ja rutiineita, sopeutumaan elämään, joka heitteli, ja pitämään itse huolta itsestäni. Pienestä pitäen. Kun arkea ja rutiineita ei ollut, en tunnustanut niitä kaipaavanikaan. Mutta nuoresta kapinallisesta on kasvanut halunsa ja tarpeensa tunnistava ja tunnustava nuori nainen. Ei arki ja rutiinit ole aina huono ja rajoittava asia, joskus ne ovat myös hyvä ja vapauttava asia.
***
Mikä on se paikka, jossa saa tarpeellisen määrän arkea, rutiineja ja romantiikkaa?