Satu nokkelasta Paskakasasta

  • Kimmo Laakso

Olipa kerran Paskakasa, Kärpänen ja Hämähäkki. Kärpänen painoi 600 kiloa, sitä ei voinut missata. Eräs Paskakasaa jatkuvasti kalvava kysymys oli, miksi? Toinen häntä kalvava kysymys oli, miten tappaa Kärpänen. Tapa se, jatka elämääsi. Mutta Paskakasa oli epätoivoinen. Siltä puuttui Hämähäkin nokkeluus. Se oli kärsimätön kesän ruskettama kasa paskaa. Se ei tiennyt miten Kärpänen tapetaan. Se loikoili ja joi olutta. Kärpäset näykkivät sitä, ja se oli kivulias prosessi. Paskakasa oli suruun tukehtumaisillaan. Se oli näet hiukan kapinallinen Paskakasa. Se oli kyllästynyt siihen, että sitä syötiin. Se halusi, kuten Hämähäkki hämätä kärpäsiä. Se halusi kiivetä systeemin huipulle. Se halusi oppia syömään kärpäsiä.Paskakasa näki unta, että se syrjäyttäisi audiovisuaalisten kuluttajien ekosysteemissä huipulla surisevan olennon. Hämähäkki tiesi kärpäsistä kaiken, mutta hänellä oli ongelma. Kärpäset eivät mielellään lentäneet hänen luoksensa, sillä Hämähäkille oli kehittynyt kauhea myrkyllinen pistin,kritiikki. Kärpäset pitivät siksi enemmän hampaattomasta ulosteesta.
Musta suhiseva sumu alhaalla ympäröi eräänä aamuna tavalliseen tapaan Paskakasan. Pian Paskakasan viereen ilmaantui Buutsi. Buutsi oli kiinnittynyt jalkaan. Buutsi potkaisi Paskakasaa. Se halusi,että pintaan ilmaantuisi tuoretta nuorta paskaa, jonka päälle kärpäset voisivat laskeutua. Buutsi oli ahne buutsi. Mutta se ei silti ollut ihan kaiken herra –kärpäset lentelivät sen käskyistä piittaamaatta. Joskus kävi niin, etteivät ne lentäneet ollenkaan Paskakasaan. Ne lensivät Mätään Banaaniin, joka makasi tienposkessa. Buutsi olisi mielellään selittänyt, mikä sai kärpäset toisinaan valitsemaan Mädän Banaanin Paskakasan sijasta. Mutta se ei osannut. Taistelua käytiin taukoamatta. Paskakasan sähköposti tukkeutui lehdistötiedotteista, joissa kerrottiin käänteentekevistä elokuvista. Paskakasa kulutti elämänsä katsomalla elokuvia, mutta ei osannut muuttua Hämähäkiksi.
Se tiesi että kärpäset olivat kulttuuria, mutta tunsi olonsa hiukan hermostuneeksi. Häntä huidotutti. Ympärillä leijui objekteja, jotka kilpailivat hänen huomiostaan. Nick pääsee seuraamaan lähietäisyydeltä super-rikkaiden naapuriensa kiehtovaa maailmaa; heidän unelmiaan, juoniaan ja petoksiaan. Näistä hän kirjoittaa tarinan, jossa mahdoton rakkaus, vilpittömät unelmat ja väistämätön tragedia kohtaavat uskomattomalla tavalla.

Paskakasa aavisti, että sillä,mitä katsotaan ei ole väliä. Sillä on, että joku tietää paremmin. Joku tahtoo viestittää valinnallaan auktoriteettiaan. Jos emme ymmärrä mitä Hämähäkki sanoo, voimme aina väittää itse tietävämme paremmin. Tässä mielessä en eroa Hämähäkistä millään tavalla, Paskakasa ajatteli.

"Myös minulla on parempaa tietoa kärpäsistä -siitä mitä kannattaa katsoa" hän sanoi, tappoi Kärpäsen ja istui Hämähäkin naaman päälle.

Kirjoitettaessa soi George Fenton: Bergerac

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi