”Ystävien mukana tuli joskus opetuslapsia: Jonas oli jo alkanut luoda koulukuntaa. Hän oli aluksi ollut siitä ihmeissään, koska ei käsittänyt, mitä toiset voisivat oppia häneltä, joka ei vielä ollut itsekään keksinyt mitään. Taiteilija hänessä harhaili pimeydessä; miten hän olisi voinut johdattaa toisia oikeille teille? Mutta hän oivalsi varsin pian, ettei opetuslapsi välttämättä ole henkilö joka pyrkii oppimaan jotakin. Päin vastoin: useamminkin ihminen rupeaa opetuslapseksi sen pyyteettömän ilon takia, että saa opettaa mestariaan. Sen todettuaan hän saattoi nöyränä ottaa vastaan tämän ylimääräisen kunnian. Jonasin opetuslapset selittivät hänelle juurta jaksain mitä hän oli maalannut ja minkä vuoksi. Jonas huomasi siten teoksissaan monenlaisia aivoituksia, jotka hiukan hämmästyttivät häntä, ja koko joukon asioita, joita hän ei ollut niihin pannut. Hän luuli itseään köyhäksi ja oppilaidensa ansiosta hän yht’äkkiä havaitsikin olevansa rikas.”
– Albert Camus, Maanpako ja valtakunta: Jonas eli taiteilija työssä