Hinthaaran psyko

Zaida Bergrothin uusimmassa Hyvä poika pääosassa on kamera. Elokuva on näet ensimmäinen suomalainen pitkä elokuva joka on kuvattu digikameralla, Canon EOS 5D Mark II:lla. Ulkomailla mm. tv-sarja House on kuvattu 5D:llä. Mennessäni elokuvan ennakkonäytökseen en tiennyt vielä 5D:n statuksesta elokuvamaailmassa. Toisille se on ilmeisesti merkki vapautumisesta. Naapurin Erkkikin voi nyt esittäytyä elokuvaajana kun äiti pistää 2000 euroa tiskiin järjestelmäkameraa varten. Kysyin tuttavaltani elokuvatuottajalta asiasta. Hänen mukaansa kuvauskustannuksissa voidaan säästää 30 000 euroa tämän kameran avulla. Jotkut puhuvat kuvausalan syövästä.

Minä tunsin vain saman minkä kaikki muutkin salissa olijat: tuntui kuin tapahtumia olisi katsonut pullonpohjan läpi. Yritin pyyhkiä näkymätöntä rähmää. Bergrothin elokuvassa oli jotain positiivisesti kammottavaa. Se toi mieleeni Halloweenin, matalan budjetin kauhuelokuvan vuodelta 1978.

Näyttää siltä että suhteessa perinteiseen 35milliseen filmiin digikameran jälki häviää laajoissa kuvakulmissa. Tämä tuntui oudolta koska tavallaan laajat maisemat ovat se kesäistä lempeä kuvaavan elokuvan odotushorisontti. Mutta toisaalta, Hyvä poika ei ole normikesäleffa, rattoisa tarina heinäladossa pussailusta. Ollaan maalla,muttei missä tahansa landella vaan... Elokuvassa on hellittämättömän vaaniva tunnelma ja voi olla että se liittyy jotenkin kuvaustapaan.

Tässä elokuvassa kuten Psykossa lähdetään pois kaupungista. Eräs lokaaatio on 40km Helsingistä itään, Hinthaaran seisake Porvoossa. Samuli Niittymäki on ilmetty Anthony Perkins, perisuomalainen emäkoinaaja. Motelli kalifornialaisen tien varressa on vaihtunut mökkiin. Minä kuten Samulin esittämä Ilmarikin olen joskus istunut tupakoimassa Pub Lättähatun edustalla. Hirveän ihana mesta.

Kirjoitettaessa soi Led Zeppelin: Stairway to Heaven