Elokuvat

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tukka.

Tukkaurpon paljastukset  2

Beverly Hills kytästä ja Lapsuuteni luuserina-sarjasta tuttu Christopher Julius Rock III tai tuttavallisemmin Chris Rock on siirtynyt nyt tekemään dokumentteja. Maailman hauskimpiin kuuluva stand-up koomikko on siis ilmeisesti vakavissaan.

Tai.. ei ihan.

Hänen uusin leffansa Good Hair on dokumentti tukasta. Voiko tukasta tehdä elokuvan?

Good Hair esittää hauskassa muodossa eräitä helposti unohtuvia kysymyksiä valkoisen ja mustan tukan eroista. Kuten: menevätkö mustat miehet mieluummin sänkyyn valkoihoisten naisten kanssa koska he saavat avoimesti näplätä partnerinsa hiuspehkoa? Miksi sitten mustaihoiset naiset eivät mielellään anna sormeilla päätään? Siinäpä pulma.

Taustatietoa: menin ihan valkoisen miehen uteliaisuudesta tukkaa kohtaan intialaisen miehen pitämään peruukkikauppaan pohjois-Lontoossa. Kaupan asiakkaat ovat etupäässä mustaihoisia naisia. Katselin kuinka naiset skannailivat ahkerasti kaupan oleva peruukkeja helmenvalkoisena hohtavien nukkien päissä.

Saako ottaa kuvia, kysyin.

"Miksi?" kuului myyjän kysymys. Hän ei yksinkertaisesti tajunnut miksi joku tahtoi ottaa kuvia peruukeistaan. Seurasi epämääräinen tekosyy valokuvakerhon harjoitustehtävästä. Lopulta sain luvan jos lupasin välttää asiakkaiden kuvaamista.

Synteettisen kanekalon-peruukin hinta oli 20 euroa. Aidon ihmisperuukin hinta puolestaan oli viidenkympin tietämillä. Eräs paikan kanta-asiakas sanoi ostelevansa peruukkeja kuin hattuja. Hän vaihteli niitä sään ja mielialan mukaan. Myöhemmin sain kuulla että köyhissä oloissa asuvat aasialaisnaiset lähettävät hiustaan länsimaihin joissa lisäkkeillä on kysyntää. Yritin selvittää onko sillä väliä jos intialaisen naisen tukkaa joutuu afrikkalaisen naisen päähän, värjätäänkä niitä yms., muttei myyjä osannut antaa selvää vastausta.

Anyway, ymmärtänette että koko tukkahomma alkoi tuntua farssilta.Ei siksi että siinä olisi sinänsä ollut nauramista. Oma epäröintini poliittisen korrektiuden ja uteliaisuuden hämärällä vyöhykkeellä sen sijaan oli kuin olisin liukastunut näkymättömään tukanmuotoiseen banaaninkuoreen. En kehdannut kysyä kaupassa asioivilta naisilta suoraan heidän tukistaan. Olen kuitenkin salaa miettinyt, kuten Chris Rock miksi ne niin usein suoristavat sitä.

Häpeävätkö he kiharoitaan?

Alkää ymmärtäkö väärin. En pitänyt tätä tukkabisnestä hupaisana. Olin yksinkertaisesti täysin pihalla.

Ja tästä Chris Rockin tukkadokumentissa juurikin on kyse. Good Hair pitää silmällä valkoihoisia tukkaurpoja, sellaisia kuin tämän blogin kirjoittaja. Jos amerikassa asuvia afrikkalaisia kutsutaan afro-amerikkalaisiksi niin miten nimitäisit britanniassa asuvaa afrikkalaista?

Chris Rockin dokkarin brittiläisen vastineen mukaan heitä kutsutaan afrosakseiksi. Marc Currien ja Rachel Wangin 2008 dokumentti seuraa neljän tukkastylistin matkaa Lontoon Black Beauty -kilpailuun. Elokuvassa thaimaalaiset parturit saksivat afrosakseja.

Chris Rock antaa vastauksen meitä tukkaurpoja vaivanneeseen ongelmaan mustaihoisten naisten tukan suoristamisesta. Sitä kutsutaan rentouttamiseksi. Dokumentissa käy ilmi että mikäli toimenpidettä ei suoriteta huolellisesti seuraa polttava tunne kuupassa - nahka palaa.

Internetin Black Hair-sanakirjan mukaan rentouttamisessa kemikallinen liuos tunkeutuu päänahkaan ja muutta tukan solurakennetta pysyvästi.

Käsitelty tukka ei enää koskaan palaa kiharaksi.

Rockin dokumenttissa ihmetellään mm. miksi mustaihoiset skidit rupeavat rentouttamaan tukkaansa jopa viisivuotiaina. Tämä tietysti johtaa rentouttamisen vähemmän rentouttavaan aspektiin, nimittäin siihen että mustaihoiset naiset tahtovat tulla peruukkikaupan eurooppalaisten suoratukkaisten nukenpäiden kaltaisiksi.

Rockin dokumentti kuitenkin muistuttaa ettei suoristaminen ole koko totuus tukasta.

Siihen kuuluu myös weaving eli punominen jossa luomutukkaimplantti istutetaan vastaanottajan päähän. Tämä "lentotukka" on useimmiten kotoisin Intiasta. Siis takaisin peruukkikaupan tukkatukkuun Hasnapuriin. Äskettäin lukemassani intialaissyntyisen Bharati Mukherjeen romaanissa Jasmine on kokonainen luku lentotukasta.

Mukherjeen romaanissa köyhien naisten tukkaa käytetään myös hyvin miehekkäässä kohteessa, NASA:n tarkkuusinstrumenttien komponenteissa.