Pyysivät City-lehdestä tekemään elokuva-aiheista blogia. Se on loogista, koska katson ammatikseni telkkaria ja elokuvia ja kirjoitan niistä juttuja sanomalehtiin. Vähän muuallekin. Mukavaa on, stressi ei paina ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Laman aikana töitä on ollut vain aiempaa enemmän.
Pulskan toimeentuloani eteen puurran 4-6-tuntisia ympäripyöreitä työpäiviä. Ei huvita tehdä enempää, sillä ahne ei pidä olla, vaikka olenkin. Työnteko kuitenkin on suuresti yliarvostettu harrastus, jopa nämä harvinaisen hyvät hommat.
Kuulostaa aika mukavalta ja lokoisalta elämältä, vai mitä? Ehkä jopa käy vähän kateeksi, vai mitä? Ja siihen on kyllä aihettakin, sen voin vakuuttaa.
Elokuvamakuni on hyvin tarkka. Katson vain kolmenlaisia elokuvia: Star Trekiä, Tarkovskia ja sitten sitä, mikä jää niiden väliin. Tosin tuo määritelmä kattaa kaikki maailman elokuvat. Ammattilaisella ei ole varaa valita.
Mutta ihan vilpittömästi ja ilman vitsailuita: Minulle kelpaa vallan hyvin esimerkiksi kova toimintapätkä ja romanttinen komedia. Ainoa toivomukseni on, että kova toimintapätkä ja romanttinen komedia on omassa tyylilajissaan hyvä. Kaikki elokuvat ovat hyviä, kunnes toisin todistetaan, paitsi Jason Friedbergin ja Aaron Seltzerin tuotannot.
Kokemuksesta tiedän, että elokuvakriitikolta kysytään jatkuvasti kahta tiettyä kysymystä. Vastaan niihin jälleen kerran, jotta näihin asioihin ei tarvitse enää sitten palata täällä City-blogissa.
Montako elokuvaa herra elokuvakriitikko on oikein nähnyt?
10 771.
Vastaus on karkean arvio ja saattaa olla aivan väärinkin.
Mikä on herra elokuvakriitikon mielestä kaikkien aikojen paras elokuva?
Tod Browningin ohjaama Freaks vuodelta 1932.
Vastaus on karkea arvio ja saattaa olla aivan väärinkin.
En ymmärrä, miten joku elokuvafanina itseään pitävä ihminen osaa sanoa kaikkien aikojen parhaan elokuvan. No, osasin minäkin aikoinaan. Siinä vaiheessa, kun olin nähnyt yhden elokuvan. En muista, mikä se oli.
Maailman paras elokuva oli melko helppo sanoa vielä silloinkin, kun oli nähnyt jo peräti 25 elokuvaa. Sadan elokuvan jälkeen valinta muuttui mahdottomaksi.
En ymmärrä, miten joku voi olla sellainen nero, että osaa vertailla keskenään Chaplinin Kultakuumetta ja McTiernanin Die Hardia. Pidän kummastakin elokuvasta valtavasta mutta en osaa sanoa, kumpi niistä on parempi. Pidän myös nektariineista ja oman kämmeneni kutittamisesta. Niistäkään en osaa sanoa, kumpi on parempi asia. Ovat aika erilaisia juttuja keskenään.
Kommentoikaa, haukkukaa, kehukaa, kykykää ja ottakaa kantaa. En nimittäin välitä pätkäkään. Eri mieltä saa olla. Saatan ottaa itsekin kantaa keskusteluun, kunhan löydän, missä täällä blogisysteemissä moinen mahdollisuus on. Tänään ajattelin katsoa joko elokuvan Naughty Nurses Sex Hospital 8 tai sitten Wrestlerin. Kattoo nyt kumman.