Minä näin Avatarin

  • Marko Ahonen

Nyt se on sitten nähty, Avatar (http://akas.imdb.com/title/tt0499549/) nimittäin. James Cameronin ensimmäinen elokuva sitten kohtalaisen hyvin menestyneen Titanicin (1997) on ollut valtavan hypetyksen kohteena. Lonkalta arvioiden voisin heittää, että viimeisen kahden vuoden aikana olen lukenut ja nähnyt Avatar-hypeä vähintään kerran viikossa. Enkä minä ole edes metsästänyt sitä mitenkään erityisesti.

Oliko Avatar sitten hypensä arvoinen?

Avatar ei hypännyt ulos valkokankaalta, ottanut suihin, laihduttanut minua 30 kiloa ja parantanut yhtäkään syöpään sairastunutta lasta, joten se ei ollut hypensä arvoinen. Mutta on se vaan silti aika komea elokuva.

Näinä aikoina pääsette lukemaan varsinkin netistä juttuja siitä, miten Avatar oli aivan anuksesta. Tänä on monien ihmisten reaktio aina kaikkeen liikaa hypetettyyn. Tomppelit haluavat päteä näin ja saada huomiota. He ovat kuitenkin väärässä kuten tomppelit yleensäkin. Uskokaa minua, kun vakuutan, että Avatar on katsomisen arvoinen elokuva.

Älkää pelätkö, en spoilaa mitään. Itse en ole koko spoilerikammoa koskaan ymmärtänyt, mutta yritän ymmärtää toisinajattelijoita. Voin lukea vaikka koko elokuvan käsikirjoituksen etukäteen, eikä se pilaa elokuvakokemustani mitenkään.

Myös yli 2,5 tuntia kestävän Avatarin juoni on täysin selvä kymmenisen minuuttia alkamisen jälkeen. Eikä tämä tarkoita sitä, että juoni olisi jotenkin huono. Sama pätee lähes jokaiseen elokuvaan. On oikeastaan loukkaus elokuvaa kohtaan latistaa se vain juoneksi.

Avatar on äärimmäisen näyttävä elokuva. Teknisesti emme ole koskaan nähneet mitään vastaavaa. Vieraan planeetan tunnistaa vieraaksi oikeastaan vain siitä, että tiedämme, että tuollaista planeettaa ei ole oikeasti olemassa.

Mutta vaikka vasta oikeanlainen tekniikka on mahdollistanut Avatarin tekemisen, elokuvan hyvyys ei johdu siitä. James Cameron ei ole tehnyt kylmää teknologiademoa. Hän kertoo mielenkiintoisen tarinan, joka sijoittuu mielenkiintoiseen miljööseen ja siinä esiintyy mielenkiintoisia ihmisiä. Yksinkertaista, kun sen osaa.

Näin 3D-version, mutta Avatar toimisi luultavasti suunnilleen yhtä hyvin myös 2D:nä. Ehkä 3D tuo jotain uutta Pandora-planeetan upean luonnon kuvaamiseen, mutta 3D tuskin tuo mitään lisäarvoa draamaan tai tarinaan sinällään. Up oli hyvä elokuva 2D:nä ja 3D:nä, ja Matka maan keskipisteeseen huono sekä 2D:nä että 3D:nä.

Muuten, olenko ainoa, jonka mielestä navi-heimon siniset kolmemetriset ja timmissä kunnossa olleet naiset ovat aika sexyjä?

14 kommenttia

Anonyymi

17.12.2009 15:49

Nykyelokuvan yksi keskeisimmistä ongelmista on se, etteivät elokuvat ota tarpeeksi usein suihin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2009 00:13

"Muuten, olenko ainoa, jonka mielestä navi-heimon siniset kolmemetriset ja timmissä kunnossa olleet naiset ovat aika sexyjä?"

Olettaisin, että et. Eiköhän se ole yksi minkä tahansa rainan tyypillisimpiä myyntikikkoja...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2009 10:20

Vai ei elokuvaa spoilaa juonen eli tapahtumien tietäminen etukäteen? Jepjep. Aika huonoja leffoja diggailet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2009 21:47

Hyvä artikkeli. En ole nähnyt leffaa vielä, mutta liput on ostettu. Näin ollen en itse voi vielä tietää onko hyvä vai ei, mutta luotan siihen että cameron ei aivan suteen viitsi vuosia ja satoja miljoonia hillota. Sen verran on meriittejä, että luotan visioon. Ei sillä että pelkkä raha hyvän leffan takaa (vrt transformers pahassa tai pans labyrith hyvässä). Joskus pelkistäminen ja selkeä hyvä/paha asettelu on nykyajan moniarvoisuudessa suorastaan hienoa. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, valitettavasti. Ihmiskunta ei ole vielä saavuttanut evoluution ääripistettä. On ihmisiä jotka eivät voi ymmärtää kauneutta jos se vaan ei ole siinä muodossa kuin viimeiset kymmenen vuotta on nähty. Ja toisia taas ahdistaa tunnustuu suuruutta kun on itse niin pieni. Mielellään lukee hyviä arvosteluja, joten thumbs up.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.12.2009 21:53

Vai että on "lähes jokaisen elokuvan" juoni selvillä ensimmäisen 10 minuutin jälkeen? Tuosta ei voi muuta päätellä kuin sen että katsot aivan helvetin huonoja elokuvia.

