Mistähän se johtuu että ihmisellä on kaipuu tuntea asioita ruumiin välityksellä? Jollain se tuntuu kuin se olisi vaipunut uneen. Käydään töissä mennään kaupan kautta kotiin ja istutaan loppuilta television ääressä, liikunta tai mikään mikä tuntuu kropassa on jotain mitä pitäisi välttää. Tai jos urheilee niin syy siihen on ulkonäkö tai ulkoinen paine pitää huolta itsestään.
Mihin on hävinnyt lapsuuden liikuntailo? Miksi ihmiset tainnuttavat sen viimeistään siinä vaiheessa kun astutaan aikuisuuteen. Luulempa että osasyynä on se että joko yläaste tai viimeistään lukioikäisenä lopetetaan se harrastus joka on ollut eniten oma ja siirrytään tähän yleiseen ”kuntosali ja aerobic kansaan”. En tarkoita tällä että kuntosalissa tai vastaavassa on mitään vikaa ja varmastikkin se on monelle se ”oma juttu”.
En tiedä mutta minua on vain viimeaikoina häirinnyt entistä enemmän nämä lauseet ”että tekisin jos vain ehtisin” jos jostain pitää tarpeeksi niin siihen kyllä löytyy aina aikaa ja rahaa jostain kumman syystä 😉
Miksi ihmiset lopettavat omien unelmien tavoittelun ja lopettavat itselleen tärkeät asiat? Sukulaiset ovat minusta tässä erinoimainen esimerkki, kuinka monta kertaahan sitä on kuullut sukujuhlissa kun joku puhuu että ”silloin kun minä olin nuori niin…”. Kerran sitä vaan elää, tämä ei ole harjoitus!