Ja ne jotka eivät pitäneet Avatarista ovat siis "tomppeleita" ja "väärässä"? Kävisivätkö nämä määritelmät kuitenkin paremmin henkilöön jonka argumentoinnin taso on tätä luokkaa.

Omat tuttuni jotka ovat leffan nähneet ovat sanoneet että tehosteet olivat mahtavia mutta juoni armottoman lapsellinen ja typerä. Näin ollen ei olekaan mikään ihme että artikkelin kirjoittaja piti elokuvasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.12.2009 13:38

2 tai 3 tuntia upeitakaan tehosteita ei vielä tee elokuvaa. Mulle riittää trailerin verran tätä "herkkua", ei tartte maksaa leffasta olleskaan. Sitäpaitsi trailereissa on yleensä just herkkupalat jo valittukin....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.12.2009 20:09

" Vai että on "lähes jokaisen elokuvan" juoni selvillä ensimmäisen 10 minuutin jälkeen? Tuosta ei voi muuta päätellä kuin sen että katsot aivan helvetin huonoja elokuvia. "

Suurin osa elokuvien juonista on johdettavissa samoihin muutamaan perustarinaan. Kun katsoo tarpeeksi elokuvia, ei ole mitenkään hämmästyttävää pystyä kertomaan mitkä seuraavat tarinaelementit petaavat loppuratkaisua.

Näin ainakin hollywood-kaman suhteen. En ole nähnyt ensimmäistäkään eurooppalaista taiderainaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sayran

22.12.2009 19:16

"Muuten, olenko ainoa, jonka mielestä navi-heimon siniset kolmemetriset ja timmissä kunnossa olleet naiset ovat aika sexyjä?"

Eilen näin yhden haastattelun, jossa kerrottiin ainakin pääosa-naisesta vastanneen suunnittelijatiimin koostuneen ainoastaan miehistä. Nörttimiehistä. Ei siis ole mikään ylläri että naishahmoista tehtiin niin über-seksikkäitä ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.12.2009 21:52

Miten on mahdollista, että joku ei ole nähnyt ainoatakaan Eurooppalaista taiderainaa??? Tämä jos joku todellakin on tomppeli!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

splosh

31.12.2009 01:05

Mikäli arvon kommentoijat olisivat yhtään perillä mr. Ahosen leffakritiikkihistoriasta, vetäisitte itsenne häpeästä hirteen.

Siitä asti kun elokuvia oppi katsomaan, olen seuraillut kirjoittajan arvioita, ja vaikka päätöksen jo tein etten Avataria mene katsomaan, niin perkele, muutit mieleni. Pitää vain hankkia nicorettea että kestää tuon 2.5h ja ratkaista ongelma voiko niitä 3d-laseja käyttää rillien kanssa vai ei.. :/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.1.2010 11:49

Olen 95% samaa mieltä.. ja kyllä ainakin neytiri mikä olikaan oli hyvää kateltavaa! Enkä usko että olisin saanut samaa nautintoa 2d leffasta. Ainakin se tekee elokuvissakäynnistä itselleni 30% lisää että on 3d. Terveisin ensi-illassa 7rivin keskellä o/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.1.2010 13:06

Elokuva on tietysti visuaalisesti upea ja paikoin äärimmäisen kaunis. Pandoran luonto eläimineen ja kasveineen on häkellyttävän hienosti toteutettu.

Elokuvassa korostuu luonnollinen elämänmuoto, jossa luontoa kunnioitetaan ja siitä otetaan vain se mikä on tarpeen. Sen vastakohtana on ihmisten sotakoneisto, jolla toisten luonnonrikkaudet pyritään ottamaan haltuun - nykyaikaakin peilaten - tyyliin "Jollette anna meille mitä haluamme, teemme teistä vihollisia ja sitten voimme ottaa mitä haluamme". Harvassa leffassa sotakoneiston käyttö esitetään yhtä mielettömässä valossa kuin tässä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Peca

11.1.2010 15:46

Olen samaa mieltä edellisen kirjottajan kanssa. Elokuvassa oli sanomaa. Ihmisen mielettömyys omassa itsetuhoisuudessaan tuodaan hyvin esille. Tulee mieleen myös viittaukset Irakin sotaan. Uskon myös, että Cameronin tulevaisuuden ennustus tulee toteutumaan. Kun oma Maa on jo tuhottu pitää mennä pilaamaan muidenkin maailma.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2010 16:12

"Hän kertoo mielenkiintoisen tarinan, joka sijoittuu mielenkiintoiseen miljööseen ja siinä esiintyy mielenkiintoisia ihmisiä.

Väärin, väärin ja väärin.

Hypetys ei sikäli ole perusteltua, että leffassa ei ole mitään sisällöllisesti mitään ihmeellistä. Mut joo ihan kivat grafiikat.

Ei erityisen huono, mutta ei hyväkään.

3D on alkuihastuksen jälkeen aika samantekevä trikki. ja ne lasit painoi puoli kiloa joten nenä oli koetuksella ja piti ottaa ne pois vähän väliä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi